Uhri

" Asukkaat murehtivat, että pelkkä hätäapu ei riitä, kun koko omaisuus on mennyt.
- Meille annetaan paljon ruokaa ja vettä, mutta pelkään silti jäädä tänne. Me tarvitsemme jonkinlaisen asuinpaikan, mutta mitään sellaista ei ole tulossa, sanoi 51-vuotias Bill istuessaan muovituolilla kotinsa raunioiden vieressä.
- Heidän on annettava meille jotain. Jotain. "

Tämä on sitaatti Iltalehdestä ja on osa New Orleansin järkyttävän katastrofin uutisointia.

Suomalainen homeuhriperhe menettää kaiken omaisuutensa lisäksi usein myös terveytensä lopullisesti.Monet joutuvat tässä ilmastossamme asumaan teltoissa, asuntovaunuissa tai ties missä. Apua ei tule kotimaasta ei ulkomailta ei edes Punaiselta Ristiltä. Myötätuntoa, henkistä tukea tai empatiaa on myös turha odottaa. Pilkkaa, ivaa ja vahingoniloa sen sijaan on tarjolla yllin kyllin. Hyvää yötä.
3640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihminen on todella raadollinen peto.
Vahingoniloinen ja kateellinen.

Kun auttaa kanssa ihmistä kulkiessaan pitämällä esim. ovea auki jotta toinen pääsee helpommin, niin kyllä kiitoksen saa yleensä aina vain vanhuksilta.

Äänestä

nuo kaksi asiaa? Mulla on käsitys, että pitää olla lääkityksessä katko tai liika-annostus tuohon ajatusrakennelmaan päästäkseen.

Äänestä
  • perustuu ilmeisesti omaan kokemukseesi...?

    Epäilen että sinulla itselläsi on lääkkeetön päivä menossa, jos noin "sairaan" kannan otat ihmisten kärsimyksiin.

    Mitenkään väheksymättä tätä jenkkien katastrofia (!!!!) kyllä nämä home- yms. talojen uhrit ovat kärsineet aivan tarpeeksi ja pahinta kaikessa on että he jäävät ihan yksin. Heillä ei ole edes toivoa jostakin kollektiivisesta avustuksesta, vaan he saavat olla täysin omien voimavarojensa varassa. Kyllä he kaikki kärsivät ja tällaiset kodin menetykset riipaisevat kaikkia, huolimatta siitä missä he asuvat ja minkä uhreja ovat.

    Toivon kaikenlaisille uhreille voimia taistelussaan, hyvä olisi jos tällaiset kommentit eivät hetkauttaisi teitä ja jaksaisitte eteenpäin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uhrimpi kirjoitti:

" Asukkaat murehtivat, että pelkkä hätäapu ei riitä, kun koko omaisuus on mennyt.
- Meille annetaan paljon ruokaa ja vettä, mutta pelkään silti jäädä tänne. Me tarvitsemme jonkinlaisen asuinpaikan, mutta mitään sellaista ei ole tulossa, sanoi 51-vuotias Bill istuessaan muovituolilla kotinsa raunioiden vieressä.
- Heidän on annettava meille jotain. Jotain. "

Tämä on sitaatti Iltalehdestä ja on osa New Orleansin järkyttävän katastrofin uutisointia.

Suomalainen homeuhriperhe menettää kaiken omaisuutensa lisäksi usein myös terveytensä lopullisesti.Monet joutuvat tässä ilmastossamme asumaan teltoissa, asuntovaunuissa tai ties missä. Apua ei tule kotimaasta ei ulkomailta ei edes Punaiselta Ristiltä. Myötätuntoa, henkistä tukea tai empatiaa on myös turha odottaa. Pilkkaa, ivaa ja vahingoniloa sen sijaan on tarjolla yllin kyllin. Hyvää yötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu