Olen hakemassa lisäpisteitä Okl:n olemalla työharjoittelussa ala-asteella työmarkkinatuella.Olen kuullut suunnasta jos toisesta että edessä olisi pakkohaku syksyn hauissa.(olen tämän kevään ylioppilas,mutta en päässyt opiskelemaan) Pitääkö minun siis hakea ihan turhaan ammattikorkeaan vaikka en missään tapauksessa menisi sinne, sillä minulla on paikka työharjoittelijana koko vuodeksi.Toiset puhuu että hakematta jättäminen voi vaikuttaa työmarkkinatuen saamiseen, toiset taas päinvastaista..Onko kenelläkään varmaa tietoa tai omia kokemuksia asiasta? Kiitos paljon jo etukäteen!
miten on?
yyy
4395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minun ei tarvinnut hakea. Ei vaikuttanut työmarkkinatukeen millään tavalla.
Tästä aikaa 5 vuotta ja olin heti lukiota seuraavana syksynä harjoittelussa.
Kannattaa soittaa ihan vain työvoimatoimistoon ja kysyä sieltä. Saat ainakin asiantuntevamman vastauksen, koska tästä olen itsekin kuullut kahta eri versiota.
Minusta loogisinta olisi, että sinun ei tarvitse enää tehdä pakkohakua, koska jo nyt teet jotain oman koulutuksesi eteen. Ja onhan tuo harjoittelupaikka ihan sitova työ, jonka pitäisi vaikuttaa siihen, ettei sinun tarvitse kouluun hakea (olethan jo töissä). Oma logiikkani tosin on kerran jos toisenkin mennyt ristiin varsinaisen käytännön kanssa, joten...
Pakkohaku on niille, joilla ei ole mitään paikkaa, vaan ovat työttömänä. Tällöin työttömyystuen edellytyksenä on se, että on hakenut vähintään 5 paikkaan ja käynyt pääsykokeissa (jos niihin on tullut kutsu).
Pakkohaku ei koske niitä, joilla on jo jonkinlainen paikka yhteiskunnassa.
Suomalainen yhteiskunta ei kuitenkaan jätä ketään tyhjän päälle. Jos ei saa työttömyystukea, saa toimeentulotukea sosiaalivirastosta. Ketään ei voi jättää nollatuloille.
En ole ihan varma miten katsotaan tuo työharjoittelutilanne, mutta en usko, että sua yritetään pakottaa lopettaa se, koska kuitenkin tuo työharjoittelu on edellytys pääsykoekutsulle OKL:ään. Ja onhan tuo harjoittelu kuitenkin sovittu jo eli työvoimatoimisto, sinä ja koulu, jossa työskentelet, olette jo kaikki sopineet siitä, että olet siellä vuoden.
Itse olin täysin samassa tilanteessa vuosi sitten. Ammattikorkeat ei kiinnostanu muakaan tippaakaan. Olin kahdeksan kuukautta työmarkkinatuella harjoittelemassa ala-asteella, enkä hakenut syksynkään hauissa amk:hon (en tosin myöskään tänäkään keväänä, hain ainoastaan okl:ään). Eikä se siis vaikuttanut työmarkkinatukiin, harjoittelu onnistui mainiosti :)
Itsekin samassa tilanteessa viime syksynä olleena tiedän, että pakkohaku on sullakin periaatteessa edessä. Jos et hae, saat kyllä työmarkkina tukea niiltä päiviltä, jolloin olet harjoittelussa, sillä harjoittelupäivistä saa aina ja kaikissa tapauksissa työmarkkinatukea. Mutta jos esim. sairastut ja joulu-/tammikuulta ne päivät ( kaikki muutkin koulujen lomat) jolloin koulu ei ole auki, et saa mitään. Jos haet ammattikorkeaan ja menet asianmukaisesti kiltisti pääsykokeisiin, palautat tyhjän paperin etkä pääse, saat myös koulujen loma-ajoilta ja sairapäiviltä työmarkkinatukea.
Kaksi kertaa olen itse pakkohaussa hakenut ja yrittänyt valita semmoisia koulutusaloja joihin on todella vaikea päästä edes pääsykokeisiin(esim. Helsingin toimintaterapia) kolmanneksi hakutoiveeksi, ja alkupäähän jotain mikä on samalla/ lähi paikkakunnalla, ettei tarvitse hirveästi pääsykokeisiin menosta maksaa. Ei ole oikeasti iso homma, parissa kokeissa missä olen ollut, oli järjestetty pakkohakijoille omat järjestelyt niin ettei siellä pahemmin aikaa tuhraantunut.