Teemmekö näin?

Palstalla jaetaan suosiota ja epäsuosiota - valitetttavasti, ehkä syyllistyn siihen itsekin.

Suosion, jopa rakkaudentunnustusten jakaminen palstalla on minusta häiritsevää. Suosiotta jäänyt kokee itsensä huonommmaksi, osattomaksi.

Voimmeko tehdä näin? Palstalla kirjoitetaan asioista ja sähköpostissa henkilökohtaiset asiat.
442402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Minulla on tänään käynyt samanlaiset ajatukset mielessä. Suoraan sanoen jkv. imelältä kuulostaa nuo rakkauden tunnustukset. Vai olenko kateellinen? Kohteeksi joutuminen tuntuisi itseltä kiusalliselta. Onneksi en ole ollut vaaravyöhykkeellä. Mutta eihän kaikki voi miellyttää. Siis annetaan kaikkien kukkien kukkia.

1Äänestä

Täytyy kai ottaa vain huumorin kannalta palstalla annetut rakkaudentunnustukset, kuten murrejututkin.

Tämä rakkautensa tunnustajahan tuntuu rakastavan kaikkea, sekä ihmisiä ja jopa viemäreitäkin.

Ja kehumiset, vaikka se ei toisista niin mukavalta tuntuisikaan, niin on kai syytä ottaa huomioon täällä vilahtaneet moitteetkin , joten tasapainossa ollaan.

1Äänestä
  • Kevennystähän ne rakkauden/ystävyydentunnustukset ovat meidän palstoille. Viattomia. Sitäpaitsi lukeudun itse myös näihin lähes kaikkia ja kaikenlaista "rakastaviin". Rakastan elämää... joskus jopa ihan itseänikin, tunnustan.:) (Ellet rakasta itseäsi, et osaa rakastaa toisiakaan)

    1Äänestä

  • yleensä käydä lukemassa näitä viestejä.

    Onhan humoristiset "rakkauden"tunnustuksetkin ainakin minusta yksi osa viesteilyä, ( vaikka en itse ole sellaista täällä saanutkaan osakseni) samoin kuin kannustukset tai viittaukset toisten nikkien viesteihin.

    Itse en vieläkään ole saanut rekisteröidyttyä, ---en ehkä koskaan saakaan, mutta toisaalta kun en halua viestiä negatiivisesti, niin se lienee samantekevää. En halua myöskään kehuskella tai leuhkia eikä siihen olisi aihettakaan.

    1Äänestä

  • sinuakin, Ruuneperi, virtuaaliystävänä, muuten en voisikaan... mutta eihän se sellaista rakkautta ole jossa vain kiintymyksen tunteet puhuvat. Täällä puhuu kirjoitetun viestin lukemisen ymmärtämiseen liittyvä tunne siitä, että joku osuu asian ytimeen, tai sama asia on itsestäkin tärkeä ja pystyy viestin sisällön samaistamaan kuin omasta suusta lähteneeksi, tai sitten se muuten vain kolahtaa.

    Se onkin oikeastaan ihastumista mielipiteisiin, ja niiden takanahan on aina ihminen, nimimerkki joka jää mieleen, vaikuttaaa ja koskettaa... ehkä sitä sitten voi sanoa rakkaudeksikin, ystävän rakkautta, pyyteetöntä, arvostavaa....
    Siitä me jokainen olemme, ja tulemme, nauttimaan, kukin tahoillamme, useammin tai harvemmin.
    Älkäämme todella olko kateellisia jos täälläkin joku saa kehuja. Ansioitta niitä ei kukaan saa eikä anna, joten rakastetaan vaan kaikki toisiamme.

    " Sellaista se on köyhän miehen akan pito. Syöpi silloin kun on leipää. " suom. sananl.

    Edelliseen viitaten; Otetaan kehut kehuina ja moitteet kun niihin on aihetta, tasapuolisesti.
    Rakkaus niin lämmittää sanoinakin...

    1Äänestä

Kun palstalla on pitkiä kaksinpuheluja joissa kehutaan toinen toistaan kilvan,
tulee muille osallistujille sellainen olo että tuppautuu johonkin mikä ei ole hänelle tarkoitettua.

1Äänestä
  • mene muihin ketjuihin tai avaa uusi oma aihe. Omahan on valintamme kullakin eikö vaan?
    Eikäpä tuo nyt niin yleistä ole. Kirjoittajapulaakin on podettu, eli ainakin parempi kuin ei mitään

    Äänestä

  • ehdotus kirjoitti:

    mene muihin ketjuihin tai avaa uusi oma aihe. Omahan on valintamme kullakin eikö vaan?
    Eikäpä tuo nyt niin yleistä ole. Kirjoittajapulaakin on podettu, eli ainakin parempi kuin ei mitään

    Taidan olla vähän kateellinen.
    Hyvä kun joku tänne kirjoittaa, eihän kaikkea tarvitse lukea.

    1Äänestä

samaa mieltä!

1Äänestä

Aivan oikein, tunneasiat ovat niin yksityisiä että, ne sopivat vain kahdenkesken keskusteltavaksi. Rauhoitetaan niiltä osin tämä palsta keskusteluille.

1Äänestä
  • Vaikuttaa siltä, että tämän ketjun pääsääntö on hurskastelu?
    Kun samanaikaisesti kaikenlaiset roskalehdet lisäävät myyntiään ja jopa laatulehdet ja Ylen tv-kanavatkin levittävät juttuja ihmisten yksityiasioista, rakastumisista, tapaamisista, yöllisistä retkistä ja ties mistä, niin täällä hurskastelaan pikkuasioista.
    Sillä mielestäni on sittenkin pikkuasia, jos joku nettikaveri haluaa vähän vipinää toisen nettikaverin kanssa.
    Sehän olisi vain hauskaa ja jopa kiintoisaa nähdä ja kuulla, tuleeko siitä mitään, vai ei.
    Minun mielestäni annetaan tässäkin asiassa kaikkien kukkien kukkia, eikä lähdetä laatimaan muita sääntöjä, kuin ne nettikirjoittamisen yleiset säänöt.

    1Äänestä

  • Amorveitikka kirjoitti:

    Vaikuttaa siltä, että tämän ketjun pääsääntö on hurskastelu?
    Kun samanaikaisesti kaikenlaiset roskalehdet lisäävät myyntiään ja jopa laatulehdet ja Ylen tv-kanavatkin levittävät juttuja ihmisten yksityiasioista, rakastumisista, tapaamisista, yöllisistä retkistä ja ties mistä, niin täällä hurskastelaan pikkuasioista.
    Sillä mielestäni on sittenkin pikkuasia, jos joku nettikaveri haluaa vähän vipinää toisen nettikaverin kanssa.
    Sehän olisi vain hauskaa ja jopa kiintoisaa nähdä ja kuulla, tuleeko siitä mitään, vai ei.
    Minun mielestäni annetaan tässäkin asiassa kaikkien kukkien kukkia, eikä lähdetä laatimaan muita sääntöjä, kuin ne nettikirjoittamisen yleiset säänöt.

    Missa ne lemmen kukat kukkivat,olen ihan uteliaisuudesta haljeta,kovasti kiinnostaisi,meita kun aina haukutaan jaavuoriksi,olis kiva tietaa miten jaavuori sulatetaan.
    Mun kans ainki saa flirttailla varsinki kun mies ei osaa suamee.

    1Äänestä

Kun viesti pitää sisällään "pientä vipinää", mieleen tulee hauskat ajatukset. Ikäänkuin viesti tarjoiltaisiin paahtoleipä marmelaadilla voideltuna.
On muuten ihan eri maku kuin pelkässä paahtoleivässä!

Pitää sitä jotain iloa olla. Eilen minua huvitti kun joku tarjoutui virtuaalisesti "Jameksen rooliin" eräällä oli näet vaikeuksia saada rintsikat ylle, tosi gentleman mieheksi.
Kyllä kotelomekkokin on yksin vaikea pukea ylle kun on se pitkä vetoketju selkäpuolella. Jameksella on silloin hyvää käyttöä!

1Äänestä
  • Se millä tyylillä tuo vipinä aikaan saadaan, se on mielestäni ratkaiseva. Tuo rintsikoiden pukemisessa apua tarjoava James osasi käyttää huumoria. Se minuunkin menisi, emelyys hiiteen.

    1Äänestä

  • Leny kirjoitti:

    Se millä tyylillä tuo vipinä aikaan saadaan, se on mielestäni ratkaiseva. Tuo rintsikoiden pukemisessa apua tarjoava James osasi käyttää huumoria. Se minuunkin menisi, emelyys hiiteen.

    emelyy p.o. imelyys

    1Äänestä

siehä aikasis olet, vai etkö viel ole saant untakaa. mie nukahin ilalla television vieree ko katsoin suomalaista kuvvaa ,onks viljoo näkyny.
yöllä sitte hiippailin lemmikkien vieree.:))

siehä mahotommii pyyät, ja viel tunneihmisenä,ettei palstalla tunteita näytettäs.

eihä se mittää kiinnostavvaa puhumista ole ilman tunteita. tunteet on kaikes kirjottamises mukan ,puhhuu ihminen mielipitteitää politiikasta,ihailuaa jottain ihmistä kohtaa, eläkeläisen olemisesta tai lapsuuestaan,tai muute vaan olemisestaa,rakkautestaa ja tunnoistaa.

mielestäin ei tarvii erotella mistä tunteista saa puhhuu. eikös myö vanhoina palstakonkareina ain ole puhuttu sen puolesta että ,kirjottele sellasena ko olet.jos sie et taho puhhuu tunteista,se on hyvä niin, mutta toisii ei saa kieltää puhumasta.

puhutaahan tääl urheilustakin niin rakkauten patoksella että;))) eikä siit kaik tykkää,mutta ei se saa toisii häiritä.
voiha formulat jättää lukematta.

mites sitten rakkauten tunnustaminen jumalaan,oisko sekkii rakkauten tunnustus kieltolistalla. sehän sai hyvin mielenkiintoo ja kirjotuksii,eikö sekkii ole hyvin henkilökohtanen asia.

yksityinen ja henkilökohtanen asia on mielestäin se, mistä palstalainen ei taho puhhuu. joten yksityisii asioita tääl ei puhutakkaa;)))

tääl ain sillo tällö ihan suotta kysytää säännöistä tai ehdoista, olen sitä mieltä että niitä ei ole.sie olet ihminen ja tulet ihmisten joukkoo.

ainoa juttu jota varten seriffikin on ,on se että toista ihmistä ei saa haukkua.

en usko että siinä tuntee ihminen itsensä huonommaksi, eikös siin mukavast ailahda omaskin syömmes ko lukkee toisten lirttiä:)))

pittää opetella iloitsemmaa toisten puolesta, aattelemalla mite mukavalle se itestä tuntuis,sillo tietää mille tuntuu toisesta ihmisestä ko hää saap ihailua tai rakkautta osaksee,jote eihä siit voi muuta ko iloita.

sähköposti kirjottelu ei minun kohal ole onnistunnu. olen pahoilla siitä. minul tuli kirjeitä paljo enkä pystynt kaikkii vastamaa,siin ois päivät mänt . minul alko omatunto soimaamaa ko en pystyny kirjttammaa kaikille kotihommilta.

ja monelle kirjottaminen alko jo panemaa miettimää mistä mie puhuisin,eihä sellanen ole oikeeta kirjeystävyyttä. mie oon kovin pahoilla.

täällä voin puhhuu monelle yhellä juttutuokiolla,eikä päivisin ole mieles että voi voi ko pitäs hänelkii kirjottaa. nyt olen tullu tänne sillo ko on joutilasta aikaa ,ei ole velvollisuuten tuntoo jos on muitakin juttuja.

tämä palsta on aivan erijuttu kuin sähköposti kirjeenvihto,eikä sellasta voi vaatia palstalaisii pitämää.

monet tahtoo jutella ,mutta pittää yksityisyyen, se näkkyy jo siitä että nimimerkkinä on jokkuu vaihtuva sana. se on ihan oikeen, koska se on heiän valinta.

jote kysymykseesi temmekö näin, vastaan että
en tee;)))
rakkaudella lyyli

Äänestä
  • Aloittaja

    Olin mielestäni toisten asialla, sellaisten, jotka eivät koskaan saa suosiota eikä kaunita sanoja osakseen.

    Kyllähän minäkin helposti ja mielellänikin sanon jotain hyvää, kaunista ja vaikka rakkaudentunnustuksen. Paitsioon jäävä kokee olevansa ikäänkuin huonompi.

    Tilannehan on kyllä sama reaalielämässäkin.

    Kauniit, nuoret ja rikkaat saavat vaikka mitä osakseen.

    Vanhat, rumat ja köyhät jäävät kaikkea paitsi, myös vammaiset!

    Toivottavasti edes hiukan ymmärrätte kirjoitukseni taustaa!

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Tuskin me täällä niin tosissamme noita rakkaudentunnustuksia otamme, sillä olemmehan vieraita toisillemme henkilöinä.

    Voimme sanoa kuin sananlasku,- " Kaukana olemme toisistamme, mutta katso, saman taivaan alla ja samoja tähtiä katselemme. "

    Meillä voi olla myöskin samoja ajatuksia ja samantapaisia periaatteita elämän arvoista.

    Tunteet ovat yksi osa persoonallisuutta ja siitä emme pääse mihinkään, etteikö jonkun sanoma liikuttaisi enemmän kuin toisen ja siihenhän ne kiittävät lauseet perustuvat.

    Mutta, vain rohkeimmat uskaltautuvat sen sivuilla rakkautena, tai ihastumisena tunnustamaan.

    Emmekö uskaltautuisi useammin kirjoittamaan kiitoksemme sen viestin perään joka omiin tunteisiin jollain tavalla vaikutti ?
    Ehkä silloin tänne ensimmäistä kertaakin kirjoittava, ns. uusi, saisi myönteistä palautetta, samoin me kaikki muutkin.

    Mielestäni me kuitenkin liian harvoin kiitämme toisiamme. Siihen olisi paljon useammin aihetta.

    On ollut havaittavissa uuden kirjoittajan ilmestyessä palstalle, että hänen yllensä asetetaan heti joku epäilys! Oletko ennen ollut tuo tai tämä, ja se on kuin teilaus.

    Jospa kuitenkin säilyttäisimme oikeuden kiittää palautteena ja jättää kirjoittajan moittiminen pois kokonaan.

    Ihailen monia täällä kirjoittavia, mutta ihan jokaiseen heidän ajatukseensa en silti voi yhtyä. Kuitenkin, me olemme persoonallisia ja sehän juuri on näiden yleisten keskustelupalstojen rikkaus, vaikka sitten rakastuisimmekin toisiimme.

    " Älä rakasta ketä ajattelet, vaan ajattele ketä rakastat."

    Olet kyllä oikeassakin.
    Katselin joitain ketjuja, jossa hypitään jonkun nikin yli ja otsikoidaan suoraan kenelle viesti on tarkoitettu.
    Kyllä kaikki tuontapainen varmaankin monien mieliä pahoittaa.
    Ennemmin pitäisi jättää kokonaan vastaamatta kuin ohittaa yksi ja senjälkeen nimetä kenelle on viestinsä osoittanut, vaikka itse asia ei sitä olisi vaatinutkaan.

    Minä nyt taas annoin oman mielipiteeni, vaikka ei kai olisi pitänyt näin uutena tulokkaana.

    1Äänestä

  • kirjar ejk. kirjoitti:

    Tuskin me täällä niin tosissamme noita rakkaudentunnustuksia otamme, sillä olemmehan vieraita toisillemme henkilöinä.

    Voimme sanoa kuin sananlasku,- " Kaukana olemme toisistamme, mutta katso, saman taivaan alla ja samoja tähtiä katselemme. "

    Meillä voi olla myöskin samoja ajatuksia ja samantapaisia periaatteita elämän arvoista.

    Tunteet ovat yksi osa persoonallisuutta ja siitä emme pääse mihinkään, etteikö jonkun sanoma liikuttaisi enemmän kuin toisen ja siihenhän ne kiittävät lauseet perustuvat.

    Mutta, vain rohkeimmat uskaltautuvat sen sivuilla rakkautena, tai ihastumisena tunnustamaan.

    Emmekö uskaltautuisi useammin kirjoittamaan kiitoksemme sen viestin perään joka omiin tunteisiin jollain tavalla vaikutti ?
    Ehkä silloin tänne ensimmäistä kertaakin kirjoittava, ns. uusi, saisi myönteistä palautetta, samoin me kaikki muutkin.

    Mielestäni me kuitenkin liian harvoin kiitämme toisiamme. Siihen olisi paljon useammin aihetta.

    On ollut havaittavissa uuden kirjoittajan ilmestyessä palstalle, että hänen yllensä asetetaan heti joku epäilys! Oletko ennen ollut tuo tai tämä, ja se on kuin teilaus.

    Jospa kuitenkin säilyttäisimme oikeuden kiittää palautteena ja jättää kirjoittajan moittiminen pois kokonaan.

    Ihailen monia täällä kirjoittavia, mutta ihan jokaiseen heidän ajatukseensa en silti voi yhtyä. Kuitenkin, me olemme persoonallisia ja sehän juuri on näiden yleisten keskustelupalstojen rikkaus, vaikka sitten rakastuisimmekin toisiimme.

    " Älä rakasta ketä ajattelet, vaan ajattele ketä rakastat."

    Minä kiitän sinua kirjoittamastasi viestistä, sen olet todella ansainnut.
    Ja minä rakastun ensimäiseksi sinuun, kunhan rakastun.
    Toinen rakastamani on Helena (oliko numeroita perässä).
    Teidän kahden kirjoituksista todellakin pidän, luulen että tulisimme hyvin juttuun keskenämme.

    Onhan täällä toisiakin rakastettavia, esimerkiksi lyyli, leny, skillan ja miksei tämä "äkäinen" ellumarikin, mutta sinuun ja Helenaan voisi rakastua todella.
    Näin vain kirjoituksista päätellen.

    Mutta mitäs minä tässä oikein hörisen, enhän vielä jokaista edes tunne, ainakaan harvemmin palstalla poikkeavia.

    Voi, voi, kumpa minuakin joku rakastaisi :)))))

    1Äänestä

  • tulituikku kirjoitti:

    Etkö tunne? Poskiasi jo kuumottanee...
    Joku ajattelee Sinua.

    Helena
    Se toinen tuleva rakastamasi

    1Äänestä

  • Aloittaja

    tulituikku kirjoitti:

    Minä kiitän sinua kirjoittamastasi viestistä, sen olet todella ansainnut.
    Ja minä rakastun ensimäiseksi sinuun, kunhan rakastun.
    Toinen rakastamani on Helena (oliko numeroita perässä).
    Teidän kahden kirjoituksista todellakin pidän, luulen että tulisimme hyvin juttuun keskenämme.

    Onhan täällä toisiakin rakastettavia, esimerkiksi lyyli, leny, skillan ja miksei tämä "äkäinen" ellumarikin, mutta sinuun ja Helenaan voisi rakastua todella.
    Näin vain kirjoituksista päätellen.

    Mutta mitäs minä tässä oikein hörisen, enhän vielä jokaista edes tunne, ainakaan harvemmin palstalla poikkeavia.

    Voi, voi, kumpa minuakin joku rakastaisi :)))))

    Joku tolkku se pitää olla rakastamisessakin! Äijä tulee palstalle ja on heti kaikkien naisten kimpussa.

    Tässä jää taas ihan osattomaksi. Tuloksena on pian keskustelu-ilimaan pilluu.

    Hyvä kun kerroit rakastavasi naisia, minusta se paljastaa, että olet mies vaikka naiseksi olen sinut mieltänyt. Tulituikku=mies???

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Joku tolkku se pitää olla rakastamisessakin! Äijä tulee palstalle ja on heti kaikkien naisten kimpussa.

    Tässä jää taas ihan osattomaksi. Tuloksena on pian keskustelu-ilimaan pilluu.

    Hyvä kun kerroit rakastavasi naisia, minusta se paljastaa, että olet mies vaikka naiseksi olen sinut mieltänyt. Tulituikku=mies???

    Tiedä näistä nikeistä kun on noita lesbojakin kuten Heli Koivula Krugerin kirja kertoo. Voihan palstoillakin joku naisenpuoli olla vikittelemässä imarteluin tyttöjä leikkeihin.
    Tollaset tätä ilimaa pillaavat.

    vien tunteiden lähteelle ja jotain sieltä lähteestä aina löytyy.
    Tänään kannustusta ja kirkkaita ajatuksia koska taivaallakin purjehtii vain ohuita utupilviä luvatun sateen sijaan.
    Sinullekin, tulituikku, leppeitä tuulia ja poutapilviä sekä päivääsi, että ajatustesi vastaanottoon täällä palstoilla, sillä sovinnollinen ja tunteellinen tunnut sinäkin olevan. (Ihan salaa olen jo sinua kannustanut)

    "Mikä maa, mikä kansa", ja kuinka paljon tunteita herättäviä sanoja liikkeellä! Ihailen ihmistä joka puhuu tunteella, rakastan ihmistä joka on avoin ja rehellinen, rakastan elämää joka antaa joka päivä nähdä kuinka paljon kivoja ihmisiä on olemassa!

    Kaikkien kanssa ei vain löydä ns. yhteistä tietä näissä viestittelyissäkään, valitettavasti, sillä minäkin haluaisin olla kaveri kaikkien kanssa.

    1Äänestä

  • Hillu kirjoitti:

    sanoi äiti pojallensa kun vahingosta varoitti.

    Tällä iällä on jo oppinut hyväksymään paljon enemmän asioita kuin nuorempana edes tiesi olevan olemassa, joten viittaamaasi ominaisuuteenkin on luonnollinen suhtautumistapa parasta käytöstä.

    Mitä vahinkoa siitä sitten olisi, jos asia niin olisi?
    Mikään ei tartu lukemalla, eikä pilaannu koskemalla!

    1Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_6403 kirjoitti:

    Joku tolkku se pitää olla rakastamisessakin! Äijä tulee palstalle ja on heti kaikkien naisten kimpussa.

    Tässä jää taas ihan osattomaksi. Tuloksena on pian keskustelu-ilimaan pilluu.

    Hyvä kun kerroit rakastavasi naisia, minusta se paljastaa, että olet mies vaikka naiseksi olen sinut mieltänyt. Tulituikku=mies???

    minun "huulistani!"

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Joku tolkku se pitää olla rakastamisessakin! Äijä tulee palstalle ja on heti kaikkien naisten kimpussa.

    Tässä jää taas ihan osattomaksi. Tuloksena on pian keskustelu-ilimaan pilluu.

    Hyvä kun kerroit rakastavasi naisia, minusta se paljastaa, että olet mies vaikka naiseksi olen sinut mieltänyt. Tulituikku=mies???

    jokos sie taas kukut öisee aikaa, myöhänen valvominen saap sinut kovin muistamattomaks;)))

    muistatkos täs jokkuu aika sitten ,tais olla tuolla toisella palstalla ko sinul on menossa semmonen lirtti turkulaisen kanssa että.;)))

    mie henkkee piellen tulin aamusin lukemaa, mite romanssi etenee.
    työ viel puhuitte turun murteella minnuu eksyttääksenne, mutta kyllä mie suurin piirtein ymmärsin mist ol kyse.

    loppu jäi kuitenkii vähä epäselväks,vaihettinko siin virtuualisuutelmii. ;)))))

    jote kyllä sinult onnistuu lirtti siin ko muillakin ,sinul on viel etulyönti asemaa ko olet runontaitaja,sillähän saap kenet naisen tahansa polvillee.

    tuol toisaalla kirjotuksessaa ulkosuomalainen olis kiinnostunnu lirttailla,hänel ko ukkokaa ei ossaa suomee, niin ei ole pelkoo sanansäilästäkkää.:))))

    siinhä on mahtava tilaisuus saaha ulkosuomalinenkin palstalla viihtymää,hää ko eppäili, että onko tämä palsta mistää kotosin.
    sie oisit siihe etustustehtävvää sopiva henkilö.

    jote kultaseni et sie osaton ole:)))
    rakkaudella lyyli

    Äänestä

  • Aloittaja

    señora lyyli kirjoitti:

    Sinä se jaksat, osaat ja muistat. Tunnustaa täytyy, että joskus eli usein flirttailen, Aurajoen fisun kanssa kirjoiteltiin turkuakin - kauan sitten.

    Meitä kaksi palstalla kirjoittaa,
    minä renki ja Sinä Hyvä Henki.
    Tekstisi eloa aikaansaa
    mää ole huamannu senki.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Joku tolkku se pitää olla rakastamisessakin! Äijä tulee palstalle ja on heti kaikkien naisten kimpussa.

    Tässä jää taas ihan osattomaksi. Tuloksena on pian keskustelu-ilimaan pilluu.

    Hyvä kun kerroit rakastavasi naisia, minusta se paljastaa, että olet mies vaikka naiseksi olen sinut mieltänyt. Tulituikku=mies???

    Sinuakin rakastan , osaat kirjoittaa sellaisia kauniita runoja jotka saavat kenen tahansa rakastumaan.

    Se, olenko nainen vai mies, on toki pikkujuttu rakkauteen verrattuna.
    Eikös ole joku sanonta "rakasta minua , niin minäkin rakastan sinua", vai oliko se niin " rakkautensa voi itse valita, sukupuoltaan ei",vaikka nykyisin voi kai senkin tehdä.

    1Äänestä

  • old_profile_17089 kirjoitti:

    vien tunteiden lähteelle ja jotain sieltä lähteestä aina löytyy.
    Tänään kannustusta ja kirkkaita ajatuksia koska taivaallakin purjehtii vain ohuita utupilviä luvatun sateen sijaan.
    Sinullekin, tulituikku, leppeitä tuulia ja poutapilviä sekä päivääsi, että ajatustesi vastaanottoon täällä palstoilla, sillä sovinnollinen ja tunteellinen tunnut sinäkin olevan. (Ihan salaa olen jo sinua kannustanut)

    "Mikä maa, mikä kansa", ja kuinka paljon tunteita herättäviä sanoja liikkeellä! Ihailen ihmistä joka puhuu tunteella, rakastan ihmistä joka on avoin ja rehellinen, rakastan elämää joka antaa joka päivä nähdä kuinka paljon kivoja ihmisiä on olemassa!

    Kaikkien kanssa ei vain löydä ns. yhteistä tietä näissä viestittelyissäkään, valitettavasti, sillä minäkin haluaisin olla kaveri kaikkien kanssa.

    elämää, joka uutena aamussa aukee,rakastan elämää, joka uupuen illassa raukee....
    lauloi Kauko Käyhkökin muinoin.

    Näinhän sen ainakin pitäisi olla, mutta onko se aina kuitenkaan???????

    1Äänestä

Vielä haluaisin keskustella Rakkauden tai ihastuksen keskusteluista "yleisellä" palstalla.

Onhan monenlaista rakkautta, kuten täällä mainittiin.

On rakkaus urheiluun, omaisiin, ruokaan, ym ym Mutta tunneasioihin liittyvät rakkaudet ja tunteet on mielestäni erillaiset.

Jos ajatellaan että, olen ihastunut tai rakastunut toiseen ihmiseenn luonnossa, enhän suinkaan halua että, tunnustan rakkautta ja ihastusta kumppanille niin että, kaikki ihmiset sen kuulee.

Eikös se ole juuri näin että, vain ne kaksi onnellista tietää sen, eikä koko yhteiskunta. Kun vielä on mahdollisuus olla yhteydessä sähköpostin kautta.

Ja olisko niinkin, että kaikki ei edes halua tietää näin tunteita pinnalla pitäviä asioita. Siitähän tässä onkin juuri kysymys.

Olisko meillä niin laajaa sydäntäkään että jaksaisimme rakastaa kaikia eri asioita. Samalla tavion kun tunnepitoisella puolella.

Olen edelleen sitä mieltä että , Kahden kauppa kolmannen korvapuusti.

Jäitä hattuun jos täällä kaiki alkaisi tunteen purkauksiin niin tästähän kehittyisi Lemmen palsta, joka ei vastaa tarkoitustaan.

Kauniita ja hyviä asioita voi muutenkin ilmaista toisista jos on aihetta ja haluja. Kiitosta ei kukaan koskaan viljele liikaa.

Mielestäni Ruuneperi aloitti asiallisen ja harkitsemisen arvoisen aloitteen.

1Äänestä
  • Älkääs nyt turhaan järkyttykö, jos täälä joku toistaan rakastaa, sehän on hienoa, että uskaletaan tehdä niinkin. Yleensähän rakastetaan eniten itseä, se kuultaa enemmän kirjoituksista läpi, vaikkei tahtoisikaan.
    Rakastetaan, kärsitään ja unohdetaan, ainakin silloin kun dementia iskee, unohdetaan!:))))

    1Äänestä

  • Simpatti kirjoitti:

    Älkääs nyt turhaan järkyttykö, jos täälä joku toistaan rakastaa, sehän on hienoa, että uskaletaan tehdä niinkin. Yleensähän rakastetaan eniten itseä, se kuultaa enemmän kirjoituksista läpi, vaikkei tahtoisikaan.
    Rakastetaan, kärsitään ja unohdetaan, ainakin silloin kun dementia iskee, unohdetaan!:))))

    Hmm, hmm tietääks sen maam.... eukko et sen ukko yrittää pient flirttii tääl palstal. Pitäs eukon antaa sellast sekametelisoppaa maam.....et näkis kaik nurkat samal kertaa. Sit leuhkii et iltalommaa ei eukolt tipu on maar sellane mies et vot vot

    1Äänestä

  • hellurei kirjoitti:

    on siin sit yks hyväkäs:)))))))
    naureskellee lyyli

    Äänestä

  • señora lyyli kirjoitti:

    on siin sit yks hyväkäs:)))))))
    naureskellee lyyli

    voi hertsileijaa.Joku taisi vetää herneen nenään.Sorivaan.

    Äänestä

  • old_profile_24077 kirjoitti:

    voi hertsileijaa.Joku taisi vetää herneen nenään.Sorivaan.

    Yhdyn Lyyliin.

    Äänestä

Aamulla, lenkille lähtiessäni, vaimoni jäi lueskelemaan näitä keskustelujamme. Kun palasin noin tunnin kuluttua, hän oli keskittynyt eilen BilManin kanssa 6-kymppisissä käymääni keskusteluun. Sheriffimme oli avannut sen otsikolla "Häikäisty valtakunta".

Vaimoni tarkkaili pitkään BilManin tekstiä todeten sitten:"Kirjoittaa hyvää sisältöä ja suomenkieltä, sivistynyt mies."

Tässä näette ettei minun kanssa tuu mittää. Nyt jo raahaan vaimonikin tänne kehuskelemaan sheriffiä!

1Äänestä
  • kohteliaisuus on luultavasti teidän "elämäntapanne".

    Aivan kauhistuin kun luin tämän ketjun:(
    Eihän nyt kukaan voi mennä vaatimaan sinulta muunlaista kun naiset huomioivaa tyyliä.

    Tiedämmehämn me täällä että vaimosi on elämäsi ainut nainen ja rakkaudentunnustukset muille naisille ovat kuin sisarelleen sanoisi, "rakastan" tms.

    Huumorintajuinen vaimo sinulla muuten ;)

    1Äänestä

  • ellumari kirjoitti:

    kohteliaisuus on luultavasti teidän "elämäntapanne".

    Aivan kauhistuin kun luin tämän ketjun:(
    Eihän nyt kukaan voi mennä vaatimaan sinulta muunlaista kun naiset huomioivaa tyyliä.

    Tiedämmehämn me täällä että vaimosi on elämäsi ainut nainen ja rakkaudentunnustukset muille naisille ovat kuin sisarelleen sanoisi, "rakastan" tms.

    Huumorintajuinen vaimo sinulla muuten ;)

    en osaa ottaa oikein todesta,sillä kasvottomiahan olemme,kirjoitus tyylin rakastumme,luulen että kovinkaan moni ei ole livenä nähnyt rakkautensa kohdetta.(mistäpäs minä sitäkään tiedän.)

    Pitäisikö tunnustus vielä senkin jälkeen pintansa ,jos näkösälle ilmestymme,voi olla suurikin pettymys.
    Kyllä mielestäni pieni leikkisä flirttailu on paikallaan,voi siinä virtuaalisesti mennä vaikka naimisiin,mutta totuus onkin sitten jo aivan muuta.
    Ehkä "rakastan" sana kattaa niin paljon ja sen käyttäminen kovin reilusti ,romuttaa koko asian.

    Tuleehan tuota käytettyä minunkin,rakastan eläimiä,kukkia,ystävät on ihania,ym,ehkä vähän ylisanoja ,ainakin joskus.
    Näillä sanoilla voi korostetusti tulkita asiaansa,että tulisi selväksi kuinka hyvilläni olen.
    Tuntisin itseni ehkä vähän kiusaantuneeksi,miten sellaiseen huomiointiin oikein suhtautuisi.
    Pitäisikö nyt tunnustaa ,rakastan teitä kaikkia,ystäväni.
    Ne jotka tietävät inhoavansa minua,teitä en tietenkään rakasta,en muuten vihaakkaan ;)))DD

    1Äänestä

  • kyllä sinunlaisel miehel on täällä tarvetta.:)))
    siit ei pääse yli eikä ympäri. myö kaik tarvitaa sinnuu, siun mahtavaa huumorii,mielenkiintosii kirjotuksii, tietopuolta ja elämän ja etenkii naisen ymmärtämistä:))).

    sinul on hyvä avioliitto ja teil on oltkii varmaa naurus pitelemistä meiän muijien kanssa. myö ko torvet soiden pohditaa siun uskottomuutta:)))

    site yks huumorinkukka hellurei pannee asian ooteriin huumorillaa ja pöllytellee sinnuu oikee olan takkaa;))))

    usotsie että tämä on sitä rakkautta sinnuu kohtaa,kaikki tyyni.
    siun vaimo näköjää tietää oman armaansa ja ossaa erottaa elävän elämän tekniikan seuraleikistä,sillä sitähän lirtti täällä on.

    kiitos ko oot niin höveli meitä kohtaa. ihastutaan ja rakastettaa eelleen, siitähän palstan leppoisuus syntyy, ko on kaikenlaisii jutteluaiheita ja ihmiset paljastaa tunteitaa, siin tullee viestiin #sisältö # ja ehottomasti toisinaa myös lirttiä.
    terveisin lyyli

    Äänestä

  • señora lyyli kirjoitti:

    kyllä sinunlaisel miehel on täällä tarvetta.:)))

    Minusta nämä palstoilla käymiset muistuttavat jokapäiväisiä lenkkejäni kyläteillä. Monenlaista ihmistä, nuorta ja vanhaa, työssäkäyviä ja eläkeläisiä, terveitä ja sairaita, koululaisia tulee vastaan.

    Vähitellen alkaa saada tuttuja, tervehtii, joltakin saa hymyn. Jossakin risteyksessä yhyttää samaan suuntaan kulkevan puolitutun, vaihtaa ystävällisen sanan,vähitellen kyselee kuulumisia.

    Joskus joku pysäyttää kertoakseen tärkeän, hyvän tai huonon itseään kohdanneen tapahtuman. Eilen naapurin tyttö kertoi onnellisena päässeensä ensi yrittämällä haluamalleen linjalle yliopistoon.

    On heitäkin, jotka haluavat kulkea omissa oloissaan tuskin tervehtien.

    Mielestäni nämä palstat ovat virtuaalista lenkkeilyä. Koetan niiden avulla pitää yllä jonkin asteista henkistä vireyttä ja kirjoitustaitoa. Vaimoni kysyi taannoin, mitä se interaktiivisuus oikein on?

    Vastasin hänelle, se on sellaista että kun sinä katselet televisiota, teet sen passiivisesti osallistumatta. Kun minä katselen näitä palstoja, voin halutessani osallistua, panna lusikkani soppaan. Interaktiivisuus on sitä.

    1Äänestä

Nyt kaikki joukolla ottamaan oppia lyylistä.

Äänestä
  • Ihan kepeän keskustelun taitaja ja sydämellinenkin, mutta en kokisi esikuvakseni tätä Lyyliä, kun en ketään muutakaan ole tarvinnut ikinä matkia 😀

    Koen ihmisen joka ei osaa sanoa flirtti, hieman koomilliselta, enkä koe toisten ihastumisen seuraamisenkaan olevan oikeastaan miellyttävää. Nätisti ja hellästi hän kohtelee Ruuneperiä, mikä on inhimillinen piirre kirjetoverissa, mutta minä viihdyn paremmin omana itsenäni, ilman Lyylien matkimista,... moikka!

    1Äänestä

Huomasin lukiessani, että "maalaismies" aloitti ketjun, joka oli osoitettu" helenalle" 3.9.2005, niin sinä ruuneperi alat moittimaan 4.9.2005 seuraavasti;
"Suosion, jopa rakkaudentunnustusten jakaminen palstalla on minusta häiritsevää. Suosiotta jäänyt kokee itsensä huonommmaksi, osattomaksi."

Tarvitseeko yksi kukko 10 kanaa? Kävikö kateeksi noiden kahden keskustelu, vaikka sinulle oli jo lyylisi?

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_6403 kirjoitti:

Palstalla jaetaan suosiota ja epäsuosiota - valitetttavasti, ehkä syyllistyn siihen itsekin.

Suosion, jopa rakkaudentunnustusten jakaminen palstalla on minusta häiritsevää. Suosiotta jäänyt kokee itsensä huonommmaksi, osattomaksi.

Voimmeko tehdä näin? Palstalla kirjoitetaan asioista ja sähköpostissa henkilökohtaiset asiat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu