Oli se aika hurjaa. Kun ei ollut mitään tietoa asiasta ja alkaa yhtäkkiä hirmuinen verentulo.
Luulin, että nyt tuli kuolema. Ei ollut siihen aikaan äidit vielä niin valveilla, että olis ymmärtänyt asiasta etukäteen neuvoa. Alkoivat minullakin niin nuorena, ettei äiti ajatellut vielä niiden lapselle tulevan.
Vieläkin karmaisee se ajatus, kun en uskaltanut kellekään kertoa ja odotin vaan, että kohta kuolen. Mitähän tulloja lienen housuihini survonut, että ei kintulle lorissut.
Onko muilla vastaavia traumoja nuoruudesta?
Luulin, että nyt tuli kuolema. Ei ollut siihen aikaan äidit vielä niin valveilla, että olis ymmärtänyt asiasta etukäteen neuvoa. Alkoivat minullakin niin nuorena, ettei äiti ajatellut vielä niiden lapselle tulevan.
Vieläkin karmaisee se ajatus, kun en uskaltanut kellekään kertoa ja odotin vaan, että kohta kuolen. Mitähän tulloja lienen housuihini survonut, että ei kintulle lorissut.
Onko muilla vastaavia traumoja nuoruudesta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
On erittäin mielenkiintoinen juttu. Vaude !
Jatkakoot siitä antaumuksella viiskymppiset naiset.
siitä puhe mistä puute.
Ei ole enää menkkoja näkyny. ;)
mitä niillä enää tekeekään - mukeloni olen jo tehnyt, vaikka kyllähän monet innostuvat vasta neljänkympin jälkeenkin niitä väsäämään - mutta eiköhän nuo kolme riitä ....
Odotan innolla mummutautia :))
Veis mennessään mokoman riesan....Äh.. jos sukuuni tulen saan odottaa vielä melkein parikymmentä vuotta....
Minun täytyy vastata tähän, sillä se tuo mieleeni muiston isästäni, kun hän todella oli parhaimmillaan - isänä.
Olin isän tyttö, äiti oli lapsuudessani minulle sivuhenkilö. Olin silloin 11-vuotias ja isäni oli tietysti aikuisena miehenä nähnyt kehitykseni. Meidän perheessä oltiin hyvin avoimia ja vapaita vielä silloin, perhe saunoi aina yhdessä äiti, isä, minä ja pari vuotta nuorempi veljeni, jne.. Isä oli aina pessyt minut pienempänä ja se oli vain isä joka sai pestä minun selkäni vielä silloinkin, kun muuten osasin itse...
Eräänä päivänä pyysi isä minua erityisesti istumaan viereensä, olisi tärkeää asiaa. Rauhallisesti hän selitti, että nyt on se aika kun minusta alkaa tulla nuori nainen ja siihen liittyy tämmöinen verenvuoto luonnollisena ja kun huomaan sen alkaneen niin äiti sitten saa näyttää ja neuvoa, millä lailla sen kanssa käytännössä parhaiten pärjää.
Voi olla että äiti otti asian puheeksi jossain yhteydessä ennen kuin sain ensimmäiset "pulmapäivät", - niinkuin mens-aikaa meillä kutsuttiin -, mutta se on minulta unohtunut.
Oli kaunis elokuinen kesäpäivä ja olin ollut pyöräilyretkellä, minulla oli hieno kesämekko jonka olin "perinyt" joltain isommalta. Kotiin tullessa äiti sanoi äkkiä että tules tänne, minä en käsittänyt ensin mitään. Olin saanut ensimmäiset kuukautiseni ja sen kauniin kesämekkon liehuvassa helmassa oli suuri veriläiskä.
No, sitten äiti selitti kuinka kaikki asiat hoidetaan käytännöllisesti, sen aikaiset siteet, vyöt ja rensselit, kuinka huolehditaan puhtaudesta ja niinpoispäin.. mutta oli siinä ensin opettelua, huh,huh >:-)
Siinä ei siis ollut mitään traumaattista sinällään ja minulla on aina ollut positiivinen suhde omaan kroppaani ja sen toimintoihin.
Mutta vielä hetkeksi muistoihin; Näiden minun ensimmäisten menkkujen jälkeen tuli uusia, minulle silloin käsittämättömiä muutoksia elämänkulkuun. Yks'kaks' ei ollutkaan OK että me saunoimme kaikki yhdessä, vaan äiti ja minä saunoimme yhdessä ja veljeni ja isä yhdessä. Miksi???!!! sitä en voinut millään käsittää ja muistan, että surin sitä yhdessä saunomis-tavan häviämistä kovasti. Nyt sen tietysti aikuisena ymmärrän.
Samaan aikaan muuttui muutenkin perheeni elämä paljon ja hyvin paljon ikäviä asioita tapahtui, mutta se on taas vallan toinen kertomus...
Kiitos aloituksesta, maisa, oli kiva muistella menneitä ;)))
menkkojen alkaminen.
Minulla oli hyvin ujo äiti ja isä viis veisasi meistä tytöistä.
Olin vissiin 12 vuotias kun minun menkkani alkoivat, muistan kuinka piti lähteä aamulla kouluu ja heräsinkin verilammikossa.
En suostunut nousemaan ollenkan vaan kerroin olevan kipeä - itse olin varma että olin raskaana, kun olin jostakin kuullut että jotakin sitten tapahtuu kun tulee raskaaksi.
No enhän minä silloin hitto soikoot edes tiennyt miten tullaan raskaaksi, ja sitten sen päivän makasin ja mietin että mitenkäs nyt kerron äidille että näin ikävästi on päässyt tapahtumaan :))
Sitten kun äiti alkoi ihmettelemään kun en suostunut edes vessassa käymään, niin minun oli pakko ilmoittaa että nyt mulle tulee vauva...
Asiaa ei käsitelty mitenkään muuten kuin että äiti toi kamalan rätin ja sanoi että se on sitten kerran kuussa aina tälläistä....No sanoi hän sentään että en raskaana ole, vaan että tämä nyt vain kuuluu asiaan....
Joten siinä oli minun ekat menkkani - näin jälkeenpäin aika huvittava ajatella, ja muistan etten sen kummemmin itse menkkoja pelästynyt, vaan mietin kuumeisesti miten ihmeessä kerron että perhe on lisääntymässä :))
Omalle tyttärelleni kerroin ajoissa ja vastaus oli että "jaahas - sekin vielä, olishan se pitänyt arvata".... hmm... tyttäreni on hyvin paljon minun luonteiseni, ei helposta hätkähdä....
Muistan.
Äiti ei kyllä minua valistanut lainkaan joten ne oli aika järkytys.
Nyt kun olen äiti tiedän kyllä miten valmistaa oma tytär tuohon murros ikään.
Ei enää mitään häpeää mikä kuului min nuoruuteni.