Kirppiksiä?

Mistä päin Lappeenrantaa löytyy kirpputoreja? Onko kaikki keskustassa vai löytyyko kauempaakin?
91388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Hyötyhalli on Kivisalmessa ja sieltä löytyy esim. lasten kirjoja, leluja ja vaatteitakin kuuleman mukaan ihan kivasti joskus melkein ilmaiseksi. Hinnat 5 sentistä ylöspäin ja kuulemma viis euroa on jo iso raha.

Aikuisten vaatteista ei hajuakaan, et mitä siellä on tarjota

Huonekaluja ym roipetta siellä näyttäisi myös olevan.

Hyötyhalliin voi myös lahjoittaa omia tavaroitaan tai huonekaluja ja ne tulee hakemaankin ilmaiseksi (itse antanut kirjahyllyn, pöydän ja pesukoneen sinne).

Äänestä

on Löytökirppis Valtakadulla (Koulukadun kautta pääsee myös, ja lastenvaunuilla nimenomaan sieltä). Nyt näkyi olevan ihan kunnollista tavaraakin siellä. Paljon esim halpoja ja hyviä lastenvaatteita ostin :)

Äänestä

Prisman lähistöllä Lentäjäntiellä on Kansantori. Sieltä löytyy usein hyvää tavaraa ja myyjillä kauppa käy vilkkaasti.

Äänestä

Hyötyhalli on kyllä muuten tosi mukava paikka, mutta kotiinkuljetukseen ei kannata luottaa. Itse olin tilannut sohvan kotiinkuljetuksen, mutta kuljetusmiehet olivatkin jättäneet sohvan rappukäytävään, kun paljastui, että asun kerrostalon ylimmässä kerroksessa, eivätkä suostuneet tulemaan kantoavuksi, kun soitin heille ja tiedustelin, että miksi sohvaa ei kuulunut. Lopulta jouduin soittamaan liikkeen myyntiin/infoon, josta lähettivät kuljetusmiehiä korjaamaan tilanteen.

Äänestä

Lauritsalassa on siisti ja miellyttävä kirppis ja hinnatkin kohtuulliset. En tiedä onko sijaintipaikka ostari vai mikä, mutta ainakin vieressä on muitakin puoteja ja rakennuksen edessä jonkinlainen vesiallas tai mikä lie suihkulähde:)
Sammonlahden ostarilla on myös pikkuinen ja kiva kirppis jossa niin ikään varsin edullista. Hyötyhallissa on paljon kaikenmoista ja ainakin vaatteet aika edullisia, mutta vaatteet eivät niin siististi esillä.

Keskustan valintakirppis on jotenkin inha, sotkuinen ja tunkkainen, joten siellä ei ole kiva kiertää ja hinnat ovat jotain aivan utopistista todella monilla myyjillä. Henkilökuntakin voisi olla asiakaspalveluhenkisempää... (Jotkut tavarat ovat siellä aina, kenenkähän pussiin niitä oikein myydään?) Saman voin sanoa Prisman lähellä olevasta toisesta valintakirpparista, siitä jonka ovi on rakennuksen pitkällä sivulla (nimiä en muista:). Ahdasta ja sotkuista ja sen mitä siellä olen katsellut, myös kallista. Myyjät ovat ihan ystävällisiä, mutta ärsyttää, kun 15 minuuttia ennen sulkemisaikaa aletaan räpsytellä valoja eikä uusia asiakkaita enää oteta... typerää mielestäni. Valintakirppiksillä myyjät tietysti määräävät hinnat, mutta jos kiertelykin on vastenmielistä niin löytöjä on vähän vaikea tehdä...

Vieressä oleva toinen vastaava kirpputori (eli Kontin takapuolella sijaitseva) on paljon miellyttävämpi kierreltävä ja myyntikojutkin ovat siistimpiä. Kirpputoria pitävä (?) mies on erittäin ystävällinen.

Kontti onkin sitten oma lukunsa. Todella kallis varsinkin hyväntekeväisyyskirpputoriksi, minkä lisäksi joskus palvelu on töykeää. Tavara on siististi esillä, mutta ne hinnat, ne hinnat.....(marimekon selkeästi käytetyt paidat jopa 12 e, naisten paidat pääasiassa 4-7 e, arabian mahonki-teekannu _50_ e!) valomerkkejä sielläkin annetaan, rasittavaa.

Äänestä
  • Sammonlahden kirpparilla ainakin myyjät on venakoita, tarkoittaa että asiakaspalvelu on töykeää. Keväällä kävin Prisman vieressä (ovi lyhyellä seinällä) olevalla kirpparilla ja ainakin silloin oli venakko myyjänä. Se jos kuka oli töykeä. Yhden kerran pyysin selvittämään hinnan tuotteelle niin oli jo laittamassa sitä hyllyyn selkänsä taakse. Sanoin että haluaisin ostaa sen kunhan ottaa selville myyjältä mitä se maksaa. Pitkin hampain kävi selvittämään. Eipähän sen jälkeen tehnyt juurikaan mieli käydä saati ostaa kyseiseltä kirpparilta mitään. Mutta hyvä jos omistaja tai edes myyjä on vaihtunut. Taisi ennen olla venakoiden omistuksessa, siksikään en tykännyt ostaa sieltä mitään.

    Viereisellä kirpparilla en tykännyt käydä samoista syistä kuin "kirppiliini". Ahdasta ja sotkuista. Samoin kun jossain vaiheessa sieltä hävisi sovituskoppi. Miksi ihmeessä?? Tosin paikka on täysi venäläisiä kävi siellä milloin tahansa. Valojen räpsyttely on kummallista mutta omituista jos asiakkaita ei oteta 15 min. ennen sulkemisaikaa!?

    Kontin hintoja itsekin ihmettelen. Tavaroiden vaihtuvuus paranisi jos hintoja laskettaisiin kirppishintatasolle. Kerran katselin sohvaa ja heräsi epäilys että se olisi vuodesohva. Pyysin myyjää paikalle ja kun hän ei osannut sanoa niin pyysi sitten ilmeisesti vastaavan myyjän paikalle. Hänen kanssaan tutkittiin kunnolla ja selvisi sen olevan vuodesohva. Hintaa oli laitettu 15 € ja tuo vastaava myyjä, joka oli muuten tympeä suomalainen, sanoi että jos otat sen nyt saat sen tuolla 15 €:lla, jos et he laittavat uudeksi hinnaksi 45 €. Mietin hetken ja päätin ottaa sen vaikka itse vuodeosa oli kamalassa kunnossa. Sopivampi hinta sellaiselle olisi ollut 20 €. 45 €:n hinnalla se makaisi siellä vieläkin.

    Yleisesti hinnoittelusta voisi sanoa ettei ihmisillä ole mitään käsitystä käytetyn tavaran arvosta. Esim. rikkinäiset ja likaiset vaatteet ei ole 8 €:n arvoisia. Miksi rahdata tavaraa kirppikselle tuodakseen ne viikon päästä takaisin?

    Äänestä

Valtakadunkin kirppis on melko rähjänen, mutta koska on ainoa keskustassa, tulee siellä joskus poikettua. Ja pakko myöntää; silloin tällöin löytöjä sekä lasten että naistenvaatteissakin :)
Hyötyhalliin olen itsekin laittanut paljon huonekaluja ja vaatteita. Sielläkin aika törkyistä, mutta ne helmet löytyykin sieltä kaiken p**n seasta . . . ;)

Eurokirppiksellä käynnin lopetin boikottina heidän pyytämästään provikkaosuudesta

Äänestä

Yleensä kun itse olen käynyt Sammonlahdessa, on siellä ollut myös suomalainen myyjä. Itselläni ei kyllä ole venäläisistäkään myyjistä pahaa sanaa sanottavana.

Suomi-kirppis taitaa olla se nyt uudistettuna avattu valintakirppis Kontin takana, ja Eurokirppis se, jonka ovi on pitkällä seinällä. Muistuivatpa nimet mieleen:) Ainakin Suomi-kirppiksen yhteydessä olevan halpaliikkeen pitäjä-mies on ystävällinen, en tosin tiedä onko hän myös kirpparin pyörittäjä. Venäläisistä myyjättäristä tuolta ei ole mitään kokemuksia. Euroon en tosiaan viitsi enää mennä kuin kortteja ostamaan, aikansa voi käyttää paremminkin...

Kontin hirvityshinnoista löytyisi monen monta tarinaa... kiikkustuoli siellä on ollut monta viikkoa, oliko hintaa 130 euroa ja maalia ainakin kaipaisi. Pikkulapsen nuhjuiset paidat kaksi-kolme euroa. Arabian kuluneet, yksinäiset kahvikupit viisi euroa... Jollain lailla vielä ymmärrän rahastusyritykset Arabian, Nuutajärven yms. astioilla, mutta miksi hitossa ne nimettömät, ulkomaalaiset kipotkin ovat niin kalliita?? Eihän niitä kukaan taida haluta ostaa halvallakaan!
Eipä siis ihme, ettei tavara vaihdu. Myymättömät vaatteet raijataan sitten Venäjälle ja ties minne, todella kustannustehokasta... vaan mihin päätyvät myymättömät astiat, huonekalut ja muut tavarat?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nen kirjoitti:

Mistä päin Lappeenrantaa löytyy kirpputoreja? Onko kaikki keskustassa vai löytyyko kauempaakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu