NG:n vanhemmat

On ollut puheita että he olisivat suojelleet poikaansa kertomalla "juoruja" esim vammoista.
En kylläkään muista onko NG:llä sisaruksia?
Kuulin "kahvipöytäjutun" että olisivat hävittäneet joitain tavaroita tältä ajankohdalta polttamalla.
Olisivatko voineet "psyykata" poikaansa uskomaan syyttömyyteen?
81228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuo teoria vie ratkaisuun. Yhdessä toimivat isä ja poika.

Äänestä
  • Luin, että Nilsin isää on epäilty 60-luvulla. Mitkähän seikat ovat johtaneet tuollaiseen epäilyyn? Nilsin isä oli alkoholisti ja Nils on jossain haastattelussa kärsineensä vaikeista oloista lapsuudesssa juuri isänsä väkivaltaisuuden ja alkoholismin vuoksi.

    Äänestä

Jos pitää paikkansa, että Nissen vanhemmat ovat olleet mukana murhien salaamisessa, se selittää ainakin psykologisesti sen, miksi Nisse on ollut niin vahvoilla tähän asti. Vanhempien tuki on varinkin nuorelle todella tärkeä, mutta sen merkitystä ei voi väheksyä myöhemminkään. Jaettu vastuu on ollut helpompi kannettava.

Äänestä

ovat kuulleet vain pojan yöllisen vierailun kotona? He ovat siksi pelänneet alusta asti poikansa syyllisyyttä, ja ovat sitten kaikin tavoin koittaneet peitellä jälkiä. Ehkäpä Nissekään ei ole tiennyt että omat vanhemmatkin epäilevät häntä.

Äänestä
  • Olivat vanhemmat sitten varmoja pojan syyttömyydestä tai syyllisyydestä on luonnollista, että he molemmissa tapauksissa suojelisivat poikaansa juuri siten miten ovat tehneetkin.

    Äänestä

Mäen tavaroita oli polttamalla hävitetty ja huopa oli haudattu, kertoi hänen veljensä. Teidän (koko ketjun) logiikan mukaan Mäellä oli siis jotain salattavaa????

Äänestä
  • Niinpä! :D

    Äänestä

suojelevat ja syytetyn strategia on toiminut jo yli 40 vuotta. Kaikki mitä sanoo on silti sekavaa eikä toimi joten nytkin valinnut hiljaisuuden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kunhan pohdin kirjoitti:

On ollut puheita että he olisivat suojelleet poikaansa kertomalla "juoruja" esim vammoista.
En kylläkään muista onko NG:llä sisaruksia?
Kuulin "kahvipöytäjutun" että olisivat hävittäneet joitain tavaroita tältä ajankohdalta polttamalla.
Olisivatko voineet "psyykata" poikaansa uskomaan syyttömyyteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu