poikaystäväni

Yksi päivä oltiin poikaystävän luona (ollaan seurusteltu kohta 2 vuotta) ja yöllä, kun halusin nukkua niin hän alkoi sanoa minulle, että hän haluaisi rakastella kanssani. Sanoin ei, mutta hän jatkoi sanomisiaan, että "Sano kyllä niin sit pääset nukkumaan". Toistin hyvin monta kertaa sanan "EI" mutta ei hän uskonut. Lopulta hermoni paloivat ja annoin luvan, koska hän oli hokenut samaa sanomistaan kohta kaksi tuntia, yöllä vielä. Kun hän lopetti, mulla oli karmea olo. Itkin ja sanoin hänen raiskanneen minut. Poika sanoi vain että "Itsehän annoit luvan. Ja sitäpaitsi, aina ei voi saada tahtoaan läpi`. Ja eikä sulla oo mitään todisteitakaan". Tuntuu pahalta, että ihminen jota rakastaa voi sanoa noin. Miksi hänen sitten piti saada tahtonsa läpi? Hän teki tuon tempun vielä uudestaan myöhemmin. Onko kellään kokemusta tälläisestä tapahtumasta? Mä en aina jaksaisi rakastella, mielestäni joskus olisi kivempi olla yhdessä ja katsella vaikka joku kiva video. Mutta jos kieltäydyn seksistä niin poikaystäväni ei usko ja alkaa hokea koko ajan, että nyt nyt ja vielä kerran NYT. Nyt on useasti ollut siten, että en ole halunnut, koska teemme sen liian useasti. Poikaystäväni ei tiedä, usko taikka ei halua uskoa että mulla on todella paha mieli sen käyttäytymisestä. Jos en suostu rakastelemaan, hän saattaa sanoa jotain ilkeää. Kerran hän pyysi ottamaan häneltä suihin, en suostunut koska viereisessä huoneessa oli hänen kavereitaan. Hän suuttui siitäkin ja sanoi "Mee sit mäkeen siitä kun et voi tehdä mitään". Kokemuksia kellään?
Älkää käsittäkö väärin, kyllä hän osaa olla ihana, mukava, rento ja huumorintajuinen mutta tuo hänen seksihommansa alkaa jo pikkuhiljaa kypsyttää mun päätä. Jos sanon olevani selibaatissa, niin ei se käykään hänelle. Se tekee sen väkisin.
133973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Lähde vielä kun voit. Käsittääkseni olet vielä kovin nuori. Jätkäkaverisi ei ole ihan normaali noissa seksiasioissa. Hän tuntuu ajattelevan että kun mies haluaa, hän silloin myös saa. Ihan oikeasti, jätä hänet ja etsi empaattisempi ja fiksumpi poikaystävä.

Äänestä
  • Vaikka jo yhden kerran sen kuulit, haluan minäkin antaa ponnekkaasti saman neuvon. Jos olet kovin kiintynyt voin lohduttaa sua; eroaminen myöhemmin on vielä kivuliaampaa, ehkä oot jo hankkinu lapsenkin sen kanssa, niinkun minä. Mun poikakaveri oli samanlainen, ja mä idiootti en lopettanu ajoissa. Ero tuli kumminkin, vuosien itkettyjen öiden, uhkailujen ja haukkumisen jälkeen. Jäin lapsen kanssa kun jätin hänet! Eikä toi KYPSYMÄTÖN ITSEKESKEINEN ÄÄLIÖ välitä ees lapsesta!!!! Jätä se sika, parempia on olemassa. ps. sexissä näkyy vaan osa sen itsekkyydestä, tuut huomaamaan sen kyllä kaikessa muussakin elämässä jos jatkat!!!!

    Äänestä

  • eronnut kirjoitti:

    Vaikka jo yhden kerran sen kuulit, haluan minäkin antaa ponnekkaasti saman neuvon. Jos olet kovin kiintynyt voin lohduttaa sua; eroaminen myöhemmin on vielä kivuliaampaa, ehkä oot jo hankkinu lapsenkin sen kanssa, niinkun minä. Mun poikakaveri oli samanlainen, ja mä idiootti en lopettanu ajoissa. Ero tuli kumminkin, vuosien itkettyjen öiden, uhkailujen ja haukkumisen jälkeen. Jäin lapsen kanssa kun jätin hänet! Eikä toi KYPSYMÄTÖN ITSEKESKEINEN ÄÄLIÖ välitä ees lapsesta!!!! Jätä se sika, parempia on olemassa. ps. sexissä näkyy vaan osa sen itsekkyydestä, tuut huomaamaan sen kyllä kaikessa muussakin elämässä jos jatkat!!!!

    Jätä mies tai kestä. Ne ovat vaihtoehdot. Miehesi pitää sinua hänen omaisuutena jota hän voi käyttää miten haluaa ja milloin haluaa.

    Nämä piirteet korostuvat erityisesti humalassa/huumattuna, joten jos et pakene niin opi käsittelemään nämä tilanteet jotka tulevat jatkumaan miehesi maskuulina ilmaisuna.

    Itse olen mies ja tiedän mistä puhun!

    Äänestä

Mielestäni tuossa tilanteessa ei auta enää poikakaveriasi kuin jonkunlainen terapia. Mikäli hän suostuu.. katso tilannetta, muuten laita harkintaan vakavasti ero. Henkinen väkivalta on myös väärin...

Äänestä

.

Äänestä

Jätä se ja älä anna koskea enään sinuun, hän ei todella ole ansainnut rakkauttasi, tietenkin siinä on vaara että hän raiskaa tai pieksää mutta sitten ainakin ilmoitat poliisille ja hoidat hänet vastuuseen teoistaan, tuo ei todellakaan ole normaalia käytöstä !

Äänestä

Todellakin, JÄTÄ!
Se mitä kerroit ja raiskaus yleensä, on asioita joita ei kenenkään pitäisi kokea. Anteeksi vaan, mutta näissä tapauksissa saunan takapiha on se jota suosittelen. Joku viisas on joskus sanonut raiskauksen olevan loukkaus koko miessukupuolta (joskin vielä enemmän naisia) kohtaan, selittänee miksi haluisin repiä kaverisi pään irti. Toisaalta koska itse tiedän olevani kiltti (niin monat kertaa sen kuullut) olen huomannut naisien jostain syystä hakeutuvan vähän "häijyjen" seuraan. Miksi? Sitä en vieläkään tajua.

Äänestä
  • Silloinko naidaan vain kun nainen haluaa?

    Onko se muka tasaarvoa?Ihmettelen kun naiset
    puhuvat tasaarvosta naimisessa!Silloin naidaan aina kun nainen haluaa,ei kysytä mkitä mies haluaa?Minä ainakin haluan nukkua,kun kello on
    kymmenen illalla,enkä halua että nainen rupeaa
    väkisin työntämään puillua suuhun.Usein on käynyt niin.Sama tilanne molemmin puolin!

    Äänestä

  • pjotor kirjoitti:

    Silloinko naidaan vain kun nainen haluaa?

    Onko se muka tasaarvoa?Ihmettelen kun naiset
    puhuvat tasaarvosta naimisessa!Silloin naidaan aina kun nainen haluaa,ei kysytä mkitä mies haluaa?Minä ainakin haluan nukkua,kun kello on
    kymmenen illalla,enkä halua että nainen rupeaa
    väkisin työntämään puillua suuhun.Usein on käynyt niin.Sama tilanne molemmin puolin!

    Hyvä pointti. It takes two to tango.

    Äänestä

paska oman onnensa nojaan ja ole sellaisen ihmisen kanssa jota rakastat, ja vastaa sun rakkauteen.

Äänestä

Jätä se luuseri et ole sen arvoinen!!
Kyllä sinä siitä ylitse pääset!!
Ja löydät uuden :)

Äänestä

mun jätkäkamu on mua 2 wuotta vanhempi.ite oon 17.
ja se on pakottanu myös mua samalaisiin hommiin.sun ei tarvi kattoo sitä!musta on tullu väkivaltanen ja oon kauheen mustis.mun jätkäkamu on vetäny mua turpaanki..yli vuos sitten.ollaan oltu 2ja puol W yhes. mut lyön sitä jos se ei tottele!!vaik pelkäänki sitä.mut se ei enää halua satuttaa mua. siis sun pitää vaan sanoo sille!!miltä susta tuntuu!ei se oo oikein!

Äänestä

Muutama entisistä poikaystävistäni on harrastanut tuota samaa pakottamista. Ei tosin mitään kysymyksiä, väkisin sisään ja myöhemmin lausahdus, "että pidithän sä kumminkin".
Nöyryyttävää, eikä kenenkään tarvitse sietää tuollaista käytöstä.

Minulla on tosin ollut asioissa myös sellainen puoli ettei asiat ole jäänyt vain pakottamiseen seksiin, vaan on molemmissa tapauksissa ilmennyt myös muutoin väkivaltaista käytöstä.Alkaen pienistä käden puristeluista..Joka ei ole ainakaan ajan myötä parantunut.

Toinen näistä edellämainituista poikaystävistäni miltein vuosi suhteemme loputtua, raiskasi minut.
Itse olin sammunut ja heräsin siihen että hän..niin no, tiedättehän te.
Siksipä sinunkin tulisi kertoa että sinusta tuntuu pahalta hänen käytöksensä.Koska luulen entisen poikaystäväni käytöksen myöhemmin johtuneen juuri siitä etten koskaan kuitenkaan ottanut asiaa puheeksi siinä vakavuudessaan kun se tulisi ottaa.Älkääkä luulko että puolustaisin häntä, viimeinen asia mitä voisin kuvitella tekeväni. Tällä hetkellä... VIHAAN häntä.
Pelkän nimen kuuleminen saa minut voimaan pahoin ja näkeminen..arg!

Tälläistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vielä jotenkin ehjä kirjoitti:

Yksi päivä oltiin poikaystävän luona (ollaan seurusteltu kohta 2 vuotta) ja yöllä, kun halusin nukkua niin hän alkoi sanoa minulle, että hän haluaisi rakastella kanssani. Sanoin ei, mutta hän jatkoi sanomisiaan, että "Sano kyllä niin sit pääset nukkumaan". Toistin hyvin monta kertaa sanan "EI" mutta ei hän uskonut. Lopulta hermoni paloivat ja annoin luvan, koska hän oli hokenut samaa sanomistaan kohta kaksi tuntia, yöllä vielä. Kun hän lopetti, mulla oli karmea olo. Itkin ja sanoin hänen raiskanneen minut. Poika sanoi vain että "Itsehän annoit luvan. Ja sitäpaitsi, aina ei voi saada tahtoaan läpi`. Ja eikä sulla oo mitään todisteitakaan". Tuntuu pahalta, että ihminen jota rakastaa voi sanoa noin. Miksi hänen sitten piti saada tahtonsa läpi? Hän teki tuon tempun vielä uudestaan myöhemmin. Onko kellään kokemusta tälläisestä tapahtumasta? Mä en aina jaksaisi rakastella, mielestäni joskus olisi kivempi olla yhdessä ja katsella vaikka joku kiva video. Mutta jos kieltäydyn seksistä niin poikaystäväni ei usko ja alkaa hokea koko ajan, että nyt nyt ja vielä kerran NYT. Nyt on useasti ollut siten, että en ole halunnut, koska teemme sen liian useasti. Poikaystäväni ei tiedä, usko taikka ei halua uskoa että mulla on todella paha mieli sen käyttäytymisestä. Jos en suostu rakastelemaan, hän saattaa sanoa jotain ilkeää. Kerran hän pyysi ottamaan häneltä suihin, en suostunut koska viereisessä huoneessa oli hänen kavereitaan. Hän suuttui siitäkin ja sanoi "Mee sit mäkeen siitä kun et voi tehdä mitään". Kokemuksia kellään?
Älkää käsittäkö väärin, kyllä hän osaa olla ihana, mukava, rento ja huumorintajuinen mutta tuo hänen seksihommansa alkaa jo pikkuhiljaa kypsyttää mun päätä. Jos sanon olevani selibaatissa, niin ei se käykään hänelle. Se tekee sen väkisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu