Onko olemassa mitään käyrää (niinkuin ihmislapsilla neuvolassa) jolla voi ennustaa koiran tulevan koon? Eli jos esim. koira on x kuukauden ikäisenä sen ja sen kokoinen, tulee siitä ehkä y kertaa a kokoinen? Ymmärrän että koiran ruumiinrakenne vaihtelee enemmän kuin ihmisillä, mutta onko edes mitään summittaista laskutoimitusta selvittämään mahdollinen koirulin koko aikuisena?
Koiran koko
Voiko ennustaa?
53186
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
juu, mäkin haluisin tietää ku pentu on niin iso jo nyt, jos tulee ylikorkee, ei voi käydä näyttelyissä.
iso, niin tietysti on vaarana kasvaa vielä lisää. Riippuu tietysti rodusta ja iästä.
Vaan älä nyt ainakaan syötä sille super-hyper-ekstra-ultra ravitsevaa ruokaa, vaan ihan normaalia täysipainoista ravintoa. Ei lisäkalkkia eikä vitamiineja. Tavallista monipuolista ruokaa (peruskuivamuonan lisäksi ja maustamiseksi uunissa kypsytettyä kanaa, ruokaöljyä liraus aina silloin tällöin, kananmunaa, raakaa sianlihaa jne)
Vanhemmmistahan voi melko pitkälle päätellä lapsen koon: jos äiti on keskivertoa isompi, ja samoin isä, niin tuskin pentukaan pienemmän puolelle jää...
Juu, sitä ei tietkkseni voi millään määritellä, miten isoksi koira kasvaa.. Jos sillä on isot käpälät, todennäköisesti siitä tulee kookas, jos taas pienet, niin jää pieneksi tai keskikokoiseksi.. Jos on sekarotuinen, koita selvittää mitä rotuja koirassasi on niin saat vähän osviittaa.Itselläni on belgianpaimenkoira-saksanpaimenkoira-suomenpystykorva-coctail.Se jämähti korkeudeltaan sakemannin ja suomen pystykorvan välille.
on kyllä aikas iso :-))
Löysin joskus yhden linkin, missä voi syöttää koiran painon eri ikäisinä ja se piirtää käppyrää. Siis Siitä näkyy aikuispaino. Sitä en sitten tiedä kuinka paikkansa pitävä on, mutta ihan mielenkiintoinen.
Eli www.royalcanin.fi, sieltä alhaalta sitten kasvattajaklubi ja sieltä löytyy vasemmasta alanurkasta koiranpennun kasvukäyrät.