2,5- vuotias poikamme on kotona touhukas jajuttelee, mutta kun menemme vaikka kylään vähemmän tuttuun paikkaan, niin hän ei puhu paljon ja arastelee. Esimerkki: menimme tuttavamme lapsen syntymäpäiville ja siellä oli paljon ihmisiä, myös sellaisia jotka poikamme tuntee, niin hän takertui minuun (äitiin) ei leikkinyt muiden lapsien kanssa vaan oli koko ajan lähelläni. Jos joku mummo tulee joskus rattaiden viereen ja sanoo pojalleni jotain, niin hän peittää kasvot käsillä. Ja kerran kun eräs toinen pikkupoika tuli rattaiden viereen hänelle juttelemaan, niin poikamme alkoi itkeä. Ihmetyttää tällainen. Huolestuttaa se, että jos joudun hänet kohta viemään päiväkotiin, niin mites siellä, kun kaikki ovat outoja ja vieraita ja jos hän ei puhu kenellekkään.
onkohan normaalia?
mie
51069
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
lokakuussa kolme täyttävä tyttömme on pitkälti samanlainen.
Vaatii vierailta jonkun aikaa ennenkuin tyttö suostuu heille puhumaan tai edes katsomaan heitä.
Samoin kaikissa kerhoissa minun kanssani ujostelee,mutta esim. isosiskonsa(8v) kanssa kerhossakin on paljon reippaampi.
Ensi viikolla alkaa kerho,minne hänen pitäisi jäädä yksin,saa nähdä kuinka käy...
Ole onnellinen kun lapsesi on kylässä hiljaa, meidän lasta kun ei hiljaiseksi saa missään vaikka miten opettaisi,aina on suunapäänä jokapaikassa.Toivon oikein että olisi ujo lapsi eikä tuollaine hölösuu.
ja älykästä käytöstä. Lapsi osoittaa älyä huomaamalla, ketkä ovat vieraita ja ketkä ei. Aivan normaalia käytöstä. Ei sitä kaikille vieraille tarvitse keikistellä. Eihän aikuisetkaan toimi niin, vaan tarkkailevat ensikisi tilannetta.
Sitten kun viet hänet hoitoon, on hän varmasti aluksi aika hiljainen siellä. Ei se hoitopaikka kuitenkaan kauan ole outo, ja ihmiset siellä tulevat hyvin pian tutuiksi. Lapsesi oppii luottamaan heihin ja alkaa sitten juttelemaan normaalisti.
tuttua meillekkin. Kun olette kylässä, anna poikasi olla sellainen kun on, takertuneena, sylissäsi jne. Ei kannata patistella eikä kiinnittää asiaan huomiota.