kunnioitettu kansansoittaja kuitenkin. Kuka mahtoi murhata?
Leo Savioja
8
987
Vastaukset
- Tuskin oli murha
Enpä usko, että kukaan murhasi!
Tapahtui ehkä vain niin, että Leo oli aamuyöllä puoli unissaan, tokkuraisena, lähtenyt asemalta tuttavansa asuinpaikkaa kohden kulkemaan. Kävellyt ehkä varomattomasti tiellä, jolloin paikalle ajanut, luvattomilla asioilla liikkunut, autoilija oli häneen törmännyt.
Autoilijalla ei ollut varaa joutua kiinni, joten piti lavastaa tapaturma (vahinko)murhaksi.
Puukko, joka oli isketty vainajaan, on saanut osakseen paljon huomiota: että se olisi ollut Leon isän valmistama.
Kuitenkin Leon sisar puukon nähtyään oli jyrkästi sitä mieltä, että puukko ei voinut olla hänen isänsä valmistama. Niin tökeröä puukkoa heidän isänsä ei ikinä olisi tehnyt.
Että se siitä sitten! Ei puukon käyttäjän niin ollen tarvinnnut olla Leon tuttava.
Ei Leolla todella vihamiehiä voinut ollut. Kilpakumppanitkaan tuskin vihaa tunsivat, vaikka aina hänelle kilpailuissa hävisivät, pikemminkin arvostivat hänen taitoaan.- jaa-a
En tiedä tapausta, mutta tuskinpa kukaan tekisi murhapuukoksi hienoa ja helposti tunnistettavaa.
- Tuskin oli murha
jaa-a kirjoitti:
En tiedä tapausta, mutta tuskinpa kukaan tekisi murhapuukoksi hienoa ja helposti tunnistettavaa.
Joopa joo! Kuka lieneekin puukon tehnyt, tuskin sitä murha-aseeksi suunnitteli.
Sitä vain kuvaíltiin tutkimuksissa Leon isän valmistamaksi.
Leon isä oli erittäin taitava puuseppä. Hän toimi poikien puutöiden opettajana kahdella keuruulaisella koululla ja valmisti paljon viuluja ja huonekaluja aikanaan.
Aapo Savioja (ent. Abram Lehrbäck) kuoli 10 vuotta aikaisemmin kuin Leo. - jaa.
Tuskin oli murha kirjoitti:
Joopa joo! Kuka lieneekin puukon tehnyt, tuskin sitä murha-aseeksi suunnitteli.
Sitä vain kuvaíltiin tutkimuksissa Leon isän valmistamaksi.
Leon isä oli erittäin taitava puuseppä. Hän toimi poikien puutöiden opettajana kahdella keuruulaisella koululla ja valmisti paljon viuluja ja huonekaluja aikanaan.
Aapo Savioja (ent. Abram Lehrbäck) kuoli 10 vuotta aikaisemmin kuin Leo.Onkin vanha juttu. Ajattelin, että isää epäilty murhasta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leo_Savioja
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=8376
Tuskinpa tuo puukonisku lavastus ollut, varmistaneet vaan, että kuollut. Tapahtunutkin ehkä pimeällä.
- sukua
Tappajaksi on epäilty kahtakin henkilöä, varmistus puuttuu. Valitettavasti heidän nimiään ei kannata enää tuoda julkisuuteen, ollutta ja mennyttä. Varmaa tietoa on se, että Leo Savioja oli mitä kiltein ihminen, antelias ja aina auttamassa. On vaikea kuvitella, että hänet olisi tapettu muuten kuin vahingossa. Tuskin hänellä oli yhtäkään vihamiestä. Hän ja hänen isänsä Aapo Savioja (ent. Lehrbäck) soittivat "mitä vain", niin opittuja kuin itse säveltämiään kappaleita. Molemmilla oli musiikillinen koulutus.
- savio7jja
Niin vanha juttu, ettei muistissa taida olla.
Kun katsotaan vielä siitä taaksepäin, Aapon veli, Juho Savio oli Vesannolla urkujen polkijana 1890-1895, musikaalisuus näyttää periytyvän Savion / Saviojan , ent. Lehrbäckin suvussa, jonka alkuperä menee Pohjois-Pohjanmaalle.
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=21860117
Lukkarin taloudessa asuivat aikanaan veli Aapo ja äiti Saara *1822
Hatusta temmattuja nimiä Savio ja Savioja, joilla ei mitään yhteyttä paikannimeen "Savio", Kerava, Laukaa. - 6564
Jos se ei ollutkaan tahallinen teko, siis Leon tappaminen, niin miksi tekijä ei ilmoittautunut poliisille. Eihän vahingosta tuomita. Jos hän on jo kuollut, asialle ei voi enää mitään, mutta jos joku tietää asiasta, vaikkapa joku mahdollisen tekijän sukulainen, ilmoittakoon tietonsa poliisille. Olisihan tuohonkin tappoon kiva saada selvyys.
- Anonyymi
Pihlajavedeltä löytyy tekijä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741410Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13957Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79882Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.90818Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51704- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv45605Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs47603Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134598Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.50564