Seriffi hoi

Minne hävisi viesti jossa oli kuvattu
taphtumien kulku.
2490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

rivosti kirjoitettu, että en palauta.

Äänestä

NG OLI TELTASSA KUTEN MUUTKIN KUNNES:

Narut katkaistiin ja teltta luhistui ja tulee ISKUJA läpi telttakankaan - SEKASORTO pienessä kahden hengen teltassa jossa ahtautuneena neljä nuorta. KUKAAN EI KÄSITÄ MITÄ ON TAPAHTUMASSA.

Olisiko joku heistä käsittänyt sitä edes millä lyödään, mutta jossakin vaiheessa telttassa on hiljaista eli ulkopuolinen uskoo kaikkien olevan kuolleita jolloin viilletään telttakangas auki .. tässä voi tapahtua toisen tytön riisuminen ja muuta sellaista K18 .. NG virkoaa ja alkaa tappelu hypnoosissa mainitun 'ison vaaleen' kanssa ja sekin päättyy NG'n tappioksi ..

OLEN VAKAASTI SITÄ MIELTÄ, ETTÄ TELTAN LÄPI EI TAPELLA - SISÄLLÄ TELTASSA HAETAAN SUOJAA ISKUILTA JA NG ISOIMPANA ON AUTOMAATTISESTI ALIMPANA.



BODOMIN JALKINEET

Miksi jalkineet löytyivät sieltä mistä löytyivät?

Viittaan tuolla toisaalla tehtyyn selvitykseen miksi jalkineet oli kätketty erillisiin paikkoihin ja tien ERIPUOLILLE ja tässä siitä lainaus:

"kaksi murhaajaa
Kirjoittanut: andiamo 21.8.2005 klo 12.13
Kovasti puhutaan murha-aseena puukosta, mutta eikö se niin ollut että molemmat tytöt kuolivat kallonmurtumaan. Eli lyöntiin jollakin astalolla, esimerkiksi kivellä. Anjasta ei löytynyt yhtään puukoniskua.
Ainostaan Seppo kuoli puukosta, Irmeliin iskuja puukolla kuoleman jälkeen.

Minusta tuntuu että ulkopuolisia murhaajia oli kaksi, toisella puukko ja toisella kivi. Siksikin kaksi, että poikien kengät löytyivät eri puolilta tietä, kohtalaisen lähellä toisiaan. Tukisi sitä että molemmilla murhaajilla oli oma kenkäparinsa mukana."

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&con ference=4500000000000476&posting=22000000010126193


SIIS MIKSI JALKINEET KULKEUTUIVAT PUOLEN KILOMETRIN PÄÄHÄN LEIRIPAIKALTA?

Ne KAKSI ulkopuolista oletettavasti uskoivat, että pojat saattoivat vielä olla hengissä ja halusivat vaikeuttaa heidän mahdollisuuttaan seurata ja hälyyttää apua ja siihen kelpaa hyvinkin haitta viemällä jalkineet mukana. Tienpohjasta riippuen - luultavasti SORATIE - ei pidetä paljainjaloin kovinkaan suurta nopeutta. Se riittää.



Siitä on selkeää näyttöä USEAMMAN YHDENMUKAISEN silloisen silminnäkijähavainnon perusteella, että NG on ollut tajuttomana ja HÄN EI OLE VOINUT KIIKUTTAA kadonneeksi todettuja tavaroita - saati löydettyjä jalkineita - YHTIKÄS MIHINKÄÄN!

Right!


HAVAINNOT TAJUTTOMUUDESTA OLIVAT SAMANSUUNTAISIA ELI YHDENMUKAISIA ERILLISIÄ TOISISTAAN RIIPPUMATTOMIA.

Se riittää näytöksi minulle.




HOITAVAN LÄÄKÄRIN LAUSUNTO RIITTÄÄ MINULLE

"Lääkäri: Gustafsson oli Bodomin verilöylyn jälkeen tajuton


Espoo. Espoon käräjäoikeudessa kuultiin maanantaina puolustuksen lääkäriä Olli Tenovuota, jonka mukaan kolmesta murhasta syytetty Nils Gustafsson oli Bodominjärven verilöylyn jälkeen tajuton.

Neurologian erikoislääkäri Tenovuo korosti, että sairaalaan tuodun Gustafssonin tajunnan tason on kerrottu olleen alentunut.

"Jos useiden tuntien jälkeen tapahtumasta tajunnan taso on alentunut, on oletettavissa, että tapahtuman jälkeen Gustafsson oli tajuton".

Tenovuo kuitenkin myönsi, että asiaa ei voida täysin kiistattomasti sanoa. Puolustuksen lääkäri kertoi oikeudessa myös pitkään siitä, että Gustafssonilla oli mitä todennäköisimmin pahoinpitelyn seurauksena syntynyt aivovamma.

Tenovuo vetosi Gustafssonin pään alueen murtumiin, selkäydinnestenäytteestä löytyneeseen vereen ja aivosähkötutkimukseen.

Puolustuksen lääkärin käsitykset ovat syyttäjien lääkäreiden lausuntojen kanssa täysin ristiriitaisia.

Oikeudessa kuultiin myös Vankimielisairaalan ylilääkäriä Hannu Lauermaa, joka arvioi sitä, miten luotettava hypnoosi on tutkittaessa esimerkiksi rikoksesta epäillyn muistikuvia.

stt"


NG ON SYYTÖN.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


palauta se kirjoitti:

Minne hävisi viesti jossa oli kuvattu
taphtumien kulku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu