puolivilli pikutyttöni on ollut täällä jo kaksi päivää,se ei halua tulla piiloistaan esiin.kahden kissani lähestymisyrityksiä se ei niinkään pelkää mutta minua kyllä,kuuntelee jonkin aikaa ja lähtee karkuun heti kun vähän yritän toiselle pikkusen puhua.huolestuttaa nyt että käykö se edes salaa juomassa,olen laittanut sunasta lähtie joka huoneeseen vesiastioita ja tarjonnut ruokaa sille saunaan.mutta en voi olla varma että syökö pikkuinen vai isommat.en halua lähteä ketään eristämään eri huoneisiin,koska meillä kissat on aina saaneet olla missä haluavat.MIKÄ NEUVOKSI ONKO KOKEMUKSIA,VAI MENEEKÖ SE TÄSTÄ VAAN OMALLA PAINOLLAAN!
huolestunut
PIKKUKISU
1201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olisi kannattanut siltikin laittaa tulokas ihan omaan huoneeseensa heti alussa. Aikamoinen stressi pienellä tulla ihan vieraaseen paikkaan, vieraisiin hajuihin ja ääniin ja vielä vieraita aikuisia kissoja lähellä. Puolivilli kun vielä on, niin voi vain miettiä, mitä sen päässä mahtaa liikkua, peloissaan varmasti on. Eli, laita pikkukissi nyt toiseen huoneeseen, eroon muista kissoista ja hälinästä, jotta tottuu uusiin hajuihin ja paikkaan. Voi olla nyt niin peloissaan, ettei edes juo tai syö, se voi aiheuttaa ongelmia pitemmän päälle. Nopeammin tottuu kotiinne, kun annat sen olla omassa rauhassa ja tutustutat sen ensin itseesi, sitten vasta muihin paikkoihin ja kissoihin. Kyllä saattaa mennä puolivilliltä poikaselta viikkokin, ennenkuin alkaa edes liikkumaan kunnolla uudessa paikassa.