Esitän seuraavassa tyhjentävän kuvauksen veitsen käyttömahdollisuuksista. Mitä merkitystä tällä esityksellä on a) yleensä, b) nyt tarkastelun alla olevan tapauksen kannalta?
Siinäpä se: yleisesti ottaen veitsenkäyttöä ei liiemmin ole pohdittu kuin elokuvan ja sen ohjauksen teoriassa. On kuitenkin ilmeistä, että heti, kun kansanihmisen tietoisuus veitsen käyttötapojen moninaisuudesta kasvaa ja selkiintyy, selkiintyy myös henkilön tietoisuus asioista yleensä. Tässä vertaus tapausesimerkin havainnollistavaan voimaan ja yleistettävyyteen - kuten myös taloustieteellisen teorian sovellettavuuteen - ceteris paribus riittänee vakuuttamaan epäilevän lukijan. Tilanne on hiukan vastaava kuin taannoin marxilaisen poliittisen filosofian taholla, jossa monimutkaiset ajatuskulut oli helpointa demonstroida (ja tiivistää) muutamalla hyvin valitulla käsitteellä, kaavalla ja kuvalla työläisen riistouhrista.
Näin ollen sen tarkastelu, miten veistä voi käyttää palauttaa lukijan mieleen myös sen, kuinka todellisia valintoja jokainen meistä tekee, vaikka peittääkin sen arkipäiväisyyden tai muistamattomuuden tiliin; esimerkiksi näin. Vielä yleisemmin: veitsen käyttötapojen kuvaus laajenee panoraamaksi kaikesta mitä tapahtuu tässä jumalattomassa maailmassa nyt ja aina: totuus paljastuu välähdyksenomaisesti kuin runossa tai saa konkreettista julkilausumatonta syvyyttä kuin maailmakirjallisuudessa konsanaan.
Samaan hengen vetoon voidaan todeta, että yhtä lailla voisimme valita minkä tahansa arkisen esineen, jota käytetään monilla tavoin: esimerkiksi vasara, kurkku, paperiarkki, talo, vaimo...
Mutta totta puhuakseni veitsi on kätevin ja samalla populistisin esimerkki. Se liittää yleisen vastauksen selkeimmin ja lukijalle helpoiten (joka ei välttämättä ole koulinut aivojaan syvälliseen ajatteluun kuten allekirjoittanut) erityiseen kysymykseen ja vastaukseen: miten tämä laajentunut tajunta ja ymmärrys liittyy Bodomin murhenäytelmään? Tietenkin on nyt selvää, että kyseisenä iltana, yönä ja aamuna veistä on käytetty monella sangen eriävällä tavalla ja joudumme kysymään: millä tavoilla tarkemmin ottaen, millä kaikilla tavoilla? Ja miten tämä kaikki liittyy totuuden syvään läsnäoloon tai välähdyksenomaiseen paljastumiseen 5.6.1960 murhaniemeksi ytimekkäästi nimetyssä luonnonmuodostelmassa erään järven rannassa? Erinomaisia kysymyksiä kaikki tyynni, no doubt; ja siten olemme jo miltei vastanneet alkuperäiseen kysymykseen (täytyykö vääntää rautalangasta?!) Miten nimittäin nuo erilaiset tavat käyttää veistä eroavat vihdoin toisistaan? Ja mikä toisaalta niitä yhdistää? Vai yhdistääkö mikään? Siis paitsi tekijä - veitsenkäyttäjä; en nyt vielä sano, että henkilö, joka vuoli veitsellä telttakeppejä (veitsi kattaa tässä nyt kaikki teräaseen lajit linkkarista leipäveitsen kautta lapinleukuun; allekirjoittaneen tarkennus)olisi SAMA henkilö kuin henkilö joka viilteli telttaa ja työnsi veitsenterää ihmislihaan joitakin tunteja myöhemmin? Mutta sangen mahdollista tämä on: itse asiassa veitsen käyttötavat eivät eroa toisistaan enempää tai vähempää kuin esimerkiksi ihmisyhteisön kehittämät tavat käyttää pyörää (konstruktio) tai vettä (substanssi): esimerkiksi agraarisessa ympäristössä: vesi kastelee; ja myllynpyörät pyörivät; toisaalta urbaanissa nyky-yhteiskunnassa vettä sekoitetaan kasviuutteisiin, sokeriin, väriaineisiin ja fenyylianiilin lähteisiin, lähdevettä myös; toisaalta pyörällä on käyttöä nykyään esimerkiksi laitoskeittiöiden tarjoilukärryissä kuin myös kroonikko-osaston sänkyratkaisuissa. Luistelu on toisaalta asia joka nykyään liittää veden pyörän yhteen: silloin kun vesi ei ole alle nolla-asteista normaalipaineessa, se ei ole jäätä, joten luistelu on tuolloin mahdollista vain rullaluistimilla - asfaltoiduilla jalankulkuväylillä. Näin alamme nähdä sen monisyisen rönsyilevän käytäntöjen sokkelon, joka syntyy ihmiselämän suhteessa erilaisiin ympäristöihin ja niiden hyödyntämiseen liittyviin välineisiin: päällekkäisyyksiä ja ristiinkulkuja siellä täällä. Juuri tämän kudelman syvähenkisestä esteettisestä tai ainakin oivaltavasta kuvaamisesta korkeakirjallisuudessa on kysymys. Mutta palataan veitsiin ja erityiskysymykseen murhaniemestä: miten veistä käytettiin murhaniemessä: ja miten eri käyttötavat liittyivät toisiinsa erojen ja yhtäläisyyksien kautta? Aloitetaan luetteloimalla mahdollisia käyttötapoja: a) silakan keskiruodon paloittelu kissalle --> tuskin esiintyi murhaniemessä;
b) syylien kansanomainen poistaminen jalkapohjista --> epävarmaa käytettiinkö veistä tähän tarkoitukseen kyseisellä huviretkellä painajaiseen c) nimien ja sydämien kaiverrus tammenrunkoon ---> löytyykö alueelta (vielä) hentoa veitsenjälkeä aarnikuusen kyljestä "Nils (sydän) Irmelli" ??; d) muurahaisten, toukkien ja tuhatjalkaisten katkaiseminen selästä kahtia ---> tyypillistä tuon ajan nuorison camp-henkistä oheisohjelmaa, mahdollisesti myös kyseisen telttaretken ajanvietettä; e) makkaratikkujen ja muiden leirin puuperäisten tykötarpeiden kuten telttakeppien ja huohotussauvojen vuolenta --> näyttöä siitä, että kyseinen puuesineiden tuotantotoiminta keskeytyi tai jäi ainakin keskeneräiseksi murhaniemessä syystä, joka liittynee veitsen moniin muihin käyttötapoihin (huom. veistä voi toki käyttää lukuisilla eri tavoilla (vrt. esim. edellä) - mutta saman veitsen samanaikainen käyttö useammalla tavalla edellyttää ja huomattavaa puusepän lahjakkuutta: esimerkiksi veitsen käyttö yhtä aikaa sekä koristekaiverruksien tekemiseen että ilkivaltaan julkisessa pukukopissa); veitsen käyttö viinaspäissään tyttöjen vokotteluun --> tästä kansatieteellisesti sangen rikkaasta kulttuuriperinnöstä on monia kuvauksia Suomen rikoshistoriassa; jokainen kuvaus kertoo omaa kieltään veitsen käyttötapojen erottelujen suhteellisuudesta: sivistysideologia, suomalaisen kulttuurin ja taiteen kultakauden mesenaatti - yritti tehdä tämän erottelun sellaisella ehdottomuudella, joka sai aikaan vain paljon hämmennystä salonkien pöytien ulkopuolella; siellä missä veitset eivät olleet kiillotettua hopeaa vaan rikkiruostunutta rautaa. Sillä puukkojunkkarit eivät ole yksin: veitsi liukuu käyttötapojensa yli salakavalasti ja huomaamatta kuin entinen duunari luokkarajojen tuolle puolen, suureen tyhjyyteen, joka on täysi mammonanonnea ja muuta harhaa.
Veitsellä ei siten ole mitään ennalta annettua, määrättyä tehtävää; sillä ei ole yhtä luonnetta eikä vain yhtä käyttötapaa: veitsi on mysteerimme alku; ja se on sen loppu. Veitsi ulottuu salaisimpiin sopukoihimme, sinne minne emme enää näe saati uskaltaisi tai osaisi edes kajota. Ilman veistä.
Siinäpä se: yleisesti ottaen veitsenkäyttöä ei liiemmin ole pohdittu kuin elokuvan ja sen ohjauksen teoriassa. On kuitenkin ilmeistä, että heti, kun kansanihmisen tietoisuus veitsen käyttötapojen moninaisuudesta kasvaa ja selkiintyy, selkiintyy myös henkilön tietoisuus asioista yleensä. Tässä vertaus tapausesimerkin havainnollistavaan voimaan ja yleistettävyyteen - kuten myös taloustieteellisen teorian sovellettavuuteen - ceteris paribus riittänee vakuuttamaan epäilevän lukijan. Tilanne on hiukan vastaava kuin taannoin marxilaisen poliittisen filosofian taholla, jossa monimutkaiset ajatuskulut oli helpointa demonstroida (ja tiivistää) muutamalla hyvin valitulla käsitteellä, kaavalla ja kuvalla työläisen riistouhrista.
Näin ollen sen tarkastelu, miten veistä voi käyttää palauttaa lukijan mieleen myös sen, kuinka todellisia valintoja jokainen meistä tekee, vaikka peittääkin sen arkipäiväisyyden tai muistamattomuuden tiliin; esimerkiksi näin. Vielä yleisemmin: veitsen käyttötapojen kuvaus laajenee panoraamaksi kaikesta mitä tapahtuu tässä jumalattomassa maailmassa nyt ja aina: totuus paljastuu välähdyksenomaisesti kuin runossa tai saa konkreettista julkilausumatonta syvyyttä kuin maailmakirjallisuudessa konsanaan.
Samaan hengen vetoon voidaan todeta, että yhtä lailla voisimme valita minkä tahansa arkisen esineen, jota käytetään monilla tavoin: esimerkiksi vasara, kurkku, paperiarkki, talo, vaimo...
Mutta totta puhuakseni veitsi on kätevin ja samalla populistisin esimerkki. Se liittää yleisen vastauksen selkeimmin ja lukijalle helpoiten (joka ei välttämättä ole koulinut aivojaan syvälliseen ajatteluun kuten allekirjoittanut) erityiseen kysymykseen ja vastaukseen: miten tämä laajentunut tajunta ja ymmärrys liittyy Bodomin murhenäytelmään? Tietenkin on nyt selvää, että kyseisenä iltana, yönä ja aamuna veistä on käytetty monella sangen eriävällä tavalla ja joudumme kysymään: millä tavoilla tarkemmin ottaen, millä kaikilla tavoilla? Ja miten tämä kaikki liittyy totuuden syvään läsnäoloon tai välähdyksenomaiseen paljastumiseen 5.6.1960 murhaniemeksi ytimekkäästi nimetyssä luonnonmuodostelmassa erään järven rannassa? Erinomaisia kysymyksiä kaikki tyynni, no doubt; ja siten olemme jo miltei vastanneet alkuperäiseen kysymykseen (täytyykö vääntää rautalangasta?!) Miten nimittäin nuo erilaiset tavat käyttää veistä eroavat vihdoin toisistaan? Ja mikä toisaalta niitä yhdistää? Vai yhdistääkö mikään? Siis paitsi tekijä - veitsenkäyttäjä; en nyt vielä sano, että henkilö, joka vuoli veitsellä telttakeppejä (veitsi kattaa tässä nyt kaikki teräaseen lajit linkkarista leipäveitsen kautta lapinleukuun; allekirjoittaneen tarkennus)olisi SAMA henkilö kuin henkilö joka viilteli telttaa ja työnsi veitsenterää ihmislihaan joitakin tunteja myöhemmin? Mutta sangen mahdollista tämä on: itse asiassa veitsen käyttötavat eivät eroa toisistaan enempää tai vähempää kuin esimerkiksi ihmisyhteisön kehittämät tavat käyttää pyörää (konstruktio) tai vettä (substanssi): esimerkiksi agraarisessa ympäristössä: vesi kastelee; ja myllynpyörät pyörivät; toisaalta urbaanissa nyky-yhteiskunnassa vettä sekoitetaan kasviuutteisiin, sokeriin, väriaineisiin ja fenyylianiilin lähteisiin, lähdevettä myös; toisaalta pyörällä on käyttöä nykyään esimerkiksi laitoskeittiöiden tarjoilukärryissä kuin myös kroonikko-osaston sänkyratkaisuissa. Luistelu on toisaalta asia joka nykyään liittää veden pyörän yhteen: silloin kun vesi ei ole alle nolla-asteista normaalipaineessa, se ei ole jäätä, joten luistelu on tuolloin mahdollista vain rullaluistimilla - asfaltoiduilla jalankulkuväylillä. Näin alamme nähdä sen monisyisen rönsyilevän käytäntöjen sokkelon, joka syntyy ihmiselämän suhteessa erilaisiin ympäristöihin ja niiden hyödyntämiseen liittyviin välineisiin: päällekkäisyyksiä ja ristiinkulkuja siellä täällä. Juuri tämän kudelman syvähenkisestä esteettisestä tai ainakin oivaltavasta kuvaamisesta korkeakirjallisuudessa on kysymys. Mutta palataan veitsiin ja erityiskysymykseen murhaniemestä: miten veistä käytettiin murhaniemessä: ja miten eri käyttötavat liittyivät toisiinsa erojen ja yhtäläisyyksien kautta? Aloitetaan luetteloimalla mahdollisia käyttötapoja: a) silakan keskiruodon paloittelu kissalle --> tuskin esiintyi murhaniemessä;
b) syylien kansanomainen poistaminen jalkapohjista --> epävarmaa käytettiinkö veistä tähän tarkoitukseen kyseisellä huviretkellä painajaiseen c) nimien ja sydämien kaiverrus tammenrunkoon ---> löytyykö alueelta (vielä) hentoa veitsenjälkeä aarnikuusen kyljestä "Nils (sydän) Irmelli" ??; d) muurahaisten, toukkien ja tuhatjalkaisten katkaiseminen selästä kahtia ---> tyypillistä tuon ajan nuorison camp-henkistä oheisohjelmaa, mahdollisesti myös kyseisen telttaretken ajanvietettä; e) makkaratikkujen ja muiden leirin puuperäisten tykötarpeiden kuten telttakeppien ja huohotussauvojen vuolenta --> näyttöä siitä, että kyseinen puuesineiden tuotantotoiminta keskeytyi tai jäi ainakin keskeneräiseksi murhaniemessä syystä, joka liittynee veitsen moniin muihin käyttötapoihin (huom. veistä voi toki käyttää lukuisilla eri tavoilla (vrt. esim. edellä) - mutta saman veitsen samanaikainen käyttö useammalla tavalla edellyttää ja huomattavaa puusepän lahjakkuutta: esimerkiksi veitsen käyttö yhtä aikaa sekä koristekaiverruksien tekemiseen että ilkivaltaan julkisessa pukukopissa); veitsen käyttö viinaspäissään tyttöjen vokotteluun --> tästä kansatieteellisesti sangen rikkaasta kulttuuriperinnöstä on monia kuvauksia Suomen rikoshistoriassa; jokainen kuvaus kertoo omaa kieltään veitsen käyttötapojen erottelujen suhteellisuudesta: sivistysideologia, suomalaisen kulttuurin ja taiteen kultakauden mesenaatti - yritti tehdä tämän erottelun sellaisella ehdottomuudella, joka sai aikaan vain paljon hämmennystä salonkien pöytien ulkopuolella; siellä missä veitset eivät olleet kiillotettua hopeaa vaan rikkiruostunutta rautaa. Sillä puukkojunkkarit eivät ole yksin: veitsi liukuu käyttötapojensa yli salakavalasti ja huomaamatta kuin entinen duunari luokkarajojen tuolle puolen, suureen tyhjyyteen, joka on täysi mammonanonnea ja muuta harhaa.
Veitsellä ei siten ole mitään ennalta annettua, määrättyä tehtävää; sillä ei ole yhtä luonnetta eikä vain yhtä käyttötapaa: veitsi on mysteerimme alku; ja se on sen loppu. Veitsi ulottuu salaisimpiin sopukoihimme, sinne minne emme enää näe saati uskaltaisi tai osaisi edes kajota. Ilman veistä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
vetäny?
ole vetänyt mitään. Jos sille vaan on jääny Grundrisse päälle.
sinut pitäisi vetää että alkaisi raksuttaa.
että kirjoituksessa oli järkeä ja ymmärsit kaiken kristallinkirkkaasti.
En kyllä oikein ymmärrä mitä en muka olisi ymmärtänyt.
(Olen kyllä saanut jonkin verran harjoitusta tämän tyylilajin tulkitsemiseen.)
Pistää, Viiltää ja Leikata(painaa terää ilman viiltävää liikettä kohteeseen)
veitsen voi heittää ja silloin se pistää jos osuu terä edellä
veistä voi kääntää haavassa
siis piston jälkeen
veitsen voi myös kuumentaa ja polttaa sillä
tultiinkohan tästä yhtään viisaammiks? ei varmaankaan
on ollut erittäin tärkeä osa ihmisten elämää. Suomalaiset ovat aina kantaneet puukkoa mukanaan, myös naiset kantoivat. Veitsi kuului jopa juhlapukuun niin naisilla kuin miehillä . Ja sitä käytettiin vaikka mihin. Muistatteko Halosen muinaissuomalaisen puvun hänen ensimmäisissä Linnan juhlissaan. Toisin kuin kansa luulee, esim mustalaiset oppivayt puukon mukanakantamisen tavan suomalaisilta, heidän asuihinsa se ei kuulunut ennen kuin he tulivat tänne (heillä on välttelemisen kulttuuri, sitä sukua jonka taholta uhkaa esm verikosto välteltiin, ei haluttukaan kohdata, siksi heillä oli tapana vaihtaa asuinpaikkaa, leiriä..
No puukon mukana pitäminen on nyttemmin lailla kielletty ja romanitkkan eivät enää paljoa kiertele. Suomalainen kulttuuri on ollut kunnian kulttuuri jos mikä on sitä, niin tämä on.
Jos yhtä suvun jäsentä loukattiin, vaikka rumalla sanalla, niin suvun kuului kostaa (kostaa tulee sana 'kosta' = maksaa) se, siitä juontuu sana 'väkivalta'. Tuo sana tarkoitti 'väen' valtaa, suvun valtaa, eikä sitä koettu 'aggressiivisuudeksi' vaan oikeidenmukaiseksi, velvollisuudeksi. Koska jos loukkasi yhtä suvun jäsentä loukkasi koko hänen sukuaan.
Siis 'potut pottuina'.
Puukolla on täällä meidän niemellä sipaistu hyvin herkästi. Mutta jotta ei menisi aivan kansatieteeksi niin lopetan tämän lähetyksen tähän. Piip.
Presidentti Tarja Halosen juhlaleninkiin, joka oli valmistettu (kontruoitu) keskiaikaisen hautalöydön mukaan, kuului leveä puukko. Se oli puvussa vyötäröllä vyössä, pronssisen tupen sisällä. Montakos vuotta tästä on mm.. kohta neljä. Siis vuonna 2002. Jotkut paheksuivat sitä että presidentti tuo julkiselle paikalle puukon.
Se oli Presidentiltä selvä viittaus selvittämättömiin henkirikoksiin. Vinoili vieraina olevalle poliisipäällystölle.
jos selvittämättömät veriteot selvitettäisiin, etteivät ne jatkuisi jossakin joskus, koska ne jättävät ihmiset erimielisiksi jollakin repivällä tavalla. Eikä 'kunniankultturissa' mitään sinänsä jos.. niin, jos.
Minusta jos murhaaja tunnustaa (en tarkoita nyt NG:ia) niin silloin hän pelastaa kasvoistaan enemmän.. öh.
Onko keskitysleirivartijoilla ja agenteilla vielä jotain muita käyttötapoja
uhkailu
pelkästään näyttää veistä jollekkin ja antaa ymmärtää
totaalista sylttyä ja teko-luovan taidepierutaistolaisen hourailua jollain tripillä...pseudo lyriikkaa ja analyysia.
Tämä on kertakaikkisen lahjakkuuden kädenjälkeä; kirjallisesti, huumoriltaan ja ajatuksen osuvuudeltaan: jopa pelottavan tarkkanäköistä, kepeää ja syvällistä yhtä aikaa.
Tour de Force! Onnittelut.