Luin tässä kirjoituksen otsikolla Pimujen jutut, ja mietin, onko 17-vuotiaan sopivaa käyttäytyä teinimäisesti, kuten pölöttää salkkareiden juonenkäänteistä, huokailla Johnny Deppin niin ihania ruskeita silmiä yms.? Itse olen 26 vuotias mies, ja pidän yhdestä 17-vuotiaasta tytöstä. Uskon, että hänkin pitää minusta. Ymmärrän, että olen häntä hieman vanhempi, mutta kyllähän tuonikäinen saa hakeutua jo vähän aikuisempaan seuraan. Pidän hänestä paljon, mutta toisaalta haluaisin että hän olisi vähän "aikuisempi", että hänen kanssaan voisi keskustella muustakin kuin mitä kaunareissa tapahtui. Onhan hänellä kaveriporukka, jonka kanssa voi kikatella ja pitää hauskaa, mutta kyllähän tuonikäisen pitäisi osata olla myös "aikuinen"? Joskus vain tuntuu, että hän on liian teini.
hei
poika
2374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Haloo 17-vuotias on täysi teini, ala-ikäinen ja osa häntä on vielä lapsi. Toki hänellä on jo tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia, mutta niin on hänen vanhemmillaankin. mutta ASIAAN: KYLLÄ, hänellä on oikeus käyttäytyä teinimäisesti KAS KUN HÄN ON TEINI. Kaukorakkaudet panee huokailemaan... näyttelijät, laulajat, idolit..ne on turvallisia kaukorakkauskohteita, ne ei satuta.
Sinä olet teidän ns. suhteessa se aikuisempi, joten kuuntelet tyttöä, ja osallistut keskusteluihin kaunareista ja leffa tähdistä tai unohdat koko jutun. Ei hänen hommansa ole käyttäytyä sinun halujesi tai mielipiteidesi mukaan. IT TAKES TWO TO TANGO ja sitäpaitsi 26- vuotias ei ole mikään poika vaan mies.
olen pitänyt itseäni teininä, vaikka olen jo 17.. menipä teini-ikä surullisen nopsasti näköjään. ja nyt pitäisi siis käyttäytyä kuin järkevä aikuinen. just. Mikset anna hänen elää tätä ikää, olethan sinäkin sen joskus elänyt? Muistat varmaan, ettet itsekään vielä 17-vuotiaana ollut mies? Anna hänen kikatella kavereiden kanssa ja puhua salkkareiden juonenkäänteistä. Minä ainakin teen näitä, enkä pidä sitä mitenkään "liian teinimäisenä" tai lapsellisena itselleni, vaan juuri minulle sopivana. Kyllä sinun pitäisi tajuta..