onko hanna mustalais verta??
mustalainen?
ko-kö?
71277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuskin on. Hanna ei ole ainakaan tyypillinen romaninimi (vrt. Rosita, Amanda). Tumma kyllä, mutta ei mielestäni ole romanirodun edustaja.
Pitääkö nimen olla tyypillinen romaninimi, että on romani?
Itse tunnen lukuisia romeneja joilla ei ole tyypillisiä nimiä. Veikkaan, että et edes tunnista kaikkia romaneja jotka vastaan kävelee, ellei niillä ole omia vaatteita yllä.
Tumma voi olla muutenkin, eikä kaikki romanit ole edes kovin tummia.
Mitä sillä on väliä, kuka on mitäkin?
Terveisin
Eräs valtaväestöön kuuluva ja romaninaisen kanssa asuva.
En ole sanonut, että kaikilla romaneilla olisi muista suomalaisista poikkeavat nimet. Mutta aika monet nimet toistuvat usein romanikansan keskuudessa. Sellainen käsitys minulla on, että tyypillisten suomalaisten etunimien joukko on heillä aika rajallinen. En ole esim. kuullut, että jonkun romaninaisen nimi olisi Ulla-Maija.
Romanit käyttävät yleensä etunimenä sellaisia nimiä joita valkolaiset antavat lapsilleen toiseksi nimeksi. Amanda, Anette, Carita jne. Tosin tunnen yhden romaninaisen jonka etunimi on Katja, mutta sekin on vain poikkeus joka vahvistaa säännön.
Itse puoliksi romanirotuisena olen tutustunut romanien kulttuuriin ja sen sääntöihin. Romanit ovat erittäin tarkkoja siveydestä ja siisteydestä, ja heillä on tarkat rajat kaiken suhteen. Pukeutuminen on myös siveää ja siistiä. Tietty häveliäisyys kuuluu asiaan. Esimerkiksi jos nuori romanipari menee naimisiin, ei häissä ole lainkaan vanhempia ihmisiä, ainoastaan nuoria, koska häissä olo muistuttaisi vanhempia ihmisiä naimisiinmenon häveliäästä puolesta. Myöskään vanhempaa romaninaista ei koskaan saisi rouvitella, samasta syystä kuin edellisessä, se toisi mieleen vaimon, ja avioliiton häveliäisyyden.
Romaneilla on paljon vastaavia tapoja jotka erottavat heidät valtaväestöstä, ja jotka usein aiheuttavat konflikteja. Mutta juuri tuon häveliäisyyssäännön vuoksi yksikään romani ei tule hakemaan mihinkään tällaisiin tosi-tv ohjelmiin jossa heitä kuvataan alasti jne.
Ja tuo Hanna ei näytä muutenkaan romanilta. Hän on tavallinen valkolainen. Jos joku tuossa porukassa on eniten "mustalaisen" näköinen niin se on tuo Jani, josta näkee että on oikeastikin tumma. Enpä ihmettelisi vaikka hänen sukupuustaan löytyisi romaniverta.
___
hannasta näkee jo kaukaa ettei ole oikeasti tumma, eli tavallinen valkkis joka värjää lettiä mustaksi. kasvonpiirteet kuitenkin niin perussuomalaiset. hannan tavaralistastakin löytyi kaikenlaisia sävyttäviä voiteita yms. se on vaan yks niistä monista tylsänvaaleista suomalaisakoista joka haluaisi olla tumma ja eksoottinen mutta ei sitä ole.
Kyllä Hannassa on 1/2 romaniverta..