Tuntuu todella ihmelliseltä, mikäli joku on uskonut Nilssin hypnoosikertomuksia.Koko juttu kokonaisuudessaan oli täyttä puppua. Eihän sellaista kukaan tervejärkinen voi uskoa. Siinähän paistoi jo alkeellisemmallakin vaistolla, että koko tarina oli keksitty.Tyrmistyin itse todella moisesta keskustelusta. Taitaa Nils nyt hiukan leikitellä ja pitää koko poliisi ja lääkärikuntaa pilkkanaan
Nils Gustafsson
miettikää
8878
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
poliisia ja lääkärikuntaa?
Suostuessaan hypnotisoitavaksi hän ei edes tiennyt mitä hypnotisointi pohjimmiltaan merkitsee. Hän halusi tietää KUKA ja oli yhteistyökykyinen.
toi nyt sitten on? Johan täällä on epäilty että silloin 14 vuotias Kivilahti olisi parempi syyllinen kuin NG.
Ja poliisit aikoinaan epäilivätkin, että Kivilahti kavereineen olisi surmannut.
Leikittelee myös siinä asiassa ettei hän muka muista pitikö "tunnustus" paikkaansa.. Nils tuntuu olevan kahden vaiheilla, tunnustaako vai ei! Harmi kun oikeudenkäynti loppuu näin lyhyeen..
NG'n asia murhaajaa selvittää ja NG tekee asiassaan VIISAASTI vaietessaan ja siitä on selkeä näyttö 'tutkija' Tuomisen taholta - kaikki mitä hän suustaan päästää kääntyy NG'tä vastaan.
Sillä suullisella annilla on todella oltava HILJAA ja se on viisasta.
Ei NG aio tunnustaa. Hän sanoi, ettei muista tuollaista sanoneensa, mutta jos sanoi, niin se oli huuli, eli vitsi, läppä, heitto
Ei oikea tunnustus. Eli hän kiisti tunnustaneensa.
just joo, aika sairasta heittää et murhasin mut sit onkin vaan läppää!!! eiks tää jo kerro et äijä on täydellinen psykopaatti tappaja
Tämä hypnoosi vähän ihmetyttää minua. NG kertoo menettäneensä muistinsa
unitilassa, eli lyönti olisi tullut häneen unitilassa ja mennyt taju.
Jos näin olisi käynyt niin kuinka hypnoosissakaan voisi muistaa mitään mitä
ei ole nähnyt, vai onko hän nähnyt ja sen jälkeen on mennyt tajuttomaksi?