Miksi

Mun mielestä yksi mysteerin ratkaisun avain on Gustaffsonin ja Boismanin kengissä. Miksi ne on ylipäätään viety ja miksi ne oli piilotettu ?

Miksi ulkopuolinen murhaaja olisi viennyt kengät ja piilottanut ne?

Iltahan on voinut sujua vaikka näin:
Nuoret ovet telttaretkellä. Illalla he käyvät morjestamassa samalla kyllä olleita tuttuja. Gustaffson on ottanut hiukan viinaa ja lausuu mielipiteensä voimakkaasti uhoten asiasta kun asiasta. Muuten Gustaffsonia hiukan harmittaa ja mietityttää miksi Irmeli on normaalia vaisumpi ja hiljaisempi. Irmeli ei uskalla kertoa suoraan Gustaffsonille, varsinkaan kun tämä on kännissä että tapailee toista poikaa. Irmeli on kuitenkin uskoutunut asiassa kaverilleen Tuulikille, joka on kertonut myös asiasta Boismanille. Lopulta Boisman, Gustaffson ja tytöt lähtevät takaisin omaan leiriinsä. Viettävät iltaa normaaliin tapaan. Lopulta porukka menee nukkumaan. Aamuyöllä Seppo Boisman herää ja lähtee kalaan. Humalassa oleva gustaffson herää myös kuselle ja lähtee sepon seuraksi kalaan, ottaen loput juomat mukaan. Aamu yön tunteina pojat keskustelevat keskenään syvällisiä ja Seppo Kertoo Nilsille Irmelin toisesta poika ystävästä. Nils järkyttyy kuulemastaan eikä voi uskoa sitä ja sanoo Sepolle, että lähteen selvittelemään asiaa Irmelin kanssa ja painuu teltalle, Seppo jää vielä kalaan. Nils painuu suoraan teltalle, herättää tytöt ja alkaa tenttaamaan Irmelia toisesta miehestä. Huutaa ensi sitten läpsäisee pari kertaa, silloin myös Anja alkaa puolustaa Irmeliä humalaiselta, mustasukkaiselta Nilsiltä. Seppo kuulee riitelyn aiheuttamat mekastuksen äänet ja lähtee teltalle rauhoittelemaan tilannetta. Teltalle päästyään komentaa Nilsin ulos rauhottumaan ja Nils lähtee, Seppo jää teltalle rauhoittelemaan tyttöjä. Ulos menneen Nilsin mustasukkaisuuden tuska ja ahdistus kasvaa, Perkele mullehan ei näin tehdä ..tana näytän niille. Nils ottaa puukon ja vetäisee muutan kerran uhitellen puukolla reikiä telttaan. Seppo huutaa, että nyt jumakavita Nils rauhotut. Nils ei kuuntelee mitään raivoissaan uhoaa näyttävänsä kaikille. Vetäisee puukolla teltan narut poikki, ottaa maasta kiven ja heittäytyy teltan päälle ja alkaa hakata muita kädessään olevalla kivillä. Teltan sisällä Boisman potkaisee ja osuu Gustafsonnia leukaan. Seppo tarttuu veitseen ja viiltää telttaan viillon päästäkseen ulos teltasta huitaisee puukolla Nilsiä, sitten Nils osuu kivellä Seppoa päähän ja Sepon veitsi kirpoaa kädestä. Nils ottaa veitsen ja lyö sillä Seppoa muutaman kerran kaulaan ja rintaan, veitsi jää Seppoon kiinni.. Irmeli on paniikissa ja jähmehtynyt paikoilleen teltan perälle. Tuulikki on pääsyt teltan ovelle ja on nousemassa ylös paetakseen ja samassa Nils hyökkää tämän kimppuun ja lyö Tuulikkia voimakkaasti kivellä päähän jolloin tämä menettää tajuntansa ja vajoaa teltan ovelle. Nils lyö vielä muutaman kerran kivellä paikallaan mannutta Tuulikkia. Sitten Nils menee Boismanin viiltämälle aukoille ja haukkuu Irmeliä huoraksi ja hakkaa häntä samalla nyrkeillä ja kivellä. Irmeli menettää tajuntansa. Löytää Boismanissa olevan veitsen ja viiltelee ja pistelee sillä Irmeliä. Nils puhisee että muille kyllä annat mut et mulle ja vetäisee Irmelin housut kinttuihin. Aikansa ärähttyä Nils alkaa tajuta mitä on tullut tehtyä.

Nils hoipertelee leirissä ja yrittää keksiä miten ihmeessä voisi selvitä tilanteesta. Nils keksii että hän voisi kertoa että he olivat nukkumassa ja joku hyökkäsi heidän kimppuunsa ja hänen onnistui ainoana paeta paikalta. Niinpä Nils otti kaikkien rahapussit ja laittoi Sepon kengät jalkaansa ja lähti niillä kävelemään jotta Murhatutkijat voisivat todeta jalan jäljistä että murhaaja oli poistunut Sepon kengillä. Nilsin ajatuksena oli piilottaa Sepon kengät ja lompakot avunhälytys matkallaan. Matkalla apua hälyttämään Gustafssonin mieli muuttui ja hän sai ajatuksen, että jos piilottaisi myös omat kengät ja palaisi teltan päälle loukkaantuneen niin näyttäisi että hyökkääjiä olisi ollut kaksi eikä häntä uhria osattaisi ikinä epäillä. Varsinkin jos kulkisi takaisin tulo matkan paljasjaloin ja laittaisi sitten teltalla sukat jalkaan. Niin näyttäisi siltä, että hänenkin kengät olisi viety. Myöhemmin hän voisi sitten hakea piilotetut tavarat ja hankkiutua niistä eroon. Gustaffson piilotti kaikki varmuuden vuoksi tavarat eri paikkaan. Jotka haki sitten myöhemmin pois.

Teltalle päästyään Gustafsson asetteli ruumiit sisälle telttaan ja lysähti sitten itse kasan päälle makaamaan ja jäi odottelemaan apua
3302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

eikös tämä lintubongari todistanut että näki miehen makaavan teltan päällä kengät jalassa. Tai siis ne jalat..

Äänestä

Miten se on joutunut teltan sisälle? Teltan päälle ei taas ole vuotanut NG:n verta.

Äänestä
  • NG oli alunperin teltassa, kun sai iskuja. Kun ei sattunut kuolemaan, niin on sieltä jotenkin mönkinyt ulos ja sitten on tajunta kadonnut. Ehkä veri ei enää tuossa vaiheessa vuotanut, kun NG oli saanut itsensä teltan päälle

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


qwertyyu kirjoitti:

Mun mielestä yksi mysteerin ratkaisun avain on Gustaffsonin ja Boismanin kengissä. Miksi ne on ylipäätään viety ja miksi ne oli piilotettu ?

Miksi ulkopuolinen murhaaja olisi viennyt kengät ja piilottanut ne?

Iltahan on voinut sujua vaikka näin:
Nuoret ovet telttaretkellä. Illalla he käyvät morjestamassa samalla kyllä olleita tuttuja. Gustaffson on ottanut hiukan viinaa ja lausuu mielipiteensä voimakkaasti uhoten asiasta kun asiasta. Muuten Gustaffsonia hiukan harmittaa ja mietityttää miksi Irmeli on normaalia vaisumpi ja hiljaisempi. Irmeli ei uskalla kertoa suoraan Gustaffsonille, varsinkaan kun tämä on kännissä että tapailee toista poikaa. Irmeli on kuitenkin uskoutunut asiassa kaverilleen Tuulikille, joka on kertonut myös asiasta Boismanille. Lopulta Boisman, Gustaffson ja tytöt lähtevät takaisin omaan leiriinsä. Viettävät iltaa normaaliin tapaan. Lopulta porukka menee nukkumaan. Aamuyöllä Seppo Boisman herää ja lähtee kalaan. Humalassa oleva gustaffson herää myös kuselle ja lähtee sepon seuraksi kalaan, ottaen loput juomat mukaan. Aamu yön tunteina pojat keskustelevat keskenään syvällisiä ja Seppo Kertoo Nilsille Irmelin toisesta poika ystävästä. Nils järkyttyy kuulemastaan eikä voi uskoa sitä ja sanoo Sepolle, että lähteen selvittelemään asiaa Irmelin kanssa ja painuu teltalle, Seppo jää vielä kalaan. Nils painuu suoraan teltalle, herättää tytöt ja alkaa tenttaamaan Irmelia toisesta miehestä. Huutaa ensi sitten läpsäisee pari kertaa, silloin myös Anja alkaa puolustaa Irmeliä humalaiselta, mustasukkaiselta Nilsiltä. Seppo kuulee riitelyn aiheuttamat mekastuksen äänet ja lähtee teltalle rauhoittelemaan tilannetta. Teltalle päästyään komentaa Nilsin ulos rauhottumaan ja Nils lähtee, Seppo jää teltalle rauhoittelemaan tyttöjä. Ulos menneen Nilsin mustasukkaisuuden tuska ja ahdistus kasvaa, Perkele mullehan ei näin tehdä ..tana näytän niille. Nils ottaa puukon ja vetäisee muutan kerran uhitellen puukolla reikiä telttaan. Seppo huutaa, että nyt jumakavita Nils rauhotut. Nils ei kuuntelee mitään raivoissaan uhoaa näyttävänsä kaikille. Vetäisee puukolla teltan narut poikki, ottaa maasta kiven ja heittäytyy teltan päälle ja alkaa hakata muita kädessään olevalla kivillä. Teltan sisällä Boisman potkaisee ja osuu Gustafsonnia leukaan. Seppo tarttuu veitseen ja viiltää telttaan viillon päästäkseen ulos teltasta huitaisee puukolla Nilsiä, sitten Nils osuu kivellä Seppoa päähän ja Sepon veitsi kirpoaa kädestä. Nils ottaa veitsen ja lyö sillä Seppoa muutaman kerran kaulaan ja rintaan, veitsi jää Seppoon kiinni.. Irmeli on paniikissa ja jähmehtynyt paikoilleen teltan perälle. Tuulikki on pääsyt teltan ovelle ja on nousemassa ylös paetakseen ja samassa Nils hyökkää tämän kimppuun ja lyö Tuulikkia voimakkaasti kivellä päähän jolloin tämä menettää tajuntansa ja vajoaa teltan ovelle. Nils lyö vielä muutaman kerran kivellä paikallaan mannutta Tuulikkia. Sitten Nils menee Boismanin viiltämälle aukoille ja haukkuu Irmeliä huoraksi ja hakkaa häntä samalla nyrkeillä ja kivellä. Irmeli menettää tajuntansa. Löytää Boismanissa olevan veitsen ja viiltelee ja pistelee sillä Irmeliä. Nils puhisee että muille kyllä annat mut et mulle ja vetäisee Irmelin housut kinttuihin. Aikansa ärähttyä Nils alkaa tajuta mitä on tullut tehtyä.

Nils hoipertelee leirissä ja yrittää keksiä miten ihmeessä voisi selvitä tilanteesta. Nils keksii että hän voisi kertoa että he olivat nukkumassa ja joku hyökkäsi heidän kimppuunsa ja hänen onnistui ainoana paeta paikalta. Niinpä Nils otti kaikkien rahapussit ja laittoi Sepon kengät jalkaansa ja lähti niillä kävelemään jotta Murhatutkijat voisivat todeta jalan jäljistä että murhaaja oli poistunut Sepon kengillä. Nilsin ajatuksena oli piilottaa Sepon kengät ja lompakot avunhälytys matkallaan. Matkalla apua hälyttämään Gustafssonin mieli muuttui ja hän sai ajatuksen, että jos piilottaisi myös omat kengät ja palaisi teltan päälle loukkaantuneen niin näyttäisi että hyökkääjiä olisi ollut kaksi eikä häntä uhria osattaisi ikinä epäillä. Varsinkin jos kulkisi takaisin tulo matkan paljasjaloin ja laittaisi sitten teltalla sukat jalkaan. Niin näyttäisi siltä, että hänenkin kengät olisi viety. Myöhemmin hän voisi sitten hakea piilotetut tavarat ja hankkiutua niistä eroon. Gustaffson piilotti kaikki varmuuden vuoksi tavarat eri paikkaan. Jotka haki sitten myöhemmin pois.

Teltalle päästyään Gustafsson asetteli ruumiit sisälle telttaan ja lysähti sitten itse kasan päälle makaamaan ja jäi odottelemaan apua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu