Joni Skiftesvik

Katsastus elokuvan hahmot ovat Skiftesvikin novelleista. Missä S:n kirjoissa Viltteri, Mallu ja Öövini esiintyvät - onko kenenkään tiedossa? Pliis, kertokaa.
6521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Viltteri ja Mallu teokseen on koottu kaikki muissa novellikokoelmissa olevat.

Äänestä
  • Vallaton Skiftesvik kokoelmassa on aika monta. Voi olla että nekin on tuossa Viltteri ja Mallu kirjassa jota en ole lukenut. Hyvä vinkki.

    Äänestä

Katsastus on mahtava teeveeleffa. Viltteri on hyvä hahmo, mutta jostakin syystä pidän enemmän Öövinistä, todellisesta suomalaisen ikäraggarin perikuvasta.

Äänestä

musta mallu on paree tyyppi. se ei pidä viltteriä pilkkanaan mutta sitä ohjaa jokin naisessa oleva vaisto silleen että viltteri jää aina toiseks.

Äänestä

Ihan asian vierestä mutta kuitennii.
Olin kuulemassa Skiftesviikkiä mennäviikolla. Puhetta oli myös kirjojensa käännöksista ja suomalaisen mielenmaiseman toimivuudesta muilla mailla vierahilla. Kaikkien käännösten oikeellisuutta kirjailija ei pystynyt valvomaan, esimerkiksi kääntäjän yhteistyöhaluttomuuden vuoksi. Pettynyt oli hän erääseen eestiksi käännettyyn. Olisko ollu Pystyynhaudattu? Päähenkilön kaupan seinään nojaava Monarkki oli kääntynyt sanaan joka tarkoitti kylänvanhinta. Arvaa harmittiko Jonia.

Äänestä

jep. jonin kirjassa viisitoista tarinaa oli pari tarinaa vilttaristä&mallusta.samat tarinat on myös kirjassa viltteri ja mallu.mutta suosittelen että luet ensinmainitunkirjan koska siinä on myös muita mahtavia novelleja.jotka mielestäni ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia.sen luettuani minusta on tullut suuri skiftesvikin ihailia.kaikki jonin kirjat olen lukenut paitsi lastenkirjat.suosittelen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HeviM kirjoitti:

Katsastus elokuvan hahmot ovat Skiftesvikin novelleista. Missä S:n kirjoissa Viltteri, Mallu ja Öövini esiintyvät - onko kenenkään tiedossa? Pliis, kertokaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu