No niin..

Pentu tuli keskiviikkona kotiimme ja olen niin onnellinen pennusta, että on pakko kirjoittaa tänne =).

Keskiviikkona siis haimme pennun, ajomatka kesti 3 tuntia yhteen suuntaan, joten auton penkkiä tuli kulutettua yhteensä 6 tunnin verran. Pentu nukkui melkein koko ajomatkan ajan sylissäni (mukana olivat minä, mieheni ja kaksi poikaani, 8- ja 15-vuotiaita), vanhemman koiran olimme vieneet edellisenä päivänä kälylleni hoitoon. Pentu oli erittäin utelias ja tutki koko talon. Pihalla pojat leikkivät pennun kanssa.

Seuraavana päivänä pentu tutustui vanhempaa koiraamme pihallamme. Pentu hieman arasteli vanhempaa, olihan vanhempi isompi kuin pentu, mutta hetken haistelun jälkeen molemmat leikkivät nätisti pihallemme. Vanhempi suhtautuu pentuun kärsivällisesti ja pentu taas ihailee vanhempaa =). Kaikki siis vielä hyvin.

Pentu seuraa vanhempaa koiraa kuin hai laivaa ja yritti syödä samaan aikaan vanhemman koiran kupista (tästä vanhempi ei ollut kovin mielissään, vaan murahti pennulle, mistä pentu otti ainakin hetkeksi opikseen).

Pentu iloinen, utelias ja aika rohkea. On erittäin kiinnostunut vieraista ihmisistä ja koirista. Häntä vipattaen yrittää mennä toisten koirien ja ihmisten luokse (koska pennulla ei ole rokotukset vielä kunnossa, emme ole päästäneet kuin yhden koiran luokse vanhemman koirani lisäksi, tällä koiralla tiedämme olevan kaikki rokotukset ja muut terveysasiat =) kunnossa).

Ainoa, mistä en ole mielissäni, on tuo sisäsiisteyden puute, sitä ei voi luovutusikäiseltä pennulta vielä vaatia, mutta sitäkin kerkiää pennulle opettaa ja pentu tuntuu matkivan aika paljon vanhemman koiran käytöstä, joten eiköhän sekin asia korjaannu. Vanhempi pitää pientä jöötä pennulle, mutta minun ei ole velä tähän pitänyt puuttua. Toivottavasti valta ei kihahda vanhemman koiran nuppiin (vanhemman ollessa uhmaiässä meillä oli koiran kanssa kunnon käden vääntö lauman johtajuudesta, mutta nyt asia on onneksi kunnossa.)

Tämä nyt tällaista hömppä kirjoitusta, mutta eiköhän yksi tällainenkin tänne mahdu =)
1282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

nuortuu pennun tullessa taloon. Kun ihminen on masokisti kuten kasvattajat yleensäkin, niin sitä lisä hommaa jaksaa vuodesta toiseen kummasti. Ja aina yhtä ainutlaatuista on touhuta ja opettaa pientä pentua talon tavoille. Meillä kun niitä koiria on paljon, niin nautin melkein enemmän toisen kasvattajan pennusta joka tulee taloon vasta luovutus iässä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Rana =) kirjoitti:

Pentu tuli keskiviikkona kotiimme ja olen niin onnellinen pennusta, että on pakko kirjoittaa tänne =).

Keskiviikkona siis haimme pennun, ajomatka kesti 3 tuntia yhteen suuntaan, joten auton penkkiä tuli kulutettua yhteensä 6 tunnin verran. Pentu nukkui melkein koko ajomatkan ajan sylissäni (mukana olivat minä, mieheni ja kaksi poikaani, 8- ja 15-vuotiaita), vanhemman koiran olimme vieneet edellisenä päivänä kälylleni hoitoon. Pentu oli erittäin utelias ja tutki koko talon. Pihalla pojat leikkivät pennun kanssa.

Seuraavana päivänä pentu tutustui vanhempaa koiraamme pihallamme. Pentu hieman arasteli vanhempaa, olihan vanhempi isompi kuin pentu, mutta hetken haistelun jälkeen molemmat leikkivät nätisti pihallemme. Vanhempi suhtautuu pentuun kärsivällisesti ja pentu taas ihailee vanhempaa =). Kaikki siis vielä hyvin.

Pentu seuraa vanhempaa koiraa kuin hai laivaa ja yritti syödä samaan aikaan vanhemman koiran kupista (tästä vanhempi ei ollut kovin mielissään, vaan murahti pennulle, mistä pentu otti ainakin hetkeksi opikseen).

Pentu iloinen, utelias ja aika rohkea. On erittäin kiinnostunut vieraista ihmisistä ja koirista. Häntä vipattaen yrittää mennä toisten koirien ja ihmisten luokse (koska pennulla ei ole rokotukset vielä kunnossa, emme ole päästäneet kuin yhden koiran luokse vanhemman koirani lisäksi, tällä koiralla tiedämme olevan kaikki rokotukset ja muut terveysasiat =) kunnossa).

Ainoa, mistä en ole mielissäni, on tuo sisäsiisteyden puute, sitä ei voi luovutusikäiseltä pennulta vielä vaatia, mutta sitäkin kerkiää pennulle opettaa ja pentu tuntuu matkivan aika paljon vanhemman koiran käytöstä, joten eiköhän sekin asia korjaannu. Vanhempi pitää pientä jöötä pennulle, mutta minun ei ole velä tähän pitänyt puuttua. Toivottavasti valta ei kihahda vanhemman koiran nuppiin (vanhemman ollessa uhmaiässä meillä oli koiran kanssa kunnon käden vääntö lauman johtajuudesta, mutta nyt asia on onneksi kunnossa.)

Tämä nyt tällaista hömppä kirjoitusta, mutta eiköhän yksi tällainenkin tänne mahdu =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu