Tulee pakostakin sellainen tunne että vaikka Gustaffsson olisi tapot tehnytkin niin hän pääsee kuin koira veräjästä, koska kaikki mikä tukee syyllisyyttä on sitten sellaista mitä ei voi käyttää.
Syyllisestä syytön
vaikka väkisin
6252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samaa olen miettinyt minäkin, ihan turhaan veronmaksajien rahoja tuhlataan kun lopputulos on kuitenkin nolla. Ei noin pitkän ajan jälkeen löydy enää pitäviä todisteita vaikka hän olisikin syyllinen.
Koska kaikki, mikä viittaa syyllisyyteen, on vain arvailua. Mikään faktatieto ei todista syyllisyyttä. Mahdollista "syyttömyyttä" ei ole edes tutkittu. Verijälkitutkimus tehtiin sillä silmällä, että NG on syyllinen. Siksi kaikkia verijälkiä ei tutkittu.
Poliisi jätti tarkoituksella osan veritahroista analysoimatta, ettei vain löytyisi 5 henkilön verta tai nissen verta väärästä kohdasta, lisäksi Jaffapullo "unohtui" kokonaan... Kyllä poliisin pitäisi tutkia kaikki tänäpäivänäkin, eikä saada syyllistä kiinni väärin periaattein, lakia kunnioittamatta
Turha oikeudenkäynti kerta kaikkiaan, tuntuu yhä varmemmalta Nilssin syyllisyys ja taas yhä selvemmältä ettei sitä saada toteen näytettyä enää vuosikymmenien jälkeen. Jäljelle jää vain epäilys.
Mutta nimenomaanhan todisteet ja ne mitä ei ola todisteina puhuu Nissen syyttömyydestä!
Jos Nils on tapot tehnytkin tuskin noita voitanee murhina pitää päissään jonkun tappo tuskin on harkittu teko.