ulosteen tuoksu

isäni pitää erittäin paljon sianulosteeen hajusta!
hän perustelee väityettään, että se haju tuo hänelle mieleen nuoruuden onnellisen ajan maaseudulla. onko tämä siis jonkinlaista aromaterapiaa?
41466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Isäsi on sikäli ymmärtänyt aromaterapian oikein, että erilaisten tuoksujen avulla pyritään saavuttamaan orgastinen olo.

Pyydä häntä kuitenkin laajentamaan repertuaariaan myös muiden kotitalouseläinten, kuten nautojen ja kanojen, ulosteisiin sillä muutoin vaarana on liian yksipuolinen harrastaminen joka ennemin tai myöhemmin johtaa arvokkaan harrasteen lopettamiseen.

Kannattaa myös muistaa se, että eihän tuo uloste ole ainoa asia joka kotitalouseläimissä tuoksuu jännittävälle. Kannattaa ollakin liikkeellä avoimin mielin ja kokeilla uusia tuoksuja.

Äänestä

JulleK on ollut nimittäin todistamassa kun eräs taikuri on piearaissut kanssaihmisen ruoka-annokseen. Kaverilta jäi muuten ruoka syömättä.

Äänestä
  • Aromaterapia on ETEERISELLÄ ÖLJYILLÄ tehtävää sively hierontaa. Eteeriset öljyt sekoitetaan kantaöljyyn ja se hierotaan iholle, sitä kautta se vaikuttaa mieleen ja kehoon verenkierron kautta. Mitkään sian paskat eikä muunkaan eläimen ulosteet ole aromaterapiaa eikä eteerisiä tuoksuja. Jos paskan haju miellyttää niin siinähän miellyttää mutta aromaterapiaa se ei ole.

    Äänestä

10 miljardia kärpästä ei voi olla väärässä!

Ihan oikeesti; hajulla ei ole väliä jos se liittyy positiiviseen mielikuvaan. Jos on elänyt onnellisen lapsuuden sikafarmilla niin sianpaska döfää varmaan ihan kotoisalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


m7etuj kirjoitti:

isäni pitää erittäin paljon sianulosteeen hajusta!
hän perustelee väityettään, että se haju tuo hänelle mieleen nuoruuden onnellisen ajan maaseudulla. onko tämä siis jonkinlaista aromaterapiaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu