Isoveli nukkuu

suomen bb:n tuotantotiimi taitaa olla aika väsynyttä porukkaa kun eivät enää osaa edes laskea. on tainnut subtv ottaa liian ison palan purtavaksi.

mulla ainakin on katselunautinto jo mennyt ihan pilalle, kun tää on alkanut muistuttaa jotain sopupelijupakkaa, ja kilpailijoita kohdellaan epäreilusti. ei ole yhtään jännittävää että kuka ne rahat enää voittaa, kerta viimekädessä isoveli kuitenkin asian päättää.

jo ekassa äänestyksessä on kämmätty näin nolosti, niin sen ansiosta äänestys tulee menemään ihan eri tavalla kun sen kuuluisi mennä, joten ei ole järkeä seurata sarjaa enää enempää kun se on jo "väärin".

niillä ois vielä vuorokausi aikaa myöntää ja korjata mokansa niinku kuuluu, eli joko kathy mukaan äänestykseen, tai sitten vielä ei ketään heitetä pihalle ja äänestäjille rahat takasin.

kaikelta tällaiselta epäselvältä sähläämiseltä ois säästytty kun ois bb:n sivuilla ollut joku sääntösivu missä on kaikki bb:n säännöt, niin sitten ei tarvii kenenkään itkeä, kun peli on selvä.

mistä tiedämme ettei bb sählää ja keksi vielä lisää hätävalheita ja peitetarinoita lisää omille mokilleen. pitääkö meidän vain seurata sivusta ja hyväksyä tämä, samalla kun subin ensimmäinen intressi on vain pitää katsojia tyhminä ja vieläpä rahastaa meitä koko ajan maksullisilla palveluillaan?
4657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

siis mitä nyt on tapahtunu kathylle tai siis yleensäkkin... mää tunnen sen kathyn enkä eilen ees kerenny kattomaan koko ohjelmaa... niin että kerroppas mulle =)

Äänestä

  • äänenlaskuissa kirjoitti:

    äänet on laskettu väärin. katso vaikka oheinen linkki äänenlaskuista:

    http://keskustelu.mtv3.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=58917&tstart=0

    sen mukaan kathyn pitäisi olla kolmantena mukana pudotuksessa, vaan eipä ole, ja subi on ruvennut keksimään hätävalheita ja ties mitä peittääkseen mokansa.

    no eihän tämä mikään ihme ole, jos kaikki koko tuotantotiimi on samaa tasoa kuin, iltaisin juontava keskenkasvuinen teini joka kertoilee mitä PIG PROTER talossa tapahtuu. Jos ei kerran saada toimittajia jotka edes osaavat lausua ohjelman nimen, niin miksi ei ole otettu niin yksinkrtaista ohjelman nimeä jonka kaikki toimittajatkin osaavat. Ehdotuksia nimestöä jonka myös toimittajat osaavat lausua?

    Äänestä

  • liian vaikeaa kirjoitti:

    Ehkä kukaan ei oikeasti haluakkaan selitellä tapahtumia, bb-tyypit hieroo käsiään yhteen saamastaan julkisuudesta, negatiivinenkin julkisuuskin kun on saatua huomiota ja se herättää taas sitten tv:n ääreltä niitä nukkuvia puolelleen kun porukkaa kuulee, että mistäs tässä kohistaan ja taas virtaa katsojia ja rahaa subille...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

herätys! kirjoitti:

suomen bb:n tuotantotiimi taitaa olla aika väsynyttä porukkaa kun eivät enää osaa edes laskea. on tainnut subtv ottaa liian ison palan purtavaksi.

mulla ainakin on katselunautinto jo mennyt ihan pilalle, kun tää on alkanut muistuttaa jotain sopupelijupakkaa, ja kilpailijoita kohdellaan epäreilusti. ei ole yhtään jännittävää että kuka ne rahat enää voittaa, kerta viimekädessä isoveli kuitenkin asian päättää.

jo ekassa äänestyksessä on kämmätty näin nolosti, niin sen ansiosta äänestys tulee menemään ihan eri tavalla kun sen kuuluisi mennä, joten ei ole järkeä seurata sarjaa enää enempää kun se on jo "väärin".

niillä ois vielä vuorokausi aikaa myöntää ja korjata mokansa niinku kuuluu, eli joko kathy mukaan äänestykseen, tai sitten vielä ei ketään heitetä pihalle ja äänestäjille rahat takasin.

kaikelta tällaiselta epäselvältä sähläämiseltä ois säästytty kun ois bb:n sivuilla ollut joku sääntösivu missä on kaikki bb:n säännöt, niin sitten ei tarvii kenenkään itkeä, kun peli on selvä.

mistä tiedämme ettei bb sählää ja keksi vielä lisää hätävalheita ja peitetarinoita lisää omille mokilleen. pitääkö meidän vain seurata sivusta ja hyväksyä tämä, samalla kun subin ensimmäinen intressi on vain pitää katsojia tyhminä ja vieläpä rahastaa meitä koko ajan maksullisilla palveluillaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu