Viimeajat ovat olleet uutisten osalta pelkkiä onnettomuuksia. Iloisemmat uutiset ovat jääneet todella vähiin. Tulee vain mieleen, että turtuuko ihminen tällaisesta, ettei kohta mikään enää tunnu miltään? Minä olen aikalailla väsynyt, kun maailmalla ei enää tapahdu muuta kuin aina vain kauheampia onnettomuuksia? Miten olette nämä kauheudet kokeneet?
Turtuuko?
kysyjä.
16640
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
yleensä vain huonot uutiset ja niitähän on nyt riittänyt ihan roppakaupalla, eipä ennenkään hyviä uutisia juuri ole ollut.
Jostakin syystä tärkeä uutinen on vain huono uutinen, hyvin harvoin muulloinkaan on hyvistä uutisista uutisoitu - paitsi kevennyksissä.....
Pitäisi saada televisioon myös hyvien uutisten lähetys :))
Painoarvoltaan vastaava hyvä uutinen.
Kuinka helevetin suuren lahjoituksen jonkun pitäisi antaa esim. yleishyödylliseen tarkoitukseen, että se uutisena ylitäisi jonkun pahaisen trombin.
asia on niin että huonot uutiset pääsee läpi,koska ihmiset haluaa tirkistellä.
Koko maailman olemassaolon ajan on kauheuksia sattunut,mutta ei ollut kanavia levittää tietoa.
7päivää lehtikin myy parhaiten kun Nykäsen Matti toilailee.Kaikki odottaa vapautumista,koska kukaan ei usko raittiuteen hänen kohdalla.Mervi on niin lapsen asteelle jäänyt,etä nauttii siinä sivussa,kun Matti lyö tai puukottaa.
Olisiko näissä yhdysvaltain huonoissa uutisissa kysymys myöskin huonosta ihmisten suojelusta. Yhdysvallat huseeraa Irakissa ja vähän joka puolella ja aina välillä unohtaa oman pihansa, nyt kun luonto näyttää voimansa,nähdään että valta on jossain muualla kuin USA:ssa. Näin uutiset vähän kuin lyövät USA:n röyhistelyltä pohjaa.
tsetshenian uutisiin,vai eiko niista saa puhua??
usa ta kylla pidetaan tapeetilla..-pahassa valossa
tietenkin tamahan on ok.--entas se tasapuolisuus??
USA on tapetilla noissa huonoissa uutisissa sen tähden kun se huseeraan niin monessa paikassa yhtä aikaa, ja pitää kovaa ääntä itsestään.
Eikä se teitin pressakaan niin kovin mukavalta mieheltä kuulosta - itse Amerikkaa vastaan minulla ei ole mitään, voi olla että täällä saa liiankin kielteisen kuvan USAsta ja sen kansalasista.
Ehkä se uskonnon veto joka paikkaan, jo Bushin puheissa antaa sen kuvan että USA pitää itseään parempana kuin muut maat...Jumala siunatkoon, jos Halonen alkaisi puhumaan noin niin peljästyisin kovasti...
Se on sitä kulttuuri ja uskontoeroa joita me täällä pohjolassa asustavat emme oikein pysty ymmärtämään..
Saippuasarjoissa annetaan naurettava kuva amerikkalaisista ihmisistä, toiminta-elokuvissa annetaan vielä naurettavampi kuva amerikkalaisista ihmisistä, ja totuus kulkee siinä jossakin välissä....
Sinä siellä asuvana varmaankin tiedät paremmin asian oikean laidan.
pressaa ,vaan piaministeri..mutta presidentin kanssa
olen kylla kaynyt hunttuuretkilla..
[kirkkovalt,puh.joht. on presidentti] etta ittee paremmassa seurassa sita ollaan..heko-heko..
Eikö sinne lännelle ole vielä kulkeutunut tieto siitä, että Neuvostoliittoa ei enää ole?
JK. Venäjän toiminta Tsetseniassa ei ole millään tavoin puolusteltavissa, enkä ole nähnyt kenenkään sitä puolustelevankaan. Se tuskin kuitenkaan vaikutti millään tavoin Katrinan pelastustoimien epäonnistumiseen.
Irakin ja sen tienoon sodat ovat olleet jokapäiväisiä uutisaiheita vuosikausia, joten pidän kaikki toosat kiinni ja vaikka lähden ulos lenkille siksi aikaa ja rauhoitan samalla oman mieleni. Tarkoitukseni ei ole olla välinpitämätön, vaan tulee mieleen asia: taasko tätä samaa. Ulkoilu virkistää muutenkin ja aina voi sattua jotain kivaa lenkkipolulla.
Siihen on niin turtunut niin paljon, ettei se hetkauta enää millään tavalla, eikä edes kiinnitä huomiotaan koko asiaan. Jos kerran joka päivä on pommi-iskuja, niin mitä uutisarvoa sillä enää on.
Kuitenkin pitäisi koko ajan muistaa, että asioitten järkevämmällä hoidolla Irakissa olisivat asiat paremmin. Siellä kaadettiin tyrannia, se on totta, mutta kaikki muu onkin ollut valhetta, ja USA:n öykkäröinti ympäri maailman on aivan sietämätöntä. Oma pesä on putsaamatta, mutta silti on varaa syyttää muita ties mistä.
Mitä ihmetta sen Bushin päässä oikein liikkuu? Kaikki USA:n presidentit haluavat jäädä historiaan, mutta Bushin kohdalla se historiaan jääminen ei taida olla kovin mairittelevaa.
on mennyt jo aika päiviä sitten ennen kuin edes koko sota on alkanut.Tunnen henk.koht. muutamia suomalaisia yrittäjänaisia avioituneet kurdisissien kanssa ja kaikki raha mikä yrityksistä jää voitolle menee suoraan sinne Irakiin, on mennyt jo vuosikausia. Näin on varmaan tapahtunut muissakin länsimaissa, ei yksin Suomessa. Sotaa siellä Husseinia vastaan rahoitettu jo ennen Bushin hyökkäystä.
...irakilaiset halusivat päästä eroon Saddamista.
Siltikin amerikkalaisten toiminta on ollut käsittämätöntä. Heillä ei tunnu olevan mitään tajua siitä, että jos halutaan Irakiin demokratiaa, niin se ei tapahdu ykskaks tuosta vain sodalla. Eihän Irakissa ole mitään kokemusta siitä, mitä demokratia on! Ei demokratia ainakaan siitä synny, että suututetaan öykkäröimisellä kaikki arabimaat.
Arabikulttuuriin kuuluu erottamattomasti kohteliausuus ja hyvät tavat (silloinkin kun ne ovat vain silmänlumetta). Lisäksi Koraanin pyhyys on niin suurta, ettei voi edes kuvitella pääsevänsä pälkähästä, jos on loukannut Koraania. Irakilaisten vankien nöyryyttäminen ja Koraanin halveksuminen saa vastaansa automaattisesti suuria vihanpurkauksia. Bush on saanut vastaansa jo nekin, jotka aluksi tukivat hänen sotaansa Irakissa. Samalla kän on vahvistanut sitä käsitystä, että länsimainen kulttuuri on läpimätää.
Kaikki pommi-iskut Irakissa ovat niin jokapäiväisiä, että sellaiset uutiset turruttavat katsojan.
Kun maailman suuret johtajat ovat yhdessä sopineet, että köyhyyttä pyritään maailmasta vähentämään, niin Bush on ymmärtänyt sen laillaan ja pyrkii vähentämään köyhiä.
........................:)
-aikamoista typeryyttä,ja sitä tirkistely tosiaan,kun uutisia tulee tunnin välein joka päivä joka tuutista.Suomalaiset kai uutishullua jengiä,ja luonteeltaan "ikkunanverhojen välistä tirkistelevää naapurinkyttääjä-tyyppiä", kun kokoajan uutisoidaan mitä MUUALLA on tapahtunut.Ei muut maat kyttää,esim Ruotsi,mitä täällä sattuu ja tapahtuu kokoajan.Suomen pitäis keskittyä laittamaa oman maan asiat paljo parempaan kuntoon,kriittistä journalismia epäkohdista,joit herra paratkoon riittää,ja vähemmän ulkomaitten kyttäämistä.
Kyllä niihin turtuu. Kotimaan uutisiin vielä vähän reagoi, mutta ulkomaan uutiset menee jo helposti ohi.
Kahdet parin minuutin uutiset riittää mulle päivässä aivan varmasti. Sillä jo pysyy ajantasalla..
Ei enää jaksa niin välittää ja se että mitä kauempana on onnettomuus tai sota, sitä vähemmän se koskettaa.