koira tuli

Yläkertaan vaihtui asukas. Koira haukkuu päivät ja aina, kun yksin. Kuuluu pihalle asti. Hulluksi tulee!
91608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

minun pien koira,muutin kakskuukautta sitten 5krs;een,ei pitäis räksyttämän olen akoilta kysynyt?ylä-sivukerran.akoilta.joskus räksyttää esim aamuyöllä kun tulee lehti,ellei niin poikki ettei viitti ja olen yleensä koneella vielä siihenaikaan kun lehti kopsahtaa luukusta.mutta on se selvä ettei koira saa haukkua jatkuvaa loputonta haukkumista jos isäntä,emäntä pois.

Äänestä

Oletko tullut ajatelleeksi, ettei koiran omistaja todella tiedä, että koira haukkuu yksin ollessaan? Eihän hän ole siellä silloin paikalla, vai kuinka...

Ehdotan, että otat omistajaan asiallisesti yhteyttä ja kerron ongelmasta - uskon että hän hoitaa asian kuntoon, onhan se myös hänen koiransa parhaaksi!

Äänestä
  • Päivät, kun on kotona. Kuunella tuntitolkulla louskutusta. Kuuluu pihalle asti. Välillä hiljenee. Kuvittelee, että nyt se piru on oneksi kuollut. Eikä mitä vähän lepää ja taas alkaa..

    Äänestä

  • ärsyttävää. kirjoitti:

    Päivät, kun on kotona. Kuunella tuntitolkulla louskutusta. Kuuluu pihalle asti. Välillä hiljenee. Kuvittelee, että nyt se piru on oneksi kuollut. Eikä mitä vähän lepää ja taas alkaa..

    ei varmaan tosiaan edes tiedä et sen koira metelöi

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    ei varmaan tosiaan edes tiedä et sen koira metelöi

    Varmaan selittää muuton. On nitä häirikkökiertolaisia, jotka vaihtaa aina uuteen, kun tulee liikaa valituksia.
    Haulikko käy miellessä, että kirppunen karvapallo vaikenisi!
    Viekää ne rakkinne hoitoon, kun olette poissa, älkääkä jättäkö niitä naapurien riesoiksi!

    Äänestä

Oikeasti, omistaja ei voi tietää että koira haukkuu kun hän ei ole kotona!!!

Mene juttelemaan ystävällisesti, jos osaat, ja kerro tilanne. Jos omistaja on järkevä ihminen hän ottaa sinut tosissaan.

On olemassa myös kusipää-koiranomistajia jotka eivät välitä. Siinä vaiheessa voit kuullostella muita naapureita, teette yhteisvalituksen isännöitsijälle ja hän ilmoittaa tälle asukkaalle.

Täällä valittaminene ei kyllä auta mitään. Tai jos sinulla on äärettömän paljon rahaa, osta eläinkaupasta naapurillesi sitruunapanta ja laita se postiluukusta kirjeen kera: toivon, että pidät tätä koirallasi niin meillä muilla on päivisin rauha.

Äänestä
  • Ostin sitruunapannan ja lykkäsin sen kaaheen metelin kans postiluukusta sissään.

    No, meni pari päivää ja omistaja tuli pihalla vastaan. Suu kävi ja kävi ja kauhee sitruunan tuoksu tuli...oli pistänynnä pannan omaan kaulaansa. Nooh, näin se mennöö...onpahan ainakin toinen osapuoli hiljasempi...

    Äänestä

Hankkikaa saatana oma elämä! Ja jättäkää koirat rauhaan.

Äänestä
  • Kuule jukkaressu. Älysi on surkeampi, kuin koirallasi!
    Jos rakki louskuttaa yli 120 desibelin louskutusta tunti tolkulla. Muuta elämää naapurilla ei silloin ole!
    Onneksi järjestyssäännön on täysipäinen laatinut!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


terrorisoimaan kirjoitti:

Yläkertaan vaihtui asukas. Koira haukkuu päivät ja aina, kun yksin. Kuuluu pihalle asti. Hulluksi tulee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu