Lämpimän takkatulen loimun tunnen poskillani,
niiden outoon leikkiin hauraana katson
Sisimpääni polttavan liekkien tunnen,
sydäntäni hyväillen lämmittävän
Tunnen olevani onnellinen,
lämpimään peittooni kääriytyen
Tutustunut olen Rakkauteen,
hänen sydämeensä itsessäin
Miksi sitten puuttuvan tunnen jonkin
Lämmöstä viileän henkäyksen suo,
kaipuu sydämeni
Ei suojani tulineen ole täydellinen,
puuttuu suurin lämmittäjä sen
Nousen lämpimän suojani turvasta,
kuin pakotettuna lähden kulkemaan
Syksyisen yön, myrskyn viiltävän,
pois paikastani suojaisasta, lämpimästä,
valitsen ennemmin kuljettavakseni
Paikkaan sydämeni, paikkaan rakkauteni
Matkaan luoksesi...
niiden outoon leikkiin hauraana katson
Sisimpääni polttavan liekkien tunnen,
sydäntäni hyväillen lämmittävän
Tunnen olevani onnellinen,
lämpimään peittooni kääriytyen
Tutustunut olen Rakkauteen,
hänen sydämeensä itsessäin
Miksi sitten puuttuvan tunnen jonkin
Lämmöstä viileän henkäyksen suo,
kaipuu sydämeni
Ei suojani tulineen ole täydellinen,
puuttuu suurin lämmittäjä sen
Nousen lämpimän suojani turvasta,
kuin pakotettuna lähden kulkemaan
Syksyisen yön, myrskyn viiltävän,
pois paikastani suojaisasta, lämpimästä,
valitsen ennemmin kuljettavakseni
Paikkaan sydämeni, paikkaan rakkauteni
Matkaan luoksesi...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitä sitä ei tekisi rakkauden eteen. Kaunista.
parempi onko se, jossa tuntuu ulkoisesti hyvältä, vaiko se, jossa sisäisesti... Päädyin sisäiseen... :) Kiitos kannustuksesta.
Täällä olen, sinua odotan syksyn kylmyydessä, takkatulen lämmössä ja ilman sitä. Olen joka paikassa ja en missään ja silti sinua odotan. Tule tuulen mukana, syksyn sadepisaroissa, ruskan väreissä, puiden värikkäinä lehtinä tai lumen kauniina tähtinä. Sada kasvoilleni, sula huulilleni, poskilleni hempeinä pisaroina, kyneleinä valu vihersilmistäni...itken rakkaudestasi, onnestasi, surustasi. Anna elää kanssasi! Tule! Sinua odotan täällä turvassa omassa. Tule! ...Olen sinua vastassa.
*hymy*
levoton kulkee ympärilläsi,
tunnethan hetkiä sen kosketuksen
Se lentää kera tuulten, lehtien,
mukana syksyisen sateen, talvisen lumen
Antaen punan poskillesi, ilon kyyneleen silmillesi
Lämmön tuntee se luonasi, ei poistua halua,
täällä henkeäni vailla sieluni huutaa tyhjyyttään
Silti onnellisena, sanomalla hengen
Ja tiedä, aina olen luonasi,
henkenä olkapäälläsi
Kun vielä kehonikin saisin luoksesi...
Kerran oli keho vasten kehoa, tai paremminkin poski vasten poskea. Halusin yli kaiken häntä enemmänkin koskea mutten uskaltanut ottaa lähempää touch:ia =D.
Sielu huusi lisää, halusi elää elämää.Mut kuin pienen pieni jänis, pään pensaaseen työnsin. Pois karkuun äkkiä juoksin.
Voit varmaan kuvitella kuinka nyt harmittaa, lähtiessäni onnistuin roskiksenkin lähes kaatamaan*naurua*
Ihania ihania muistoja, pienistä yhteisistä hetkistä ja keskusteluista henkisistä mutta ah niin suloisista.
Ei rimmaa mulla tänään mut väliäkö hällä, mitä muutakaan keksisin tällä tyhjällä elämällä?
Joo-o Taidan poistua petiin potemaan tätä kuumaakin kuumempaa kuumetta.Olen täällä kipeänä, ihan hirveessä nuhassa =D
Kun toipumaan käy tieni niin silloin palaa pieni
enkel sinisiipinen jatkamaan, järkevämpiä loruja kirjoittamaan...
Ps:Ihan oikeasti; Henkesi luonani,minun sydämeni omanasi.Anna mun haaveilua jatkaa ja mielessäni aatella, olet juuri hän ken kaipuusta minulle kirjoittaa? Palaan kun kuume laskenut ok? Ehkä sitten saan jotain järkevääkin aikaiseksi =)
Olet ihana ja sana hallussa!
näkee ja kuulee asioita, mitä ei uskoisi olevan olemassakaan... :)
Kerran iho toistemme lämmön tunsi,
pehmeys poskellani tuntuu vieläkin
Lailla kanin pienen, suloisen,
joka pensaaseen piiloon päänsä työnsi,
syvemmälle, syvemmälle, sinne kadoten
Hengen puhumaa on sydämesi täynnä,
sen haaveiden henkäyksin täyttäen
Aatoksiisi saat siunauksen,
ketä haaveiden pilvilinnoistaan voikaan löytää
Siipien sinisten havinan kuulevinani olin,
yön hiljaisuuteen hetken kaipauksen tuoden
Parantele itsesi rauhassa,
anna kehosi lepoon voipua
Ja hetkenä siinä, voimistuneena, parantuneena,
taas mieleltäsi selkeänä palaa joukkoomme
mahdollista,matka ei ehkä olisi pitkä
ei taival kivikkoinen.
Sinut vastaan ottaisin ja hellyyteeni sut käärisin.
Takkaan voisimme silti laittaa tulen..
uskoni sen mahdollisuuksiin asetan,
voi askelkin olla mittaamaton
Ei helppoa tietä sydämesi suojaan,
kuitenkin sille polulle astelen
Tietäen sylisi lämmön, pehmeyden hellyytesi,
askeleitani siivittäisi, lentäisin
Sisimmän lämpömme toisillemme jakaisimme,
keskellä viileyden suojaa toisistamme hakisimme
Mutta tietäen toistemme rakkauden,
emme viileyden tuntoa selitykseksi tarvitse
Voimme siis sylikäin katsoa liekkien leikkiä tulessa takan