Tämä tapahtui pari vuotta sitten. Emme olleet pitkään aikaan käyneet mieheni kanssa yhdessä ulkona. Oli perjantai ilta ehdottaessani Jormalle uloslähtöä.
Saunoimme ja laitoimme itsemme kuntoon. Päätimme mennä tanssiravintolaan ja pukeuduimme sen mukaisesti; minä jakkuun ja Jorma tummaan pukuun. Muistan kuinka ylpeä olin Jormastani astuessamme laitettuina ja hyvin pukeutuneina ravintolan ovesta.
Huomioni kiinnittyi salin perällä huiskuttaviin työkavereihini Lissuun ja Pirjoon, joiden pöytään hovimestari johdattikin meidät hetken kuluttua.
Nautimme illan mittaan reiluhkosti alkoholia ja Jorma tanssitti meitä. Tunnelma kävi illan mittaan vapautuneeksi ja estottomaksi. Lissu elehti tapansa mukaan kertoessaan lomamatkastaan. Siinä käsillä huitoessaan hänen istumaasentonsakin muuttui ja hame nousi ylöpäin niin, että pikkupöksytkin vilahtivat välillä.
Ilmassa oli eroottista jännitettä. Kerroin tytöille tarinaa omasta lomamatkastamme ja sivelin samalla Jorman reiden sisäpintaa. Hivutin pikkuhiljaa kättäni ylemmäksi ja jatkoin kertomustani niinkuin muka tavallisesti. Käteni oli nyt Jorman jäykistyneen peniksen päällä ja tyttöjen oli ilmiselvästi vaikeaa pitää katseitaan poissa Jorman haarukasta.
Ravintolan tavanomainen meteli ja liikehdintä ympärillämme jatkui minun tehdessäni jotain ennen kuulumatonta. Vedän Jorman vetskarin auki ja ujutan käteni housujen sisään. Sormeni tuntee poxerien napit, jotka avaan.
Lissu tuijottaa julkeasti yhtään häpeämättä Jorman ulos ponnahtavaa penistä. Minä jatkan kertomustani niinkuin mitään ei olisi tapahtunut ja runkkaan koko ajan hitaasti Jorman kalua.
jatkanko?

Vastaukset 3
Vanhimmat
"Minä jatkan kertomustani niinkuin mitään ei olisi tapahtunut ja runkkaan koko ajan hitaasti Jorman kalua.
jatkanko? "
Ei tuollaista saa jättää kesken.
Jos ei kykene kokonaista stooria kirjottamaan kerralla niin parempi unohtaa koko juttu, naurettavaa lässytystä toi tommonen jatkankojatkanko -kerjääminen. Jos se niin epäselvää on ni älä helvetissä jatka.
Niin, turhaan yrität hehkuttaa, en minä ainakaan pyydä jatkamaan, koska olisit voinut raapustaa jo kaiken sen mitä sinulla on sanottavana.