Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Joskus

Kävelen keskustan katua pitkin. Jännitys on suuri. Auto on jätetty kauas, jotta tutut eivät kyselisi mitä ihmettä siellä teit? Vihdoin edessä on osoite, joka oli ilmoitettu. Soitan ovikelloa ja siihen vastataan. Ovi aukeaa ja kävelen porttikongiin, avaan oven ja astun rappuun ja kiipeän ensimmäiseen kerrokseen, jossa soitan arasti kelloa uudestaan ja taas ovi aukeaa hiljaa. Astun eteiseen ja silloin näen sinut ensimmäistä kertaa.

Olin viikkoa aiemmin alkanut jutella kanssasi chatissä ja olimme puhuneet puhelimessa. Minä 4-kymppinen ukkomies ja sinä avoimessa parisuhteessa elävä nelivitonen mies. Asut kuitenkin omassa asunnossasi ja siksi tapaaminen oli mahdollista. Puhelimessa homma oli luistanut ja meillä oli synkannut hyvin. Rehellisesti sanottuna, olit aina kuulostanut hieman naismaiselta, mutta et kuitenkaan näyttänyt siltä.

Astuin sisään ja hymyilit minulle mielyttävästi. Meitä molempia jännitti ja sanoin suoraan, että tämä on minulle ensimmäinen kerta. Sanoit samaa. Halusin tehdä tietyt pelisäännöt selväksi, ei suutelua, koska ajatus miehen suutelemisesta oli minulle kauhistus. Ei ollut paljon sanottavaa vaan aloimme riisumaan eteisessä.

Eihän minussa ollut paljon katsottavaa, normaali keskiverto penis ja vähän mahaa, sinä taas hoikka ja hyvävartaloinen. Kun olimme alasti katsoin kulliasi, joka( onneksi) oli samaa kaliperia kuin omani. Ei ainakaan tulisi kokokompleksia. Tulit lähelleni ja aloit hyväilemään pakaroitani ja totesit, että olet ihana. Herranjumala, miten hyvältä se sinun sanomanasi kuulostikaan.............

Tämä tarina on ihan oikeasti tosi, mutta en tiedä haluaako joku kuulla sen loppuun.
12297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

muutakin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu