Bodomjärvi 1960

NG hypnotisoitu tapahtuman jälkeen ja saatu hyviä tuntomerkkejä oikeasta syyllisestä.Samassa istunnnossa NG:n muisti pyyhitty tapahtuman osalta mistä syystä epäilty sanoo sitä sun tätä.Kioskinpitäjä oli tunnustanut rikoksen ennen hukuttaumistaan 1969. (alibi -80)
72826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

uskovainen, hän ei taatusti ole halunnut pyyhkiä mitään pois, hassu väite. Lääkärinä hän on potilaan puolella, vaikka tämä olisi viisinkertainen murhaaja.

Nils yrittää pyyhkiä pois asioita, mutta se on osottautunut vaikeaksi hänelle, siitä 'sitä sun tätä jutut'.

Hypnoosi-istunnossa Nils ei ollut epäilty. Vastuun höpinöistään Nils kantaa itse.

Tuntomerkit jotka on saatu näkemällä ne verta täynnä olevat silmät silmät kiinni, ovat Nilsin mielikuvituksen tuotetta.

Katso

Kaksi kolmasosaa hypnoosikertomuksesta on murhaajan kasvojen yksityiskohtien kuvailua, finnien, huulien, hiusten, ihon värin, korvien, kaulan. Nils kuvailee leukaa, paitaa, nappeja, rintataskuja, otsaa, korvia, korvien asentoa, korvalehtien muotoa, nenää, kulmakarvoja, pituutta ('hän on lyhyempi kuin tohtori'), sormien paksuutta, nenän ja poskien väriä, poskien pyöreyttä, hampaita, hartioita, silmien kokoa, hiuksia miten ne oli kammattu (olikohan tuossa kaikkikaan, nenästä oli pitkä stoori, vaikka se ei ollut kummoinenkaan, suora joka puolelta, 'tasainen', ei pitkä eikä lyhyt'.

...K: Ja te avasitten silmänne.

Nils: En voinut, silmät oli verta täys.

K: Mutta näinhän oli vasta kun tulitte Punaiseen Ristiin, mutta siellä teltassa?

Nils: (ei vastausta)

K: Näettekö nyt?

Nils: Teltan katto on meidän päällä."

SILMÄT KIINNI! Teltan voi tuntea kasvoillaan, mutta ei murhaajan nenän muotoa ynnä muita detaljeja.

Sitä paitsi tuntomerkit olivat huonoja, koska ne eivät sopineet keneenkään. Tuon näköisiä ihmisiä taapertaa siellä sun täällä.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000476&posting=22000000010371536

Nilsin syyttömyyden puolesta oli kolme plussaa:

1) Hänellä oli vammoja
2) Häneltä oli kadonnut omaisuutta
3) Hän ilmoitti itse että on uhri

Mitä pidemmälle asioitten tarkistaminen eteni, sen pienemmiksi kutistuivat plussat.

BODOM-JUTTU ON JO KAUAN OLLUT SELVÄ-otsakkeen alla on hyvä kirjoitus. Siinä tulee taas esille se miten Nissen 'sisäinen hirviö' haluaisi tunnutusta ja ihailua: MINÄ tiedän kuka BODOMIN murhaaja. Eikö hän ole huoahtanut nautinnosta kun hän on tuonkin päästänyt suustaan.. Kuka lehtimieskään keksisi tuollaista?

Ei edes Jari Tervo, vaikka on sekä lehtimies että kirjailija..

Äänestä
  • Olen minäkin kuullut tuon että hypnotisoija olisi istunnon lopussa kehotanut Nilsiä unohtamaan tapahtuneen mutta käsittääkseni vain suojellakseen itseään traumoilta jotka taphtuman muistaminen aiheuttaisi. Kaikki hypnoosissa nähtyhän kai kuitenkin tuli talteen kirjatuksi eikä siis ollut syytä myöhemmin toistaa hypnoosia. Eikö tämä "muistista pyyhkiminen" liene yleinen käytäntö noin järkyttäviä tapahtumia kokeneille.

    Äänestä

  • tuumailija kirjoitti:

    Olen minäkin kuullut tuon että hypnotisoija olisi istunnon lopussa kehotanut Nilsiä unohtamaan tapahtuneen mutta käsittääkseni vain suojellakseen itseään traumoilta jotka taphtuman muistaminen aiheuttaisi. Kaikki hypnoosissa nähtyhän kai kuitenkin tuli talteen kirjatuksi eikä siis ollut syytä myöhemmin toistaa hypnoosia. Eikö tämä "muistista pyyhkiminen" liene yleinen käytäntö noin järkyttäviä tapahtumia kokeneille.

    Kuvaushan on valtaosalta puhetta murhaajan ominaisuuksista, missään vaiheessa ei ole mitään mitään mikä viittaisi johonkin tunnekuohuun, ei edes muistoon siitä. Mitä ideaa on JULKAISTA (hypnoosin kulkuhan on nauhoitettu, miten se muuten on voitu kirjoittaa?)krijoitettu versio, jos Nissen olisi ollut parempi se unohtaa? Stenbäckiä on haastateltu TV:ssä hypnoosin johdosta eikä hänellä ollut mtiään sanottavaa sen julkaistusta versiosta.

    Äänestä

  • ihmettelee vain kirjoitti:

    Missä ovat olleet tunnekuohut ja purkaukset alusta asti. Ei shokkia toverien julmasta menosta, ei vihan kuohuntaa tuntematonta murhaajaa kohtaan, ei hämmennystä ja epävarmuutta osuudesta tapahtumiin VAIKKA ei muista mitään - olisi luonnollinen reaktio amnesiasta kärsivälle ihmiselle syytettynä. Aivan kuin murhaaja ja tapahtumat eivät olisi vieraita.

    Äänestä

  • tuumailija kirjoitti:

    Olen minäkin kuullut tuon että hypnotisoija olisi istunnon lopussa kehotanut Nilsiä unohtamaan tapahtuneen mutta käsittääkseni vain suojellakseen itseään traumoilta jotka taphtuman muistaminen aiheuttaisi. Kaikki hypnoosissa nähtyhän kai kuitenkin tuli talteen kirjatuksi eikä siis ollut syytä myöhemmin toistaa hypnoosia. Eikö tämä "muistista pyyhkiminen" liene yleinen käytäntö noin järkyttäviä tapahtumia kokeneille.

    Että aiheuttaisiko tuo 60 luvun hypnoosissa tehty muistista pyyhkiminen Nissen nykyisen muistamattomuuden?

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Että aiheuttaisiko tuo 60 luvun hypnoosissa tehty muistista pyyhkiminen Nissen nykyisen muistamattomuuden?

    niin, että ne tunne-elämyksetkin puuttuvat siksi että ne ovat sen luonteisia että niitä ei käy paljastaminen: Joka murhaa se katsoo parhaakasi murhata, ja jos hän onnistuu hän tuntee mielihyvää tästä toestaan! Ei sellaista voi paljastaa, sen vuoksi minkäänlaisia tunteen ilmaisuja ei paista edes rvien välistä.

    Asser Stenbäck oli kokematon hypnootikkona, jonkin verran siihen tutustnut ja jonkin kurssin käynyt. Lisäksi jo tuolloin tiedettiin ettei hypnoosilla saa ehdottoman luoettavaa tietoa, ja että se G:lle vaaratonta.

    Toisaalta yleinen, lehdissä toimittajien (he ovat tavallista kansaa tässä asiassa) käsitys, siis kansan käsitys oli, ettei siihen syyllinen ryhtyisi.

    Siis edes vuonna 1960 asiantuntijapiireissä pidetty valheenpaljastuskoneena, vaikka tavallinen kansa niin luuli.

    Äänestä

  • ihmettelee vain kirjoitti:

    Kuvaushan on valtaosalta puhetta murhaajan ominaisuuksista, missään vaiheessa ei ole mitään mitään mikä viittaisi johonkin tunnekuohuun, ei edes muistoon siitä. Mitä ideaa on JULKAISTA (hypnoosin kulkuhan on nauhoitettu, miten se muuten on voitu kirjoittaa?)krijoitettu versio, jos Nissen olisi ollut parempi se unohtaa? Stenbäckiä on haastateltu TV:ssä hypnoosin johdosta eikä hänellä ollut mtiään sanottavaa sen julkaistusta versiosta.

    Pelkistetystä tekstistä tunteita löytää. Gustafsson oli hypnotisoituna neljä eri kertaa vuonna 60. Jokainen istunto kesti n. tunnin.

    Joten on tuosta taidettu hieman karsia jotain pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

guapo-57 kirjoitti:

NG hypnotisoitu tapahtuman jälkeen ja saatu hyviä tuntomerkkejä oikeasta syyllisestä.Samassa istunnnossa NG:n muisti pyyhitty tapahtuman osalta mistä syystä epäilty sanoo sitä sun tätä.Kioskinpitäjä oli tunnustanut rikoksen ennen hukuttaumistaan 1969. (alibi -80)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu