ja muuta oheismateriaalia ja tehkää sitten vasta johtopäätöksiä, jookos...muualtakin ehkä löytyy, mutta jotakin täällä: http://www.mtv3.fi/bodom/
lukekaa
esitutkintapöytäkirjat
2309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Gustafssonin syyllisyyden puolesta puhuu se, että hänen vammansa olivat melko vähäiset. Jos Gustafsson oli toisten kanssa teltan sisällä, miten hän säilyi hengissä? Miksi porukan suurikokoisimman kimppuun ei käyty ensimmäisenä, jos tekijä oli ulkopuolinen? Miksi hänellä oli niin vähän puolustusvammoja? Miksi hän ei pyytänyt apua, vaikka teltan lähellä oli ihmisiä jo kuudelta aamulla?
Poliisin mukaan se, että uhreilta löytyy niin sanottuja puolustusvammoja, mutta telttakankaasta tai kengistä ei löydy ulkopuolisen henkilön DNA:ta, kertoo Gustafssonin syyllisyydestä.
ja kuitenkin NG pystyi ´"hypnoosissa" täysin kuvailemaan murhaajan pikkupiirteitä myöten jopa arvailemaan hänen pituutensakin. Eipä tunnu uskottavalta.