Teidän suhteellenne tuli kortti Maljojen ritari Avainsanat: perhe, yhteisö, yhteiselämä, suhteen vapautuminen ja kypsyminen Suhteesi on vapautumassa ja kypsymässä. Perhe on nyt ensisijalla. Sinun on ehkä aika harkita perheen perustamista tai - mikäli sinulla jo on perhe - viettää enemmän aikaa perheen kanssa. Sinulla on mahdollisuus kokea tällä elämänalueella suuri täyttymys. Usein tämä kortti viittaa myös toisenlaiseen "perheeseen";samanhenkisten ihmisten muodostamaan yhteisöön, josta saatte elämäänne uusia virikkeitä, ystäviä sekä tukea henkiseen kasvuunne. Jos kumppanisi ei ole kuitenkaan kiinnostunut tällaisesta, älä anna sen lannistaa itseäsi, jos tunnet tarvitsevasi muiden ihmisten tukea hyppää rohkeasti mukaan. Tulet huomaamaan, että siitä voi olla sinulle suurta apua sisäisessä kasvussasi. Kaipaat tiivistä kanssakäymistä ja vuorovaikutusta samanmielisten ja samalla tavalla ajattelevien ihmisten kanssa. Ole avoin yhteiselämälle joka tyydyttää ja rikastuttaa sinua.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Teidän suhteellenne tuli kortti Maljojen ritari
Avainsanat: perhe, yhteisö, yhteiselämä, suhteen vapautuminen ja kypsyminen
Suhteesi on vapautumassa ja kypsymässä. Perhe on nyt ensisijalla. Sinun on ehkä aika harkita perheen perustamista tai - mikäli sinulla jo on perhe - viettää enemmän aikaa perheen kanssa. Sinulla on mahdollisuus kokea tällä elämänalueella suuri täyttymys.
Usein tämä kortti viittaa myös toisenlaiseen "perheeseen";samanhenkisten ihmisten muodostamaan yhteisöön, josta saatte elämäänne uusia virikkeitä, ystäviä sekä tukea henkiseen kasvuunne. Jos kumppanisi ei ole kuitenkaan kiinnostunut tällaisesta, älä anna sen lannistaa itseäsi, jos tunnet tarvitsevasi muiden ihmisten tukea hyppää rohkeasti mukaan. Tulet huomaamaan, että siitä voi olla sinulle suurta apua sisäisessä kasvussasi.
Kaipaat tiivistä kanssakäymistä ja vuorovaikutusta samanmielisten ja samalla tavalla ajattelevien ihmisten kanssa.
Ole avoin yhteiselämälle joka tyydyttää ja rikastuttaa sinua.