Kävelin hiekkaista polkua kohti rantaa. Olen tottunut kääymään siellä uimassa koska siellä ei koskaan käy uimassa ketään muita. Tai ainakaan läheskään aina. Mutta lähes joka kerta kun olen siellä käynyt, joku on vain ollut veneellä siinä kalassa. Jätän pyyhkeeni hieman lahon puunkannon päälle ja katselen järven yli. Ei ketään näkyvissä. Vain aurinko joka laskee järven taa jättäen oransseja ja keltaisia valokeiloja. Istun kannolle ja alan hitaasti riisua hamettani. Otin mukaani myös uikkarit mutta huomaan ettei sitä näköjään tarvita koska kukaan ei ole näkemässä. Jätän hameeni kannolle pyyhkeeni päälle, ja alan riisua hitaasti t- paitaani. T- paitakin putoaa pian kannon päälle muiden kankaden joukkoon, ja avaan rintaliivieni hakaset. Ajattelen usein isoveljeni kaveria ja itseäni tällaisessa tilanteessa, jossa hän riisuu minut ja... Niin.. Tiedätte varmaan lopun. Pujotan rintaliivini pois ja nännini kovettuvat kylmästä. Minua ärsyttää kun isoveljeni kaveri ei ole oikein koskaan osoittanut että olisi kiinnostunut minusta, vaikka meillä on ollut jonkinlaista silmäpeliä aina kun hän tulee meille. Huomaan että perheemme vene ei ole rannassa. "Hmm.. Isoveli on varmaan lähtenyt kalaan." Ajattelen ja riisun pikkuhousunikin. Ihoni menee vähän kananlihalle lempeässä kesäillassa. Äkkiä kuulen selvästi että joku tulee samaa polkua pitkin rannalle. Nappaan nopeasti pyyhkeen ympärilleni ja värisen jännityksestä. "Kuka siellä?" kysyn ja odotan vastausta. Tumma ihana ääni vastaa: "Joni? Kuka siellä? Mikko?" Tunnistan puhujan veljeni kaveriksi, juuri siksi josta olen aina fantasioinut, ja hän luultavasti luulee minua veljekseni. "Ei kun.. tää on Milla" vastaan ja kiedon pyyhettä hitaasti ympärilleni. "Älä nyt mokaa tätä Milla. Älä änkytä äläkä sähellä" komennan itseäni ja kuulen Jonin äänen "Aijaa.. Tota.. Sun faija sano et sun veli lähti veneel kalaan ja mä yritin vielä saada sen kiinni, mut se on näköjään jo kerenny lähtee." Joni astui lähemmäs niin että näin hänet kokonaan puiden varjoista. "Öö. Joo, se lähti jo..." sanoin ja punastuin. "Hmm.. Mitä sä teet?" Joni kysyi ja mä purkahdin nauruun. "Mä olin just menossa uimaan kun sä säikäytit mut puolikuolleeks." Mä mietin kuumeisesti, vaikutinko tarpeeksi normaalilta ja omalta itseltäni. "Aijaa..." Joni sanoi. "Meinasit sit mennä alasti?" Hän jatkoi ja minä nyökkäsin. Joni tuli vielä lähemmäs minua ja välillämme oli enää noin viisi metriä jos sitäkään. Ihoni nousi kananlihalle kun pieni tuulenvire puhalsi ohitse. Hytisin hieman ja Joni sanoi: "Ai joo, sulla on kylmä. Tota... Öö.. Niin.. Mä meen. Sano Mikolle et soittaa.. Mä päästän sut nyt uimaan." Nyökkään ja Joni kääntyi selin minuun päin. "Älä päästä sitä menemään, Milla" ajattelen itsekseni. "Hei Joni." Sanon ja poika kääntyy. "Tota... öö.. Tuu uimaan mun kanssa." sanon ja toivon että voisin perua sanani. Entä jos Joni ei ole ollenkaan kiinnostunut minusta? "Okei.." Joni sanoo. "Joni sanoi okei!" ajattelen ja kihisen jännityksestä. "Öö.. aiotsä mennä alasti vai?" kysyn ujosti. Joni kohauttaa hartioitaan ja sanoo: "Jos sä haluut..." Minä nyökkään ja tunnen punan nousevan kasvoilleni. Alavatsassani vääntää. Ihana tunne Jonin rimpuillessa paitansas kanssa. Lasken pyyhkeeni maahan ja kävelen viileään veteen. Hytisen hieman kylmästä ja jännityksestä. Kahlaan kaulaan asti vedessä ja käännyn ujosti pois päin, kun Joni ottaa viimeisetkin vaatteensa pois ja pulahtaa veteen. Alan uida hitaasti sammakkoa. "Aika kylmää..." Joni sanoo. "Joo.. Haluutko et lämmitetään toisiimme?" sanon ja kadun samantien sanojani. "Minkätakia tommonen hyväkroppanen suosittu jätkä haluis tällasen... tyhmän ujon tytön..?" kysyn itseltäni. Äkkiä tunnen kuitenkin käden vyötärölläni. "Mä ajattelin ihan samaa.." kuulin Jonin äänen takanani. Käännyin häneen päin ja hän laittoi toisenkin kätensä veden alle vyötärölleni. Otin kiinni Jonin lihaksikkaista käsistä. Nyt hän näki rintani joiden nännit olivat jo kovettuneet. "Musta tuntuu et mä rakastan sua.." Joni sanoi ja painoi huulensa huulilleni. "Ihanaa" ajattelin enkä halunnut lopettaa. Kun Joni irroitti huulensa huulistani, vedin hänet hitaasti takaisin ja suutelin häntä. Tunsin kuinka vaistomaisesti työnsin kieltäni hänen suuhunsa. Hän tunsi ymmärtävän viestin ja teki samoin. Laitoin käteni hänen rintakehälleen. Suutelimme vielä muutaman kerran ja sen jälkeen hän alkoi suudella kaulaani. Hitaasti. Kuumasti. Tuntui kuin olisin ollut seitsämännessä taivaassa, ja varmaan olinkin. Hän siirtyi suutelemaan alemmas, ja oli nyt aivan rintojeni yläpuolella. Joni katsoi minuun vähän niinkuin kysyvästi "Haluutsä tätä?" Nyökkäsin ja hän painoi suunsa toiselle rinnalleni. Hän suuteli sitä hitaasti, ja antoi huuliensa valua alemmas, kovettuneelle nännilleni. Hän pyöritteli kieltään nännin ympärille ja suuteli sen ulkopintaa. Voihkaisin hitaasti. Hän siirtyi toisen rintani puoleen ja alkoi suudella sitäkin. Nostin pääni kohti taivasta ja suljin silmäni. Hän piti käsiään edelleen vyötärölläni ja alkoi liu-uttaa niitä lantiolleni. Joni otti kiinni kädestäni ja veti minut matalemmalle veteen. Menimme noin napaan asti ulottuvaan veteen, ja Joni alkoi suudella vatsaani. Hänen piti mennä polvilleen veteen. Hän suuteli napaani. Kyykistyin hänen korkeudellensa ja otin kiinni hänen selästään. Hänkin työnsi kätensä ympärilleni. Horjahdimme hieman ja päätimme uida vielä matalemmalle. Halasimme hitaasti ja kiihkeästi ja lämmenneet vartalomme koskettivat toisiamme himokkaasti. Joni antoi minulle pitkän lämpimän suudelman. Siirsin käteni hieman alemmas, hänen pakaroidensa yläpuolelle. Jonikin huomasi sen ja kysyi: "Ootsä ihan varma?" Hymyilin ja sanoin: "En vois koskaan olla varmempi. Mä haluun menettää neitsyyteni just sulle." Hänkin hymyili ja katsoi minuun ruskeilla ihanilla silmillään. Hän alkoi liu-uttaa kättään alemmas lantioltani reidelle, hieroen toisen reiteni sisäreittä. Hän siirsi myös toisenkin kätensä toisen reiteni sisäreidelle ja alkoi hieroa niitä. Avasin haarojani hieman enemmän, että hän näki veden jäpi emättimeni. Otin Jonia kaulasta kiinni ja hän alkoi hitaasti viedä käsiään kohti kiihoittunutta emätintäni... Pienelle häpykarvoitukselleni... Klitorikselleni... Häpyhuulilleni... Hän hyväili alapäätäni ja voihkin ihanasta tunteesta. Siirsin käsiäni hieman alemmas hänen peniksensä yläpuolelle joka sojotti jo lähes kokonaan pystysuorassa. Joni alkoi työntää sormiaan emättimeeni. Ensin hän työnsi yhden sormen. Se meni helposti sisääni. Sitten toisenkin. Sekin mahtui helposti. Kolmannen.. Kolmatta sinne ei mahtunut kuin vähän mutta hän tyytyi siihen ja alkoi työntämään sormiaan sisään ulos tahdikkaasti. Ähkin ja voihkin ja latoin käteni hänen peniksensä varrelle. Koskettelin sitä hennosti. "Mitä mä nyt teen?" Mietin kuumeisesti. Päätin alkaa liikuttamaan peniksen esinahkaa edestakaisin. Joni voihki ja ähisi. Hän otti kaksi sormeansa pois emättimestäni ja varmisti vielä, olinko varma että halusin menettää neitsyyteni. Vastasin myöntävästi ja annoin hänen ohjata kaluni häpykarvoitukseni päälle. Joni oli niin huomaavainen ja halusi olla aivan varma halusinko todella tätä. Ja kyllä halusin! Hän siirsi penistään hieman alemmas ohittaen klitorikseni joka turposi ja vei sen lopulta häpyhuulieni päälle. Hän kosketteli ensin peniksellään häpyhuulia ja alkoi sitten hitaasti työntää penistään sisääni. Siirryin lähemmäs häntä ja kiedoin jalkani hänen ympärilleen. Joni otti selästäni kiinni ja aloin voihkia ja tunsin kipua emättimessäni. Voihkaisin ja Joni kysyi: "Koskeeks? Haluutsä et mä lopetan?" "Ei, älä..." sanoin ja emättimessäni alkoi tuntua jo paljon paremmalta. Sitä ei enää koskenut paljoa, Tunsin enemmänkin sykkivää ja kouristavaa tunnetta alapäässäni kun Joni työnsi penistään sisääni ja ulos rytmikkääseen tahtiin. Tartuin kiinni hänen selästään hänen työntäessä penistään emättimeeni. Voihkimme kummatkin, minä ehkä hieman äännekkäämpänä. Tunsin kuinka emätintäni puristi Jonin penistä vasten. "Mulla tulee kohta..." Joni sanoi. "Niin mullakin!" kiljahdin ja samalla suuri määrä mehujani valui hänen peniksensä päälle. Huohotin raskaasti Jonin vielä jyystäessäni minua. Tartuin häntä kaulasta kiinni ja samassa hän päästi suuren lastin sisääni. Hän ääntelehti ja alkoi huohottaa väsymyksestä ja nojauduimme toisiimme vasten hänen peniksensä vieläkin sisälläni. Kumpikin oli väsynyt ja läähätimme raskaasti. "Mä rakastan sua" sanoin Jonille ja hän sanoi: "Niin mäkin sua. Oon rakastanu siitä lähtien kun näin sut ekan kerran..." Jonille ja mulle tuli hieman kiire pukee vaatteet päälle koska veljeni sousi muutaman minuutin kuluttua rantaan. Veljeni päätti lähteä uudestaan kalastamaan, koska Jonikin oli ilmestyny rantaan, ja minä lähdin heidän mukaansa. Joni kertoi veljelleni Mikolle että olemme nyt yhdessä, ja kertoi rakastavansa minua. Ei sitä joka päivä kuule kun jätkä sanoo kaverillensa että rakastaa jotain. Olemme Jonin kanssa vieläkin yhdessä ja rakastamme toisiamme. Tapauksesta on noin kaksi vuotta.
Naku-uinti
Vilandra
37380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niitä kommenttejakin voi antaa..? Huomasin että 40 on käyny ennen tätä omaa käyntiäni ja silti kukaan ei ole minkäänlaista mielipidettä sanonut.
ihan hyvää keskitasoa tämä tarina oli..
miellyttävä lukea.. kiitos sinulle :)
Juu ihan hyvä oli mut pientä taustatietoa ois saanut olla...esim. henkilöiden iät olisivat kiinnostaneet...mutta muuten oikeen hyvä tarina ;)