Miten on

tehdäänkö teillä muilla kaikki hommat yhdessä. Meillä säilötäänkin yhdessä. Marjojen perkuu sujuu joutuisasti Griffon lauman avittamana, sen jälkeen kyllä sitten saakin imuroida koko huushollin. Etikkakurkkujen säilöntä ja etikan tuoksu keräävät Griffonimme takuu varmasti keittiöön. Samoin sienten laitto. Siivous päivät ovat yhtä juhlaa laumallemme, mutta ei minulle.
Jopa meikkaaminen kerää joukon ympärilleni. Joskus tunnen itseni idiootiksi katsellessani meikki peilistä naamaani ja syrjäsilmällä vilkaistua näen lauman istuvan ja tuijottavan touhuani herkeämättä.
Kaikki uusi kuten vaatteet kauppakassit jne halutaan tsekata juuri siinä paikassa.
Onko muut rodut samanlaisia?
6516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

meillä on sakemanni ja sekarotuinen niin kyllä ne ovat aina siellä missä tehään jotain niin innostuneesti mukana. imurointi ei oikein pakkaa kunnolla onnistumaan kun haukut haluaa olla mukana. kun meikkaan vessassa niin kyllä sinne tullaan aina mieluisesti katselemaan ja kurkkimaan. kaikki pussit ja kassit kyllä tutkitaan mieluisesti mitä ovesta tuodaan mukana! näin meillä!

Äänestä

Meillä vessa on sellanen pieni koppi ku 70 luvun taloissa yleensäkin on jos kylppäri ja vessa on erillään.. Minä mahdun nippanappa ja meidän pentu joka viimeks oli mitattuna 70cm ja jotain 40kg ni mahtuu mielestään vielä hyvin jalkoihin maate.. Keittiöön rynnii molemmat perässä ja pyykkikorin kanssa on lähes mahdoton päästä kylppäristä kompastumatta ulos :)
Olohuoneesta vessaan menee temppurata.. Hyppää koiran yli, väistä toista joka väistää samaan suuntaan kuin sinä, tyttären huoneen kohdalla varot ettet astu legon päälle ja pojan huoneesta saattaa olla liuta pikkuautoja tulossa, joka välissä täytyy muistaa varoa koiraa joka innoissaan pyörii jaloissa.. :)

Äänestä

Kyllä kaikki neljä yleensä on siellä missä minäkin,kylppärissäkin aika ahdasta kun yhdeksänkymmentä kiloa akkaa ja reilu sata kiloa koiraa samaan aikaan sählää. Illalla sängyssä ei aina tiedä miten mahtusi joukkoon ja kun jääkaapin ovi aukeaa sikeimpikin uni loppuu välittömästi ja ollaan kaikki keittiössä. Imuriin olen uusinut eräitä suulakkeita kun meidän mamma auttaa äiskää imuroimaan ja samalla hammastaa suulakkeet hajalle, ompa opettanut tuon nuorimmankin jo tähän hommaan, joten käymme yhdessä ain vai miten ne laulun sanat olikaan.

Äänestä

Joskus tuntuu että tehdään liikaakin asioita yhdessä. Koira tulisi vessaankin perässä jos päästäisin:)sänkyyn koittaa joskus hiippailla oikeen salaa, mutta on herra niin iso ettei tahdo onnistua:)kaikessa haluaisi olla mukana..näitä sallitaan kohtuuden rajoissa:D

Äänestä

..koirat ovat mukana, niin saunassa, kuin vessasakin. Aina ne läytyy keittiöön kun kuulevat jääkaapin oven avauksen tai leikkuu veitse leikkaavan jotain.
Entä kun joku perheessä syö jotain niin tapitus neljällä, joskus viidellä (tytön poikaystävän koira) silmäparilla on kestämätöntä. No onneksi käden viitaus poispäin tehoaa, ei tarvitse sanoa mitään...
Imurointia ei meiläkään siedetä mutta lattioiden "luutttuaminen" on etenkin pennusta lystiä kun voi hampaillaan retuutta luuttua, kun se kuvittelee että leikitän sitä tarkoituksella sillä rätillä.

Äänestä

Meijän Rico (monirotuinen) auttaa minua aina, vaikka en apua tarvitsikaan.. ;) Eilen kun pyyhein pölyjä niin rico kulki perässä ja tutki tarkasti kaikki pölyt. Kun siivoan ricon lelut koppaan, niin yksitellen rico käy hakemassa ne pois kopasta ja vie
takaisin olohuoneen lattialle.. =) Ja kun poimin marjoja, voitte arvat kenen pää sinne ilmestyy puskaan kattomaan mitä äiti tekee.. =) Kyllä siitä tulee hyvälle tuulelle kun pienokainen on aina mukavantuulinen ja iloinen kun tapahtuu jotain..
Meillä myös tutkitaan kauppakassit ja korjataan minun meikki, ja rasvat jotka juuri olen laittanut naamaan, niin melkein joka kerta rico nuolee mun naamani. Suihkusta tullessa autetaan kuivaaminen,nuolemalla varpaita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_12660 kirjoitti:

tehdäänkö teillä muilla kaikki hommat yhdessä. Meillä säilötäänkin yhdessä. Marjojen perkuu sujuu joutuisasti Griffon lauman avittamana, sen jälkeen kyllä sitten saakin imuroida koko huushollin. Etikkakurkkujen säilöntä ja etikan tuoksu keräävät Griffonimme takuu varmasti keittiöön. Samoin sienten laitto. Siivous päivät ovat yhtä juhlaa laumallemme, mutta ei minulle.
Jopa meikkaaminen kerää joukon ympärilleni. Joskus tunnen itseni idiootiksi katsellessani meikki peilistä naamaani ja syrjäsilmällä vilkaistua näen lauman istuvan ja tuijottavan touhuani herkeämättä.
Kaikki uusi kuten vaatteet kauppakassit jne halutaan tsekata juuri siinä paikassa.
Onko muut rodut samanlaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu