Voi itku!

Kävin puoli vuotta sitten papa-kokeessa ja se antoi tulokseksi luokka II ja puhtausaste 1. Kun kysyin mitä ihemttä tuo tarkoittaa, oli vastauksena että ei varmaan mitään vakavaa, mutta kontrolli on 6 kk:n päästä. No kävin tuossa muutama viikko sitten uudessa papassa suurin toivein (että olisi palautunut luokkaan I) vaan eipä ollutkaan. Luokka oli II ja puhtausaste oli 1.

Rakkaat kanssasisaret, mitä tämä nyt tarkoittaa? Kun niin moni kirjoittaa että oli kerran luokka II mutta palautui sitten itsestään seuraavaan papaan normaaliksi.

Kysyin terveydenhoitajalta voisiko olla kondylooma, johon sanoi että ei näy viitteitä siitä.

Mikä minua sitten vaivaa?

Taas 6 kk:n päästä pitää mennä kontrolliin, ja jos se vielä on luokka II niin sitten jonnekin lisätutkimuksiin. Pitääkö tässä siis vielä odottaa puoli vuotta ennen kun saa lopullisen tuomion? Enkö minä voisi päästä sinne vaikka jo nyt?
3785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

LK II tarkoittaa, että on hyvänlaatuisia muutoksia...älä vielä huolestu. Eli siellä näkyy jotain esim. pientä tulehdusta, joka kyllä ajan kanssa voi todellakin palautua LK I:ksi. Odottele vain rauhassa ja annan luonnon hoitaa tulehdus pois... ;))

Äänestä

Se hieman riippuu mikä asteikko teidän terveydenhoito piirissä on käytössä. Toiset käyttää asteikko 1-5 ja toiset 1-3. Äidiltä asioita kysellessä niin ei vielä kannata huolestua kakkosesta, koska itsellänikin se on kerran todettu. Kannattaa tiedustella steikkoa terveys keskuksesta ja se kakkonen viittaa yleensä johonkin lievään tulehdukseen, joka parantuu ajallaan. Niin kävi minullekkin vaikka hypin jo pelosta kattoon... Kannattaa odotella hetki vielä ja jos jotain kipuja esiintyy niin sitten udella et mitäs jos uusittaisiin se koe =)

Koitahan jaksaa! Ajallaan se selviääpi!

Äänestä

lk 2 ja multa otettiin koepajoja oli viruksen aihetuttama tulehdus, en saanut selvää mistä tullut, kun lääkäri sanoi jos tiedettäisiin mistä niin kohdunkaula syöpää ei olisi,mutta kävin 4kk välein ja 2vuoden ajan seurannassa sen pienen leikkauksen jälkeen ollut kaikki ok.mut nyt menen vielä joskus lokakuussa papaan sit loppui seuranta jos kaikki ok.siis älä huoli kyllä se 1 muuttuu minkin olin paniikissa kun kuulin että oli 2 ajattelin vaik mitä, mut rauhoitu nyt vaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelokas kirjoitti:

Kävin puoli vuotta sitten papa-kokeessa ja se antoi tulokseksi luokka II ja puhtausaste 1. Kun kysyin mitä ihemttä tuo tarkoittaa, oli vastauksena että ei varmaan mitään vakavaa, mutta kontrolli on 6 kk:n päästä. No kävin tuossa muutama viikko sitten uudessa papassa suurin toivein (että olisi palautunut luokkaan I) vaan eipä ollutkaan. Luokka oli II ja puhtausaste oli 1.

Rakkaat kanssasisaret, mitä tämä nyt tarkoittaa? Kun niin moni kirjoittaa että oli kerran luokka II mutta palautui sitten itsestään seuraavaan papaan normaaliksi.

Kysyin terveydenhoitajalta voisiko olla kondylooma, johon sanoi että ei näy viitteitä siitä.

Mikä minua sitten vaivaa?

Taas 6 kk:n päästä pitää mennä kontrolliin, ja jos se vielä on luokka II niin sitten jonnekin lisätutkimuksiin. Pitääkö tässä siis vielä odottaa puoli vuotta ennen kun saa lopullisen tuomion? Enkö minä voisi päästä sinne vaikka jo nyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu