Ketun vitkale

Eilen illalla ajelin tuolla Köyliön varavankilan kulmilla,ihan komeaa seutua kaikki.
Idyllinen maalaistie joka vie ko laitoksen ohi halkaisee näköjään jotain suota ja siellä jolkotteli kettu,pysähtyi ihmettelemään vanhaa brittipaukuttajaani mutta ei paennut vaan jäi seisoskelemaan noin 40-50m päähän.
Kesyyntyykö kettu noin?,lisäksi ko ketulla ei ollut kunnon tuuheaa häntää vain pitkä laiha "piiska",muutenkin otus näytti kapiselta.Voiko eläimellä olla karvanlähtö tähän aikaan vai oliko eläin sairas.
Vaikka maalaispoika olenkin niin ensimmäisen kerran eläissäni 40v näin noin kesyn ketun.
3735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ainakin tuollaisia ei enää karkuun lähteviä kapi vaivaa,eivät jaksa eivätkä kai välitä juosta piiloon,kapi kun on aika paha kun pitkälle kerkiää.

Äänestä
  • ei elukaat koneita pelekää. mut jos tuut autosta pihalle niin johan lähtöö!

    Äänestä

Tossa aamusella kun astuin ulko-ovesta pojan kanssa, portaiden vieressä , noin 7 metrin päässä seisoi komea kettu, pysähtyneenä tuijotti meitä. Kun ei karannut kävin sisällä hakemassa jotain nyrkkiä tehokkaampaa. Sillä-aikaa kettu käveli rauhallisesti nurmikon yli omenapuun alle. Eikä sieltä tullut, eikä tule omin jaloin pois.

Ei pelännyt, tuijotti. Komea karva, myös kosketusetäisyydeltä tarkistettuna.

Alueella kohtuullisesti asutusta, tainnut tottua immeisiin.

Uudellamaalla, alle 50km hesan keskustaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reiska kirjoitti:

Eilen illalla ajelin tuolla Köyliön varavankilan kulmilla,ihan komeaa seutua kaikki.
Idyllinen maalaistie joka vie ko laitoksen ohi halkaisee näköjään jotain suota ja siellä jolkotteli kettu,pysähtyi ihmettelemään vanhaa brittipaukuttajaani mutta ei paennut vaan jäi seisoskelemaan noin 40-50m päähän.
Kesyyntyykö kettu noin?,lisäksi ko ketulla ei ollut kunnon tuuheaa häntää vain pitkä laiha "piiska",muutenkin otus näytti kapiselta.Voiko eläimellä olla karvanlähtö tähän aikaan vai oliko eläin sairas.
Vaikka maalaispoika olenkin niin ensimmäisen kerran eläissäni 40v näin noin kesyn ketun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu