PLAYA DE AMADORES

Kokemuksia kyseisestä paikasta ja hotellisat. Perhe lähdössä tuonne joulukuussa.
4719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ranta on erittäin kaunis puoliympyrän muotoinen, ja hiekka on parasta mitä voi olla. Mutta vilkkaana aikana se käy pieneksi. Sinne vain täytyy mennä aamupäivällä hyvissä ajoin, jos aikoo saada mieluisan paikan. En tiedä onko joulukuussa millainen sesonki, ainakin täkäläisten joululomien aikana voi sellaista odottaa.

Sitten hotelleista muutama sana. Kun paikka on uusi sinne rakennetaan koko ajan. Ja hotelleista valitettavasti osa on hyvinkin korkealla vuorella. Sieltä on kyllä erinomaiset näköalat merelle, mutta heikkopäistä voi huimata. Ja ne korkeuserot. Niistä kyllä saatetaan mainitakkin esitteissä. Mutta ne saattavat kuitenkin yllättää siellä käymättömän. Muutamasta hotellista on suorastaan usean kymmenen metrin äkkiputous suoraan mereen. Tietääkseni, ellen ole aivan väärässä, näitä hotelleja ei ole suomalaisten matkanjärjestäjien listoilla. Toivottavasti teille sattuu hotelli alemmas. On se lastenkin kannalta paljon parempi niin.
Jylhät vuoret siellä jokatapauksessa ovat hotellirakentamisen kohteena, ja niiden välisessä laaksossa on se pienoinen uimaranta.

Äänestä

Viime jouluna olin Palmera Mar -hotellissa ylhäällä rinteessä Amadores-rannan kohdalla. Nautin valtavasti upeista maisemista parvekkeelta. Rannalta ylös hotellille oli tosi kova kiipeäminen, mutta parissa viikossa huomasi sen tekevän tosi hyvää kunnolle, kun muuten lojui rannalla ja söi reippaasti. Pienten lasten kanssa voipi olla tuskallista, mutta takseja kai voi käyttää avuksi ja joillekin hotelleille kulkee bussi useasti päivässä. Nyt ollaan taas menossa jouluksi samoille seuduille, tällä kertaa Serenity hotelliin, joka on vieläkin pikkasen ylempänä rinteessä. Mutta yksi syy valintaan on juuri se, että saa nauttia aamupalaa upeissa maisemissa omalla parvekkeella :) Ja siis se ranta on ihana!! Odotan taas ensi joulua... Jos muuten jollain on kokemuksia Serenitystä, niin mielenkiinnolla luen!

Äänestä
  • Hei! Olemme mieheni kanssa lähdössä nuorten aikuisten bilelomalle Serenityyn 19. päivä. Toivottavasti emme valinneet täysin väärää kohdetta, vaan sieltä olisi kohtuullinen taksimatka Ricoon diskoilemaan. Hotelli ainakin kuvissa näyttää tosi lupaavalta ja mitä olen lukenut englantilaisten arvioita niin tosi positiivista palautetta. Kirjottelen paremmin kun palaamme kotimaahan.

    Äänestä

  • -sartsa kirjoitti:

    Hei! Olemme mieheni kanssa lähdössä nuorten aikuisten bilelomalle Serenityyn 19. päivä. Toivottavasti emme valinneet täysin väärää kohdetta, vaan sieltä olisi kohtuullinen taksimatka Ricoon diskoilemaan. Hotelli ainakin kuvissa näyttää tosi lupaavalta ja mitä olen lukenut englantilaisten arvioita niin tosi positiivista palautetta. Kirjottelen paremmin kun palaamme kotimaahan.

    Mooii... myös minä odotan mielenkiinnolla kommenttejasi varsinkin Serenity-hotellista ja Puerto Ricosta noin yleensä.
    Olen menossa sinne marraskuulla ystäväni kanssa.:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nella kirjoitti:

Kokemuksia kyseisestä paikasta ja hotellisat. Perhe lähdössä tuonne joulukuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu