Gynekologilla serkun kanssa

Suvi

Olen Suvi, 18 vuotta, ja tässä tarinani.

Saavuimme vuotta vanhemman serkkupoikani Jussin kanssa lääkärikeskukseen ja ilmoittauduin naiselle, joka istui vastaanottotiskin takana. Esittäydyin hänelle ja kerroin, että olen tulossa gynekologin tarkastukseen. Hän tarkisti tietokoneelta, että aikani oli voimassa ja pyysi odottamaan muutaman minuutin. Istuuduimme alas ja aloimme odottamaan. Minua häiritsi, että Jussi oli tullut mukaan, mutta sille ei oikein voinut mitään. Tarvitsin kyydin, koska asun kaupungin ulkopuolella enkä saanut ketään muuta kaveriani heittämään minua kaupunkiin. Jussilla oli vapaapäivä ja niinpä saatoin vaivata häntä, vaikka en olisi halunnut.

Odotimme melkein kymmenen minuuttia, kunnes minut huudettiin yhteen tutkimushuoneeseen. Hämmästyksekseni serkkuni ei jäänytkään odottamaan käytävään, vaan marssi perässäni huoneeseen, jossa meitä odotti nuorehko naisgynekologi.

Tutkimushuoneessa haisi desinfiointiaine ja siellä tuntui viileältä. Istuuduin tuoliin pöydän viereen ja serkkuni sulki perässään huoneen oven ja jäi ovensuuhun seisomaan. Lääkäri ei tuntunut välittävän mitään serkustani eikä liioin pyytänyt tätä poistumaan huoneesta.

Lääkäri tarkisti taustatietojani tehden joukon henkilökohtaisia ja intiimejä kysymyksiä kuukausikierrostani ja seksuaalisesta elämästäni. Minua nolostutti vastata niihin serkkuni kuullen. En nähnyt hänen kasvojaan, mutta arvelisin hänen varmaankin myhäilleen kuunnellessaan lyhyitä vastauksiani.

Lääkäri pyysi minua riisuutumaan tutkimuksen ajaksi. Nousin ylös ja vilkaisin serkkupoikaani. Hän hymyili. Minua hermostutti. Olin lamaantunut enkä tehnyt aluksi mitään, kunnes lääkäri hoputti minua sanoen ettei tässä olisi koko päivää aikaa. Riisuin kengät, t-paidan, farkut ja nilkkasukat pois. Serkkupoikani seurasi toimitusta hiljaa. Näytin olevani valmiina.

”Suvi, lääkäri tarkoitti varmaan, että riisuudut kokonaan”, serkkuni huomautti ikään kuin vaivihkaa.

Paskiainen, hän nautti tästä!

Kurottauduin käsilläni selkäni taakse ja avasin rintsikat ja pudotin ne pois. Tartuin seuraavaksi pikkuhousuihini ja vedin ne alas ja lopulta kokonaan pois. Patsastelin alastomana lääkärin ja testosteronin hyrräämään serkkupoikani silmien edessä.

Lääkäri lähestyi minua ja pyysi seisomaan selkä suorana kädet sivuilla. Hän alkoi tunnustelemaan rintojani. Serkkupoikani vaihtoi paikkaa nähdäkseen paremmin kaiketi. Nänninpääni kovettuivat heti elleivät ne sitten olleet kovettuneet jo ennen tutkimusta. Lääkäri pyöritteli rintojani vuoron perään käsissään ja tunnusteli niitä joka puolelta. Hän kysyi, osasinko itse tutkia rintani. Vastasin kyllä, vaikken ollutkaan oikeasta tekniikasta aivan varma. Hän otti nänninpääni peukalonsa ja etusormensa väliin ja puristi kysyen samalla tunsinko kipua. En pystynyt puhumaan. Pudistin vain päätäni. Olin niin nolona tavasta, jolla hän kosketteli minua ja enkä todellakaan halunnut näyttää kiihottumistani serkkupoikani nähden.

Lääkäri siirtyi tutkimuspöydän viereen ja veti jalkatuet esiin. Hän käski minut pöydälle tutkimusasentoon ja asettamaan jalkani niille varattuihin tukiin. Oliko tämä noloa? Vain hullu vastaisi, ettei olisi.

Hän paljasti vaginani kiusallisen hitaasti. Serkkupoikani tarkkaili taustalla hyvissä asemissa. Hänen kätensä oli housuntaskussa. Lääkäri kehui alapäätäni hyvin hoidetuksi. Nykyään sellaisia näkee kuulemma aivan liian harvoin. Otin sen kohteliaisuutena.

Tunsin pian sormen työntyvän hitaasti emätinaukkooni. Se tunnusteli emättimeni seinämiä rauhallisin liikkein. Toinen sormi työntyi hetkeä myöhemmin sisälleni. Tämä alkoi käymään jo turhan jännittäväksi. Kokeneet sormet tekivät työtään sisälläni ja ne työntyivät koko ajan yhä syvemmälle. Tajusin, että saattaisin kostua millä hetkellä hyvänsä. Aloin hengittämään raskaammin ja mieleni teki liikehtiä. Lääkäri huomasi kaiketi reaktioni ja kysyi tunsinko jotain kipua. Pudistelin päätäni ja vakuutin kaiken olevan kunnossa. Ei kipua todellakaan.

Epäilin, uskoiko lääkäri minua, koska hän pyysi serkkupoikaani seisomaan pöydän viereen. Kirosin itsekseni. Pitikö hänetkin ottaa siihen tuijottamaan? Mutta lääkärillä oli hänelle tehtävä.

”Luulen, että Suvi tarvitsee hieman rentoutusta. Voisitko hetken hieroa sormellasi hänen klitoristaan?” pyysi lääkäri.

Serkkupoikani yllättyi silminnähden, mutta eihän hän tietenkään voinut moisesta kieltäytyä. Jessus sentään, pelkkä ajatuskin tuntuikin mahdottomalta. Jussi, hieromassa hänen klitoristaan ja kiihottamassa häntä. Tämä oli kuin unta. Pahinta painajaista. Serkkupoikani ryhtyi tuumasta toimeen. Hän aloitti varovasti, mutta painoi sormellaan sitten yhä enemmän häpykieltä ja kiihdytti sormenpäänsä liikettä. Mieleni teki kohta huutaa. Lääkärin sormet työskentelivät samaan aikaan emättimessäni ja minun piti tietenkin yrittää vaan rentoutua. Mahdoton yhtälö.

Vilkuilin ympärilleni ja havaitsin, että Jussin toinen käsi oli edelleen housuntaskussa. Ja mitä hän tekikään. Masturboi itseään ja samalla hieroi hänen klitoristaan muka rentouttaakseen häntä. Tämä meni jo yli.

Kysyin hädissäni, kestääkö tämä vielä kauan. Lääkäri nosti katsettaan ja kertoi olevansa pian valmis. Olin vastustellut lähenevää orgasmia jo hetken enkä tiennyt jaksaisinko enää kauaa.

Jatkuu…

12

26415

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lissu

      Älä jatka enää... Kyllä tarinan pitäis olla edes jotenkin uskottava!

      • ...tuli mieleen

        Mikä tarina täällä ylipäätänsä on uskottava? Fantasiaa kaikki tyynni, mutta se ei tarkoita etteikö nämä olisi mukavia lukea.


      • bagani

        samaa tarinaa toistellaan jatkuvasti, ei jaksa kiinnostaa!


      • ..ihmisen ikävä toisen luo..
        bagani kirjoitti:

        samaa tarinaa toistellaan jatkuvasti, ei jaksa kiinnostaa!

        ...mun mielest on hyvä että on samanlaisia tarinoita, koska niihin tulee aina kirjoittajan mukaan jotain uutta ja uusia näkökulmia...


    • Mirella69

      Mielestäni tämä on hyvä. Jatka ihmeessä.

    • Laddis

      Jatka tätä ihmeessä...

      • :-)

        jooo,lisäääää.....


      • lisää
        :-) kirjoitti:

        jooo,lisäääää.....

        No jatka nyt ihmeessä. En malta odottaa miten hän hieroi hänen klitoristaan ja saiko hän häneltä mahtavan räjähtävän orgasmin.


    • parpapa

      Toi hän sekoilu sekotti hieman.Jossain vaiheessa luulin jo että se serkkupoika räpläs sen gynen klitorista,oli niin sekavasti kirjotettu.

      • jepulis

        "Masturboi itseään ja samalla hieroi hänen klitoristaan muka rentouttaakseen häntä."

        Niin, näitä kohtia oli muutama. Novelli on muutoin koko ajan minä-muodossa. Siksi olisi voinut kirjoittaa:
        "...ja samalla hieroi klitoristani muka rentouttaakseni minua."


    • babbi

      ...kenties milloin? Alku oli kyl ihan kiva...

    • yks lukija vaan

      Yllättävää, luin täällä novellin ensimmäisen kerran. Hyvin jaettu kappaleisiin ja oli siksi luettavissa, hienoa! Ja oli tuore idea!

      Ja vielä kun otat huomioon yhden oikeinkirjoitusseikan...

      Oikein on "alkoi tehdä". Huonoa kielenkäyttöä on "alkoi tekemään" vaikka se onkin koko ajan yleistymään päin. Kumma että yleensä kieltä lyhennetään, mutta nyt halutaan jostain syystä sanoa pidemmällä tavalla, joka on kaiken lisäksi väärin...

      "Hän alkoi tunnustelemaan rintojani."
      oikein: alkoi tunnustella

      "Tämä alkoi käymään jo turhan jännittäväksi."
      oikein: alkoi käydä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2472
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      301
      2054
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      23
      1852
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1615
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      24
      1465
    6. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      43
      1348
    7. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1339
    8. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1295
    9. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      37
      1261
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1066
    Aihe