Olen mielenkiinnolla jo pitkään seurannut näitä keskusteluja sekä biovanhempien että sijaisvanhempien puolella.
Olen saanut jonkinlaisen kuvan, että monet biovanhemmat kokevat että heiltä on lapset viety ja vieroitettu vanhemmista.
Täältä sijaisvanhempien puolelta saamani kuva on, että biovanhemmat ovat hyljänneet lapsensa.
Tunnen huostaanotettuja lapsia ja heidän biovanhempiaan. Saamani käsitys kyllä on näin, että monet kokevat sekä lapset että vanhemmat, että sekä sosiaalityöntekijät että sijaisvanhemmat pyrikivät mahdollisimman paljon vieroittaan lapset biovanhemmiltaan.
Ja mitä tulee sijaisvanhempien asenteeseen biovanhempia kohtaan, niin täällä huokuu kylmä viha ja katkeruus biovanhempia kohtaan. Tulee mieleeni, että ovatkohan monet sijaisvanhemmat itse olleet sijoitettuja lapsia, ja pettymys omiin vanhempiinsa, jotka ehkä joutuivat syystä tai toisesta luopumaan lapsistaan, purkautuu nyt heille sijoitetuihin lapsiin.
Herää kysymys. Miksi monet alkoivat sijaisvanhemmiksi, jos ovat katkeria kaikille biovanhemmille!
Olen saanut jonkinlaisen kuvan, että monet biovanhemmat kokevat että heiltä on lapset viety ja vieroitettu vanhemmista.
Täältä sijaisvanhempien puolelta saamani kuva on, että biovanhemmat ovat hyljänneet lapsensa.
Tunnen huostaanotettuja lapsia ja heidän biovanhempiaan. Saamani käsitys kyllä on näin, että monet kokevat sekä lapset että vanhemmat, että sekä sosiaalityöntekijät että sijaisvanhemmat pyrikivät mahdollisimman paljon vieroittaan lapset biovanhemmiltaan.
Ja mitä tulee sijaisvanhempien asenteeseen biovanhempia kohtaan, niin täällä huokuu kylmä viha ja katkeruus biovanhempia kohtaan. Tulee mieleeni, että ovatkohan monet sijaisvanhemmat itse olleet sijoitettuja lapsia, ja pettymys omiin vanhempiinsa, jotka ehkä joutuivat syystä tai toisesta luopumaan lapsistaan, purkautuu nyt heille sijoitetuihin lapsiin.
Herää kysymys. Miksi monet alkoivat sijaisvanhemmiksi, jos ovat katkeria kaikille biovanhemmille!
Vastaukset 16
Vanhimmat
väkisinkin tulee esille kun seuraa miten bioäiti lastaan kohtelee pettää, valehtelee, manipuloi jne. jne.
En minäkään osannut ymmärttää sitä ongelmaa bioäiti - lapsi suhteesta ennen kuin sen katkeruuden olen nähnyt miten se lapsen tunteita murtaa.
Enkä voi ymmärtää että aikuinen ihminen voi sille rakkaimmalleen olla niin julma. Eikä sit edes halua tai kykene tunnustamaan ja hakemaan tukea sekä apua itselleen. Jos bioäiti voi hyvin niin kyllä se vaikuttaa lapseen vaikka sijoitettuna onkin 500 kilometrin päässä. Kirjoitan bioäiti koska isät eivät usein ole kuvioissa mukana. Vaikka bioisä on lapselle tärkeä mutta se suhde on etäinen ja isä antaa lapsen olla rauhassa tai ei tiedä edes omasta lapsestaan että lapsi on sijaiskodissa.
Kylläkai nämä jutut ja vihaamiset ovat tapauskohtaisia ja omista komuksista lähtöisin, joita sitten helposti yleistetään. Mitä sitä voi muuta tuntea esim. tapauksessa, jossa äiti törkeästi pahoinpitelee 1,5v lastaan...sairaalakuntoon. Ei siinä paljon sympatioita tunneta eikä ajatusta, että lasta samanlaiseen tilanteeseen valmistettaisiin uudelleen.
olen kyllä jälleen kerran kuultuani eräästä lapsesta, jonka elämä on ikuisesti pilalla äidin alkoholinkäytön takia.
Äidinrakkaus ei kohdistu vatsassa olevaan eikä syntyneeseenkään lapseen, ja toiset saavat nyt korjata mitä korjattavissa on.
Jonkinasteisen aivovaurion lapsi on loppuelämäkseen saanut joka tapauksessa, sen verran on ehditty tutkia.
Tulevaisuus näyttää, kuinka paljon se hänen elämäänsä vaikuttaa.
Pitäisikö tuntea sääliä holistia kohtaan, joka haluaa itselleen nuken, eikä ymmärrä sen olevan elävä, tarvitseva lapsi?
Ja pyh.
onkin tulevaisuudessa vielkin suuri ongelma. Mitä me kanssaihmiset, läheiset, sivustaseuraajat voisimme tehdä tämän kehityksen lisääntymisen estämiseksi.
Siitä on sitten seuraamuksena psyykkisiä ja muita vakavia oireita kun antaa mennä vaan tyyliin kuten jo nyt huomaa nuorison käyttäytymisestä ja lasten vanhempien vanhemmuuden heikkoudesta.
Kuka sanoo EI!
Olen empaattinen yritän ymmärrettävästi auttaa mutta miten se vastakohta missä on empatia bioäidillä joka käyttäytyy juuri kuten kirjoitit ym.
sääliä tuntea. Mutta miksi ihmeessä riehut omien tuntemustesi kanssa. Sinusta saa kuvan sijaisvanhemmasta joka on täysin omien tuntemustensa vietävissä, tasapainoton. Koska otat noinkin henkilökohtaisesti bioäidin teot, sinulla on omassa elämässäsi samoja käsittelemättömiä teemoja kuin tuolla äidillä.
Valmistaudut hoitamaan omia ongelmiasi, vaikkakin teet sen auttajan varjossa. Nimitettyäsi itsesi ensin auttajaksi.
säälistä auta ketään. Säälistä auttaminen on yhtä tyhjän kanssa riehumista.
Enkä ota sitä henkilökohtaisena riehumisena tunteideni kannalta. Syyt ovat enempikin... no en sano paljastan pian liikaa ammatistani. Enkä ole nimittänyt itseäni auttajaksi vaan se on joku muu täällä riehuva avun tarpeessa oleva eikä ole osunut juuri minun kohdalleni apua hakiessaan.
Ottaako snua aivokoppaan kun joku sanoo sinusta ja sinulle jotakin näinkin suoraan kuin olen sen jo useasti tehnyt. Ei minun kuitenkaan sinua tule sääli olethan aikuinen ja vastuussa elämästäsi.
Auttaa kyllä haluaisin kaltaisiasi ihmisiä.
Ongelmia minulla ei koskaan ole ollut mutta huolia kyllä.
Millä helkutin eväillä minua auttaisit. Käytännössä kävisi toisin päin, sinulla kun noita huolia on. Jos tarkoitat h**ria, en ole maksullinen.
Omahyväiset tekopyhät tantat kasvatatte lisää näitä katkeroituneita, syrjäytyneitä nuoria ja äitejä, jotka jatkavat ketjua. Sijaisäidit eivät tajua, mitä tekevät lapsille, mollaamalla jatkuvasti näiden vanhempia.
Ehkä näitä lapsia tarvitaan syrjäkylille, että näillä syrjäkylän naisilla olisi jotain tekemistä, etteivät sortuisi juomaan. Julkisuudessa on ollut paljon keskustelua viime aikoina mummojuoppouden leviämisestä.
peräkylienkin mummot. Niin se minunkin lasten sijaisäiti sanoi, kun tytäreni oli häntä sanonut tekopyhäksi uskovaiseksi, koska valehtelee niin paljon. Hän oli sanonut, että jos hän ei olisi uskovainen niin hän joisi.
kuinka ihmeessä kaikki me sijaiäidit olemmekin niin tolkuttoman huonoja. ei yhtään hyvää komenntia kerjäämälläkään löydy.
ja kuinka kaikki bioäidit ovat hyviä, helliä ja rakastavia. lapset vain on pahojen sijaisäitien toimesta varastettu pahoinpideltäviksi.
ja ainoastaan me sijaisäidit yleistämme, mollaamme ja syyllistämme.
Onhan täällä kirjoitettu kuinka joku sijaisäiti on ostanut vaatteet ja kengät. Mihin sinulta ne jutut jää?
minä ainakin olen iloinen, ettei lapsi saanut kotoansa mukaan niitä haisevia ja epäsopivia vaatteita (liian isoja tai liian pieniä).
Ilomielin hankin hänelle uudet vaatteet, jotka sopii.
Eipä meistä muuta tunnu löytyvän kuin vikoja. ;) Enpä silti usko näiden haukkujien meitä henkilökohtaisesti tuntevan, joten jätetään omaan arvoonsa nämä jutut.
Ajatteleppas kuinka hyvä kun meillä näitä sijoitettuja on! Näin emme ratkea juomaan! En kyllä juonut ennen näitä sijoitettuja lapsiakaan.. On se elämän ensikänni vielä kokematta, mutta ehkä sitten kun saan lapset maailmalle.
Eiköhän pitäisi ottaa kaikki lapset huostaan ja antaa näille IHMISILLE.
En ole sijaisäiti, lapsia minulla kyllä on...omia. Olen heidät hoitanut ja vieläkin hoivaan tarpeen tullen. Jatkuvasti huolta kantaen heistä. Ihmettelen että miksikäs nämä huostaan otetut lapset yleensä otetaan huostaan jos heillä on kunnollinen biovanhempi?????
Sanoohan tuon jo maalaisjärkikin että jotain häikkäähän siellä vanhemmuudessa on jos lapsi pitää "pelastaa" omalta äidiltään tai isältään.
Sen verran olen juttuja lukenut aiheesta ja olen seurannut aika läheltä perheen elämää, jossa alkoholi näyttelee suurta osaa. Mietin monesti millaista noilla lapsilla on kotonaan. Väkivaltaa esiintyy myös jonkinverran.... eipä ole hääviä se.
En väitä että sijaisäidit olisivat yli-ihmisiä...tuskinpa vaan. Ovatpahan kuitenkin normaaliuden rajoissa toimivia ja suurinosa empaattisia äitejä. Ymmärrän kyllä että varmasti siajisäitejä suututtaa kun lasta on kohdeltu kaltoin, hänhän se sirpaleet korjaa. Ei tietenkään saisi haukkua biovanhempia, mutta kyllä lapsi itsekkin hoksaa aika pian missä mennään ja varmaan on vaikeaa jos lapsen kanssa ei saisi puhua siitä mikä on oikein ja mikä väärin.
entisen sijoitetut kirjoituksessa. En, eikä kukaan kiellä sitä, etteikö ole tarpeellisia huostaanottoja, mutta kun on niitä tarpeettomia, ja todella paljon.
Katso tuolta biojen puolelta "Yksinhuoltajien lasten joukkohuostaanotto". Siinäkän esim löytyy oikein sukupolvelta sukupolvelle rappeuden jatkumo, joka piti pysäyttää!