Pitääkö osmo colorin öljyvaha levittää purkissa olevan ohjeen mukaan eli pitäisi odottaa useita tuntia ennen seuraavaa levitystä.lopullinen hionta olisi vasta viikon kahden kuluttua. olen kuullut että voisi levittää yhden osion kerraallaan ja hankata puuvillaisella rätillä heti perästä. pitääkö paikkansa? miten olette tehneet? tarvitsen nopeaa vastausta. huomenna on tarkoitus alkaa käsittelemään lattioita mökillä.
osmo colorin
levitys
4849
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse tehnyt niin, että vaha pintaa, ylimääräinen pois nukkaamattomalla rätillä.
Sen jälkeen pitää odottaa päiviä, sitten kevyt hionta, sen jälkeen voi uusia käsittelyn.
Näin olen itse saanut hyvää jälkeä.
Muista vahata yksi osio kokonaisuudessaan kerralla, sillä kuivuessaan ja uutta kerrosta imiessään puun tummuus muuttuu suhteessa kuivumisaikaan.
Eli jos lattialaudat vahataan, annetaan kuivua yön yli ja kevyen 0000-teräsvillahionnan jälkeen uusitaan käsittely, toisella kerralla kannattaa huolehtia että:
*ota vaikkapa yksi lattialauta kerrallaan, tms. niin että pystyt yhden kokonaisuuden käsittelyn pitämään otteessasi. Tarkoitan tällä siis sitä, että älä levitä väriä kerralla koko olohuoneen lattiaan, jos et sen tasaisesta levityksestä pysty huolehtimaan. OsmoColor kuivuu nopeasti, ja jo kuivuneen pinnan päällä uusi kerros on aina tummempi.
En itse tehnyt välihiontaa, eikä sitä mitenkään huomaa.
Kukin plaraa tyylillään.
Hionta tai ei, päätä itse.
Kevyellä välihionnalla pinta "avataan" uudelle kerrokselle. Hionta tekee pinnasta hieman huokoisemman ja näin uuden kerroksen tarttuminen/imeytyminen voi parantua vähän.
Eipä ole Tekniikan Maailma välihionnan turhuutta/hyödyllisyyttä vielä testannut. Silti suoritan sen aina.