Assman oli ollut lähettyvillä myös Tulilahden surmissa.
Assman vei murhapuukon mukanaan.
Assmanin näköinen henkilö nähtiin vilahtavan metsikköön murhien jälkeen.
Gustavsson on hypnoosikuvassaan nähnyt samannäköisen henkilön kuin Assman oli.
Assman on laittanut Gustavssonin kengät jalkoihinsa ja mennyt teltan päälle puukottamaan ja iskemään jollain kivellä.
Assman on riisunut Irmelin pyllyn paljaaksi ja masturboinut tyynyliinalle. Tyynyliinalla on jonkun ULKOPUOLISEN spermaa.
Assman ensin lähtenyt raahamaan Gustavssonia rantaan päin, mutta raahannutkin sitten hänet takaisin ja teltan päälle.
Assman on piilottanut kengät pusikkoon.
Assman tunnusti rikoksensa kuolinvuoteellaan Tukholmassa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
hypnokuvamies on kun ihmine sekoo nii se tulee tollasen näköseksi ei muuten mut yleensä en sekaannu tälläsiin juttuihin mut ko se naamapiirros nii kovasti muistutti nisseä nii en voinu olla sanomatta.
Kaikki lauseet ovat väitteitä ja oletuksia, joihin ei mitään näyttöä saatavissa, mielenkiintoinen teoria siis.
Toistaiseksi yksi bussikuski on esittänyt asiasta vieläkin vakuuttavamman "teorian".
miten meni
Bussikuskin nimi on eräs Nils G. Hän on vakaasti sitä mieltä, ettei Hans Assmann ole murhaaja. kertonut asiasta jo kahdelle ihmiselle.
Nisse oikean murhaajan?? Jos se tietää, mutta ei uskalla kertoa. Jospa se olikin tuttu mies. Esim. Irmelin entisiä poikaystäviä.
Mistä muuten johtuu, että Seppo Boismanin omaisia ei ole oikeudenkäynnissä mukana. Eli ne, jotka tuntevat Nissen paremmin, eivät tahtoneet osallistua millään tavalla oikeudenkäyntiin. Omaisten edustaja kertoi näin.
Kaikella ystävyydellä, Nisse on kertonut jo että HÄN ITSE oli se murhaaja. Tämä tapahtui eka kerran vuonna -82 ja toisen kerran v.2003. Tämä vaan ei tunnu millään menevän ihmisten kaaliin..
kertoi?