Miten joku voi olla niin julma?

kissu

Mulla on kohta 1,5v sekarotuinen hauveli. Sitä on aika varmasti hakattu ennen kuin se tuli meille.. Se pelkäsi aivan mielettömästi minua ja avomiestäni ja luoja, jos lapsia ilmestyi näköpiiriin. Lapset ovat edelleenkin kauhun kohde, mutta aikuiset eivät enää niinkään, mutta ei se mene kyllä kenenkään luokse..
Kun menimme noutamaan pikkuistamme, se oli eristetty yksin navettaan,ulosteen ja virtsan keskelle. Pikkuinen juoksi kauhuissaan karkuun ja se oli laiha kuin mikä.. Se näytti enemmän rotalta,kuin koiralta.Se haisi järkyttävän pahalle ja todennäköisesti joutunut syömään ulostetta, kun ei ruokaa oltu ilmeisesti annettu. Väitettiin, että pikkuinen on madotettu, mutta kuinkas kävikään, parin viikon sisällä kun se meille tuli, se sairastui ripuli-oksennustautiin ja laihtui entisestään. Se joutui sairaalaan nesteytettäväksi ja se painoi alle 7kg, nelikuisena (keskikokoinen koira kuitenkin)!!Ja matojahan sillä oli... Pelkäsin jo menettäväni pikkuisen.Näin kuitenkin samasta pentueesta olevan koiran ja se oli melkein kaksi kertaa oma pantuani isompi, pennun pyöreä ja peloton.. Sen omistaja kauhistui kun kerroin oman pentuni tarinan, että sille on ehkä annettava ikuinen rauha...Sen silmistä näki, että se oli jo luovuttanut ja minusta tuntui niin pahalta pakkosyöttää toista riisin keitinvedellä ja kaiken maailman lääkkeillä monesti päivässä.. Mutta onneksi se selvisi ja taisteli viimeisin voimin eteenpäin!Se ei antanut periksi.Tuossa se nyt makoilee jaloissani ja ihmettelee, mitä mami niiskuttaa..

4

806

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ilmoitus tehdä. Jos tuo kertomasi pitää paikkansa on siellä taatusti taas uusi pentu/koira kiusattavana.

    • Mulla on ollu koiralla samanmoisia juttuja. Voitko kirjoittaa mulle osoitteella [email protected] Haluaisin tietää onko koira samasta paikasta kuin omani.

    • Koirakko

      ja vieraita kohtaan arka johtuen edellisen omistajan taitamattomuudesta kasvattaa koiraa. Kasvatus oli parvekkeella pitoa ulosteiden seassa ja lyömistä...Koirani pelkäsi kutakuinkin kaikkea ja kaikkia alkuun. Nyt on tilanne rauhallinen, tosin ulkoillessa vältän kontaktia toisiin koiriin ja vieraisiin ihmisiin. Hihnassa koira tuntee olonsa helposti uhatuksi vaikka olenkin mukana ja turvana.
      Vuosi sitten syksyllä ystäväni pelasti yhden koiran etelä-Suomesta joltain maatilalta myös. Koira on alle 10v ja oli pidetty myös jossain ladossa. Ruoka, mitä sattuu ja kotiväen kommentti oli, ettei koirasta ole mihinkään. Järkytys oli suuri, kun muutaman viikon totutteluajan jälkeen emäntä tutki koiran tarkkaan ja oli tarkoitus leikata kynnet. Koiran kahdesta tassusta löytyi naulan mentävät isot reiät. Tuhma koira oli ristiinnaulittu lattiaan, ettei tekisi pahojaan. Kyllä syö vieläkin, kun mietin ihmisten julmuutta ja kamaluutta.
      Viime talvena myös näistä Kouvolan koirista kaksi saatiin pelastettua. Puolen vuoden totuttelun ja elämään opettelun jälkeen ne ovat löytäneet hyvän kodin itselleen. Odottelen vain, mikä on lopullinen päätös asioissa, kun olisi julmaa viedä koirat pois hyvästä kodista takaisin "koiratehtaaseen".

    • lellu1960

      Ihmisen julmuus heikompiaan kohtaan jaksaa ihmetyttää ja kauhistuttaa kerta toisensa jälkeen.Onneksi koirasi sai luotasi hyvän kodin,mutta on paljon muita,jotka tälläkin hetkellä ovat julmurien kynsissä.Tee ilmoitus siitä paikasta!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1583
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      956
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      303
      841
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      62
      602
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe