Totuus löytyy - meistä, jos vain käytät veistä.

Ajatuspyörä kirjoitti:

Esitän seuraavassa tyhjentävän kuvauksen veitsen käyttömahdollisuuksista. Mitä merkitystä tällä esityksellä on a) yleensä, b) nyt tarkastelun alla olevan tapauksen kannalta?

Siinäpä se: yleisesti ottaen veitsenkäyttöä ei liiemmin ole pohdittu kuin elokuvan ja sen ohjauksen teoriassa. On kuitenkin ilmeistä, että heti, kun kansanihmisen tietoisuus veitsen käyttötapojen moninaisuudesta kasvaa ja selkiintyy, selkiintyy myös henkilön tietoisuus asioista yleensä. Tässä vertaus tapausesimerkin havainnollistavaan voimaan ja yleistettävyyteen - kuten myös taloustieteellisen teorian sovellettavuuteen - ceteris paribus riittänee vakuuttamaan epäilevän lukijan. Tilanne on hiukan vastaava kuin taannoin marxilaisen poliittisen filosofian taholla, jossa monimutkaiset ajatuskulut oli helpointa demonstroida (ja tiivistää) muutamalla hyvin valitulla käsitteellä, kaavalla ja kuvalla työläisen riistouhrista.
Näin ollen sen tarkastelu, miten veistä voi käyttää palauttaa lukijan mieleen myös sen, kuinka todellisia valintoja jokainen meistä tekee, vaikka peittääkin sen arkipäiväisyyden tai muistamattomuuden tiliin; esimerkiksi näin. Vielä yleisemmin: veitsen käyttötapojen kuvaus laajenee panoraamaksi kaikesta mitä tapahtuu tässä jumalattomassa maailmassa nyt ja aina: totuus paljastuu välähdyksenomaisesti kuin runossa tai saa konkreettista julkilausumatonta syvyyttä kuin maailmakirjallisuudessa konsanaan.
Samaan hengen vetoon voidaan todeta, että yhtä lailla voisimme valita minkä tahansa arkisen esineen, jota käytetään monilla tavoin: esimerkiksi vasara, kurkku, paperiarkki, talo, vaimo...
Mutta totta puhuakseni veitsi on kätevin ja samalla populistisin esimerkki. Se liittää yleisen vastauksen selkeimmin ja lukijalle helpoiten (joka ei välttämättä ole koulinut aivojaan syvälliseen ajatteluun kuten allekirjoittanut) erityiseen kysymykseen ja vastaukseen: miten tämä laajentunut tajunta ja ymmärrys liittyy Bodomin murhenäytelmään? Tietenkin on nyt selvää, että kyseisenä iltana, yönä ja aamuna veistä on käytetty monella sangen eriävällä tavalla ja joudumme kysymään: millä tavoilla tarkemmin ottaen, millä kaikilla tavoilla? Ja miten tämä kaikki liittyy totuuden syvään läsnäoloon tai välähdyksenomaiseen paljastumiseen 5.6.1960 murhaniemeksi ytimekkäästi nimetyssä luonnonmuodostelmassa erään järven rannassa? Erinomaisia kysymyksiä kaikki tyynni, no doubt; ja siten olemme jo miltei vastanneet alkuperäiseen kysymykseen (täytyykö vääntää rautalangasta?!) Miten nimittäin nuo erilaiset tavat käyttää veistä eroavat vihdoin toisistaan? Ja mikä toisaalta niitä yhdistää? Vai yhdistääkö mikään? Siis paitsi tekijä - veitsenkäyttäjä; en nyt vielä sano, että henkilö, joka vuoli veitsellä telttakeppejä (veitsi kattaa tässä nyt kaikki teräaseen lajit linkkarista leipäveitsen kautta lapinleukuun; allekirjoittaneen tarkennus)olisi SAMA henkilö kuin henkilö joka viilteli telttaa ja työnsi veitsenterää ihmislihaan joitakin tunteja myöhemmin? Mutta sangen mahdollista tämä on: itse asiassa veitsen käyttötavat eivät eroa toisistaan enempää tai vähempää kuin esimerkiksi ihmisyhteisön kehittämät tavat käyttää pyörää (konstruktio) tai vettä (substanssi): esimerkiksi agraarisessa ympäristössä: vesi kastelee; ja myllynpyörät pyörivät; toisaalta urbaanissa nyky-yhteiskunnassa vettä sekoitetaan kasviuutteisiin, sokeriin, väriaineisiin ja fenyylialaniinin lähteisiin, lähdevettä myös; toisaalta pyörällä on käyttöä nykyään esimerkiksi laitoskeittiöiden tarjoilukärryissä kuin myös kroonikko-osaston sänkyratkaisuissa. Luistelu on toisaalta asia joka nykyään liittää veden pyörän yhteen: silloin kun vesi ei ole alle nolla-asteista normaalipaineessa, se ei ole jäätä, joten luistelu on tuolloin mahdollista vain rullaluistimilla - asfaltoiduilla jalankulkuväylillä. Näin alamme nähdä sen monisyisen rönsyilevän käytäntöjen sokkelon, joka syntyy ihmiselämän suhteessa erilaisiin ympäristöihin ja niiden hyödyntämiseen liittyviin välineisiin: päällekkäisyyksiä ja ristiinkulkuja siellä täällä. Juuri tämän kudelman syvähenkisestä esteettisestä tai ainakin oivaltavasta kuvaamisesta korkeakirjallisuudessa on kysymys. Mutta palataan veitsiin ja erityiskysymykseen murhaniemestä: miten veistä käytettiin murhaniemessä: ja miten eri käyttötavat liittyivät toisiinsa erojen ja yhtäläisyyksien kautta? Aloitetaan luetteloimalla mahdollisia käyttötapoja: a) silakan keskiruodon paloittelu kissalle --> tuskin esiintyi murhaniemessä;
b) syylien kansanomainen poistaminen jalkapohjista --> epävarmaa käytettiinkö veistä tähän tarkoitukseen kyseisellä huviretkellä painajaiseen c) nimien ja sydämien kaiverrus tammenrunkoon ---> löytyykö alueelta (vielä) hentoa veitsenjälkeä aarnikuusen kyljestä "Nils (sydän) Irmelli" ??; d) muurahaisten, toukkien ja tuhatjalkaisten katkaiseminen selästä kahtia ---> tyypillistä tuon ajan nuorison camp-henkistä oheisohjelmaa, mahdollisesti myös kyseisen telttaretken ajanvietettä; e) makkaratikkujen ja muiden leirin puuperäisten tykötarpeiden kuten telttakeppien ja huohotussauvojen vuolenta --> näyttöä siitä, että kyseinen puuesineiden tuotantotoiminta keskeytyi tai jäi ainakin keskeneräiseksi murhaniemessä syystä, joka liittynee veitsen moniin muihin käyttötapoihin (huom. veistä voi toki käyttää lukuisilla eri tavoilla (vrt. esim. edellä) - mutta saman veitsen samanaikainen käyttö useammalla tavalla edellyttää ja huomattavaa puusepän lahjakkuutta: esimerkiksi veitsen käyttö yhtä aikaa sekä koristekaiverruksien tekemiseen että ilkivaltaan julkisessa pukukopissa); f) veitsen käyttö viinaspäissään tyttöjen vokotteluun --> tästä kansatieteellisesti sangen rikkaasta kulttuuriperinnöstä on monia kuvauksia Suomen rikoshistoriassa; jokainen kuvaus kertoo omaa kieltään veitsen käyttötapojen erottelujen suhteellisuudesta: sivistysideologia, suomalaisen kulttuurin ja taiteen kultakauden mesenaatti - yritti tehdä tämän erottelun sellaisella ehdottomuudella, joka sai aikaan vain paljon hämmennystä salonkien pöytien ulkopuolella; siellä missä veitset eivät olleet kiillotettua hopeaa vaan rikkiruostunutta rautaa. Sillä puukkojunkkarit eivät ole yksin: veitsi liukuu käyttötapojensa yli salakavalasti ja huomaamatta kuin entinen duunari luokkarajojen tuolle puolen, suureen tyhjyyteen, joka on täysi mammonanonnea ja muuta harhaa.
Veitsellä ei siten ole mitään ennalta annettua, määrättyä tehtävää; sillä ei ole yhtä luonnetta eikä vain yhtä käyttötapaa: veitsi on mysteerimme alku; ja se on sen loppu. Veitsi ulottuu salaisimpiin sopukoihimme, sinne minne emme enää näe saati uskaltaisi tai osaisi edes kajota. Ilman veistä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä