Minulle on viime aikoina sattunut kummia.
Monta kertaa olen huomannut säiden tottelevan minua ;).
Esimerkiksi tässä yhtenä päivänä oli täällä meilläpäin sellainen kaupungin järjestämä konsertti nuorisolle, ja ihan vain vitsaillessani, toivottelin että "Tulkoon hyytävä rankkasade ja sen päälle vielä rakeita, mielellään peukalon kokoisia, tuon Antti Tuisku -jugendin päälle!" (yleisö oli siis näitä "Iih! Ande on ihQdaa!"-nuorisoa.)
No eipä mitään, ilma oli varsin rauhallinen, mutta vartin sisään alkoi sataa kaatamalla ja tuulla, kunnes lopulta tuli kylmää vettä lähes vaakasuorassa koko ulkoilmakonsertin alueella. Silloin hätkähdin, että johan on, ja sanoin "Täten perun kirouksen, ei rakeita, vaan tulkoon auringonpaiste". Vartin sisään alkoi aurinko paistaa.
No, oli vähän himmee fiilis meikäläisellä, siis yhtä aikaa pyöri päässä, että onkohan mulla kykyjä, kun vastaavaa on sattunut aiemminkin. Siis että on omien ajatusten mukaan reagoinut sää..
Toisaalta taas tunsin oloni typeräksi, kuin ennustaja Asterix-albumissa "Riidankylväjä".
En muuten edes viitsisi tällaista kirjoitella, mutta kun oli sisäinen olotila jotenkin niin outo. Jollain tasolla oikeasti tuntui siltä, kuin voisin vaikuttaa säähän, vaikka järki väitti vastaan ja nauroi. Mutta kun on vastaavaa sattunut aiemminkin.
Siitä taas tulee mieleeni se rekkakuski, "sateenjumala", Douglas Adamsin "Linnunradan käsikirjassa liftareille.
By the way, jostain syystä kylmä, tuulinen, pilvinen ja/tai pimeä/hämärä ilma saa minut tuntemaan itseni rauhalliseksi, sinuiksi itseni kanssa ja pidän sellaisesta säästä. Pidän myös pohjoistuulesta. Tunnen jonkinlaista perverssiä mielihyvää harmaan taivaan sataessa kylmiä vesisuihkujaan alas ja tuulen tuivertaessa.. Tunnen oloni silloin jotenkin kotoisaksi ja voimakkaaksi, varsinkin pohjoistuulella..
-Keefu-
Monta kertaa olen huomannut säiden tottelevan minua ;).
Esimerkiksi tässä yhtenä päivänä oli täällä meilläpäin sellainen kaupungin järjestämä konsertti nuorisolle, ja ihan vain vitsaillessani, toivottelin että "Tulkoon hyytävä rankkasade ja sen päälle vielä rakeita, mielellään peukalon kokoisia, tuon Antti Tuisku -jugendin päälle!" (yleisö oli siis näitä "Iih! Ande on ihQdaa!"-nuorisoa.)
No eipä mitään, ilma oli varsin rauhallinen, mutta vartin sisään alkoi sataa kaatamalla ja tuulla, kunnes lopulta tuli kylmää vettä lähes vaakasuorassa koko ulkoilmakonsertin alueella. Silloin hätkähdin, että johan on, ja sanoin "Täten perun kirouksen, ei rakeita, vaan tulkoon auringonpaiste". Vartin sisään alkoi aurinko paistaa.
No, oli vähän himmee fiilis meikäläisellä, siis yhtä aikaa pyöri päässä, että onkohan mulla kykyjä, kun vastaavaa on sattunut aiemminkin. Siis että on omien ajatusten mukaan reagoinut sää..
Toisaalta taas tunsin oloni typeräksi, kuin ennustaja Asterix-albumissa "Riidankylväjä".
En muuten edes viitsisi tällaista kirjoitella, mutta kun oli sisäinen olotila jotenkin niin outo. Jollain tasolla oikeasti tuntui siltä, kuin voisin vaikuttaa säähän, vaikka järki väitti vastaan ja nauroi. Mutta kun on vastaavaa sattunut aiemminkin.
Siitä taas tulee mieleeni se rekkakuski, "sateenjumala", Douglas Adamsin "Linnunradan käsikirjassa liftareille.
By the way, jostain syystä kylmä, tuulinen, pilvinen ja/tai pimeä/hämärä ilma saa minut tuntemaan itseni rauhalliseksi, sinuiksi itseni kanssa ja pidän sellaisesta säästä. Pidän myös pohjoistuulesta. Tunnen jonkinlaista perverssiä mielihyvää harmaan taivaan sataessa kylmiä vesisuihkujaan alas ja tuulen tuivertaessa.. Tunnen oloni silloin jotenkin kotoisaksi ja voimakkaaksi, varsinkin pohjoistuulella..
-Keefu-
Vastaukset 5
Vanhimmat
ja taioissasi,sillä ne saattavat toteutua:)
Mulla on ollut samantyyppista...mainittakoon sekin, etta olin aika "suuttunut" tuon elokuun saan suhteen ja "manasin" parempaa syyskuuta "kompensoimaan kurjaa elokuuta"...no, miltas nayttaa..?;);)
Ja mua alko ottaa pannuun yks louisianalainen junttibiisi, joka oli jäänyt soimaan päähän... ;-D
sinulla saattaa myös olla vanhan kansan kutsuma "paha silmä", ei millään pahalla. Se on juuri sään hallintaa ja myös muutakin... elämä on ja muistaa kannattaa, että kirotessaan myös jotain mustaa tarttuu itseensä...
Minusta ei kannata ottaa omalle kontolleen mitään rankkasateita, tsunameita taikka tulvia. Kyse on luultavimmin suuruudenhulluudesta. Luonto tekee tekosiaan ja on niin hirmuinen juuri siksi, että me emme todella pysty hallitsemaan sitä. Milloin tahansa tulva tai jokin muu voi viedä kaiken mennessään, kaikista loitsuistamme huolimatta.
Haluaisitko edes olla vastuussa vaikkapa jonkun kuolemasta, mikäli sattuu vaikka puu kaatumaan tai katto irtoamaan jonkun päälle? Saati satojen tai tuhansien ihmisten kohtalosta?
Mutta en sano, etteikö säiden ja oman mielen välistä yhteyttä kannattaisi panna merkille. Voi hyvin olla, että jokin oman psyykesi systeemi menee synkroniassa sen kanssa mitä maailmassa tapahtuu ulkoisesti, ja sen havaitseminen voi olla sinulle henkilökohtaisesti tärkeää. Mutta kumpi sai aikaan kumman? Se voi yksinkertaisesti olla väärin aseteltu kysymys. Määräämmekö me mielellämme tähtien asennoistakin, vaiko määräävätkö ne meitä? Sama asia. Minusta se on väärin asetelty kysymys, johon ei ole vastausta.
Kaikkihan on "yhtä".
Minäkin nautin rajuilmoista. Usein kun tulee kunnon myrsky, tunnen jonkinlaisen uuden voiman ja tahdon heräävän sisälläni. Kenties ne käynnistävät psyykemme primitiivisimmät selviytymiseen ja elon taisteluun liittyvät alueet, jotka kaiken nykyaikaisen helppouden ja passiivisuuden keskellä makaavat usein tarpeettomina tai tylsyydessään kehittelevät neurooseja matelijanaivoissa.
Turhautuminen käynnistää tarpeen "niellä". Rajuilma sitten heijastelee omaa mieltämme, nielee vaikkapa rock-konsertin yleisön tai jonkin kaupungin.