Vetäkää hana etelään tai turpiin tulee. Jos ei paperi nyt tyhjene, saanet siitä vain itseäsi kiittää. Tässä vaiheessa Tuvalu näkee pelastuksen kuitenkin tulevan Yhdysvaltain suunnalta. Vaikka minua kovasti tämä kaikki ahdistaakin, en silti käy kerjäämään korillista pakkotyötä varsinkaan yläpäästä. Ja vittu, että banjo soi!
Vaikka tunnetkin olevasi parempi kuin minä, ei sinulla silti ole oikeutta pahentaa hikeni saati hiivani tilannetta ennestään. Entä jos märkivän paiseen omaisitkin sinä? Entä jos kaikki tuska ynnä kärsimys olisikin sinun ominaisuutesi? Kuinka maailma voikaan näin köyttää sokean miehen? Sokean miehen, joka pälyilee kirjoittamaani tekstiä haukan tavoin. Kuinka kauan jatkuukaan tämä ikuinen taisteluni istuvaa kirjesalaisuutta vastaan? Kuinka voitkaan kohdella kuuroa miestä noin kaltoin kuin sinä tuota miestä kohtelet? Kuuroa miestä, joka kuuntelee Limp Bizkitiä kuitenkaan tarkkaamatta siinä olevaa pimeää kohtaa... Kuinka voikaan leipä maistua näin pahalle? Kuinka monta aamua kohoan mä aikaisin katsomaan pornoa? Kuinka monta aamua kohoankaan mä aikaisin tekemään mielisairaita asioita? Maailma on tulessa, mutta minä ja pöly yhä! Ei! Ei! Täältä ei ole ulos pääsyä!
Montako kertaa lienenkään mä sua varoittanut nousevan lehmuksen vaaroista? Jumalauta!

Vastaukset 1
Vanhimmat
reseptivapaata lääkettä, joka nautitaan mehukattimehun kera pillillä pöristellen lukuisia kertoja päivässä niin pitkään kunnes tunnet olevasi jälleen hetkun ketkun vetkula.
Niin se lääke:
Nalle tansseissa -biisi