haastattelusta
Kirjoittanut: alalla oleva 4.9.2005 klo 19.02
No, reilu pari vuotta sitten haastattelu meni siten, että ensimmäisessä haastatteluvaiheessa (päivänä) käytiin kolmessa eri "pisteessä". Yksi oli keskustelu terveydenhoitajan tms. kanssa, jossa käytiin läpi lääkärintodistus (piti käydä ennen haastattelua), toisessa pisteessä kolme haastattelijaa tenttasi kaikea mahdollista itsestäsi ja miksi haluat lentoemännäksi/Finnairille jne. Ja kolmannessa huoneessa oli kielihaastattelut. Siellä kaksi haastattelijaa haastattelee niillä kielillä jotka olet ilmoittanut hakemuksessasi. Vaihtavat kieltä ihan yllättäen.
Haastattelun perusteella karsiutuu sitten osa pois, meni muistaakseni vajaa viikko, kun ilmoittivat että on päässyt seuraavaan vaiheeseen eli psykologisiin testeihin. Testissä oli samaan aikaan n.5 ihmistä ja siinä tehdään ryhmä-ja yksilötehtäviä sekä lisäksi oli psykologin haastattelu. Tämän jälkeen meni muistaakseni viikko, jonka jälkeen oli vielä yksi ryhmätehtävä. Sitä oli taas arvostelemassa Finnairin rekrytointihenkilöt.
Veikkaisin, että tämä tuleva haastattelukin menee aikalailla saman kaavan mukaan. Toivottavasti tästä on jotain apua ja ainakin saat vähän käsitystä mitä tuleman pitää =)
-------------------------------------------
YLLÄ OLEVA ON KOPIOITU VIESTISTÄ OTSIKOLLA "HAASTATTELUSTA".
Minusta hakumenettely on todella pitkä. Tosin vaati tuo lentoemännän työ hyviä hermoja, hyvää fyysistä kuntoa ja terveyttä jne.
Mietin lentoemännän työn hyviä ja huonoja puolia...
HUONOT:
Työtila on suljettu: hätätapauksessa et itse eikä muutkaan pääse pois. Hankaluudet on kestettävä (vertaa ravintola, josta esim. hankala asiakas voidaan poistaa).
Töistä myöhästyminen: lennolta myöhästyminen on paha juttu verrattuna esim. tarjoilijan myöhästymiseen ravintola-työpaikallaan.
Työtila "putkilossa": suonikohjut, hartiavaivat yms.
Rutiinit... nostat laukkuja, neuvot matkustajia hätätapauksen varalta, tarjoilet, myyt tax-free tuotteita...istut lentokoneen edessä tai takana matkan ajan...
Vuodenajat: Kesällä voi olla kiva työskennellä, mutta entäpä talvella kun esim. sataa räntää...
Mitäs hyviä puolia ammatissa on?
- saa matkustella (mutta ehtiikö saada vapaa-aikaa matkakohteessa?)
- saa asua hotelleissa (mutta onko niin väsynyt kun saapuu että menee suoraan nukkumaan?)
- saa käyttää hienoa työasua (mutta onko suurin ilo kävellä työpuku päällä lentokentällä?)
- saa työskennellä kv- ympäristössä ja hyödyntää kielitaitoaan
Noh...
Tsemppiä kaikille lentoemännäksi hakijoille, Finnairilla alkaakin (alkoikin) haastattelut nyt ;-)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vastaanpa nyt vielä tähänkin... =)
Vaikka haastattelu on pitkä niin sen tarkoituksena on kuitenkin varmasti selvittää onko hakijoista juuri noihin mainitsemiisi asioihin!
Ammatti ei ole mitään herkkua ja "olen aina halunnut lentomännäksi"-hakijat on syytä karsia pois heti alkumetreillä.
Ammatti vaatii nimenomaan kylmiä hermoja. Ja hankaluudet on kestettevä ja selvitettävä. Koneesta ei pääse itse pois eikä sieltä voi heittää ketään pois...Kursseilla opetetaan selviytymään hätätapauksista, mutta ihan yhtälailla ne vaativat kylmää päätä, pelottavia tilanteita ei voi eikä saa pelästyä eikä voi karata toiseen päähän konetta pakoon.
Rutiineista...toki monesta asiasta tulee nopeasti rutiini, mutta työn pitää mielenkiintoisena
poikkeustilanteet, joita tapahtuu lähes päivittäin, isompia tai pienempiä.
"Mitäs hyviä puolia ammatissa on?
- saa matkustella (mutta ehtiikö saada vapaa-aikaa matkakohteessa?)"
Silloin tällöin on vapaa-aikaa kohteessakin. Mutta sitten, kun on vapaa päiv(i)ä kotona, niin harvan tekee enää mieli lähteä reissuun =)
"- saa asua hotelleissa (mutta onko niin väsynyt kun saapuu että menee suoraan nukkumaan?)"
Monesti, ja hotellikiintiö tulee varmasti täyteen ajan myötä. Kivempaa, kun pääsee omaan kotiin nukkumaan =)
"- saa käyttää hienoa työasua (mutta onko suurin ilo kävellä työpuku päällä lentokentällä?) "
Niinpä. Ja onko se nyt niin hieno? Lähinnä rasittavaa kävellä virkapuku päällä, kun suomalaiset tuijottaa suu auki...
Minunkin puolesta tsemppiä kaikille haastatteluun menijöille!Miettikää hyviä vastauksia valmiiksi, miksi oikeasti haluatte tähän ihailtuun ja vihattuun ammattiin!=)
tosi hyviä kommentteja, sun aikaisemmat ja tää;) Hyvää syksyä sulle;) t. viestin kirjoittanutjohon nyt vastasit
"Mutta sitten, kun on vapaa päiv(i)ä kotona, niin harvan tekee enää mieli lähteä reissuun =) "
Tuntemani emot reissaa paljon vapaa-ajallaan, "menovaihde" jäänee tuossa yrkessä päälle.. ja miksi ei menisi kun halvalla pääsee
Hyvää syksyä sinullekkin ja hyviä lentoja! =)
Ja toiselle kommentoijalle...Toki löytyy emäntiä, jotka reissaavat myös vapaa-aikanaan, onhan meitä melkein 2000 Suomessa! =) Mutta mitä kauemmin on pakkannut matkalaukkua työkseen niin sitä vähemmän tekee mieli pakata sitä vapaa-ajalla...Näin ainakin minulla... =)Ja harvoin on edes niin montaa vapaa päivää putkeen, että ehtisi lähteä jonnekkin. Lomat on tietty asia erikseen! =)