Voi että kun on

Kävin uuden pentuni kanssa el.lääkärissä rokotuksissa ja tuli sit puhetta kun koirani ei ole rekattu, niin el.lääkäri sanoi että ei mitään merkitystä, taitaa vaan olla terveempi ja hienompi koira ku rekattu. Ja hänen mielestään kasvattajat ovat kaikkein pahimpia huijareita.
Että silleen, kyllä on meikäläisen päivä pelastettu, kun joku ammatti-ihminen on kanssani samaa mieltä. Ja please älkää taas kerran alkako selittään miks koiran pitää olla rekattu, minä en jaksa sitä soopaa.
171771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kyllä. Juuri noin eläinlääkärit sanovat. Minäkin ostin valio-sukua olevan pennun eläinlääkäriltä ja se sano juur noin. Valitteli kovasti ku joutu rekatun rotukoiran myymään. Huijari kun kerran on.

Kannattaa muuten varmaan vaihtaa sitä el.lääk. Meinaan jos käsissään olevasta pennusta toteaa että TAITAA olla terve.

Ja mitä ammatti-ihmisten samaa mieltä olemiseen tulee; ei ne psykiatrit/psykologit yleensä kauheesti vastaan väitä.

Äänestä

ja taisi eläinlääkäri hykerrellä käsiään samalla ja miettiä jotta lompsaan tulee täytettä oikein roppakaupalla, kun ihmiset ostavat noita tutkimattomista vanhemmista ja iso vanhemmista olevia jälkeläisiä.

Äänestä

Tosiaankin, pennustahan onkin helppo tuossa vaiheessa sanoa onko terve vai ei, oli sitten rekattu tai rekkaamaton. Jos tulevaisuuden terveysnäkymiä haetaan.
Sinänsä hyvä keino pitää asiakas tyytyväisenä, tyytyväinen asiakas tulee aina uudestaa - kun kehutaan tuolla tavalla. Mistäs tietää vaikka sanoisi samat jutut toisessa muodossa rekattujen omistajille.

No en tietenkään tiedä tai tunne ko. ell, tulihan vaan mieleen. Ja tämä ei ole kannanotto puolesta tai vastaan rek. vs. rekkaamaton.

Äänestä

olen todennut aivan saman. eka koirani mallia seropi eli melkein viisitoistavuotta ja kävi elämänsä aikana ottamassa ainoastaan pakolliset rokotukset. mutta tämä 10 vuotias eläkeläinen-jalostusuros on käynyt rokotusten lisäksi jo kaksi kertaa eläinlääkärissä hammaskivenpoistossa ja kerran pallinpoistossa. voi että nämä rotukoirat ovat sitten niin sairaita. aion soittaa T.Haloselle ja vaatia häntä toimimaan tämän ongelman ratkaisemiseksi, jos ei muu auta niin hän käskee puolustusvoimat apuun. on se niin järkyttävää

Äänestä

hyvä mieli...en tiedä johtuuko tuo koirasta vai isännästä?
Meilläkin on nyt sekarotuinen alle vuosikas sijoituskoira.
Piti tulla meille sijaiskotiin, mutta taisi jäädä pysyväksi.:)
Oikean ihana terve saksanpaimenkoiran/siperian huskyn/pystykorvan sekoitus ja on paperiton.
Paperithan eivät takaa terveyttä.
Mutta on minulla ollut rotukoiria, terveitä ja vähemmän terveitä. Viimeisin katosi kuin tuhka tuuleen. Jäi vaan jäljelle epätietoisuus ja suru.:(
Terveyskysymyshän tämä nyt lähinnä oli, mutta minä periaatteessa arvostan puhdasrotuisuutta, jonka takeena ovat ne paperit. Siltä pohjalta ainakin voi lähteä tekemään jalostustyötä, mikäli on siihen kiinnostusta.
Serobit ovat hyviä kotikoiria, mutta harvemmin niissä on sitten niitä ominaisuuksia, joita tarvitaan johonkin tiettyyn juttuun.
Esim. metsästykseen, paimentamiseen, vartiokoiraksi jne.
Tietoista serobien jalostamista en kannata muutoin kuin terveydellisistä syistä. Jos täytyy saada puhtaalta rodulta pois joku huono ominaisuus, niin silloin risteytys voi olla paikallaan.

Äänestä

Missä päin Suomea on tuolainen koulutettu
"hyvä" ja erikoinen eläinlääkäri ???

Äänestä
  • Mitä tarkoittaa "ketä eläinlääkäri"? Oikea muoto on KUKA eläinlääkäri! Opettele kirjoittamaan suomea oikein!!!

    Äänestä

  • Pilkunviilaaja kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa "ketä eläinlääkäri"? Oikea muoto on KUKA eläinlääkäri! Opettele kirjoittamaan suomea oikein!!!

    Typerä "Pilkunviilaaja" ,kuka tai ketä tai mikä
    eläinlääkäri ???

    Äänestä

on varmaan tehnyt valan,että kohtelee kaikki eläimiä tasavertaisina.Mutta näinhän se on ,että monta rotua pitäisi tervehdyttää risteytyksillä,mutta se on vähän eri asia kun Mippe ja Moppe pistetään yhteen.

Äänestä
  • eikä varmaankaan halunnut mieltäsi pahoittaa.

    noh, meidän ell totesi että olisi parempi näille virosta yms. pelastettaville että laitettas piikki jo sinne koiratarhan portille tultaessa. pääsis koiraparat vähemmällä. sama kulkukissoille, joita ei haluta. armahdus olisi armeliainta.
    ell ei voinut ymmärtää ihmisten ajattelumaailmaa... samaa mieltä oli rekkaamattomista tuontipennuista - on nimittäin nähnyt useamman kuin yhden trokarin hihassa tulleen pennun. ei kovin kauniisti puhutellut näitä rekkaamattomien ostajia. tämä ell on nyt odotellut rekattua pentua "minun" kasvattajalta 2-3 vuotta. minusta se kertoo jotain tästä minun "huijarikasvattajasta"... eikä ole ainoa ell joka on kasvattajaa kehunut, tämä toinen ei edes tiennyt että mulla on koira ko paikasta.

    Äänestä

Joo, meilläpäin paikalliset konitohtorit sanoo aivan samaa. Jos lehmän ja koiran väliltä pitää valita niin kyllä ne lehmää ennemmin auttaa kun koiraa.. joskus kannattais kattoo millaselle lehmä/konitohtorille sitä koiransa kuskaa..

Äänestä

Saksanmetsästysterrieri pääsi astumaan vahingossa Kääpiövillakoiramme puolitoistavuotta sitten. Soitin heti eläinlääkärille joka on alueemme tunnetusti paras eläinlääkäri ja kyselin ehkäisypiikkiä villiksellemme. Sain vastauksen, että anna vain pentujen syntyä, pienempi haitta on pennuista, kuin tästä piikistä.
No minä annoin pentujen syntyä ja niitä tuli viisi kappaletta ja löysin niille kaikille hyvän kodin ja yksi pennuista vierailee meillä päivittäin ja on melko veikeä pakkaus.

Eli ei kaikki eläinlääkärit ole seropipentuja vastaan negatiivisia.

Äänestä

Kehuttiin ukkoa kovasti ja selitettiin miten hyvä suku näkyy aina pennussa plää plää...
Mutta muuttukin sitten ääni kellossa kun sanoa päräytin et paperitonhan tää on =)
Enpä sen jälkeen siellä ole käynyt!

Nykyinen ell. on oikein mukava ja asiansa osaava.
Hänellä ei tietenkään ole mitään seropeja tai paperittomia vastaan mutta kertoo kuitenkin aina ne suuret riskit mitkä näihin koiriin liittyy, omaanikin, sen tiedän.

Mielestäni el.lääkärin pitää olla ystävällinen ja pitää asiakkaitaan samanarvoisina, mutta neuvoa ja ohjata kuitenkin ihmisiä ottamaan koirat aina hyvältä kasvattajalta, niin että koiran taustoista voi tietää edes vähäsen.
Mielestäni on väärin jos el.lääkäri neuvoo ottamaan mieluummin seropin/rekkaamattoman kuin puhtaan ja rekatun!

Äänestä

tyhmä eläinlääkäri!
Kerropa nimi, niin laitetaan viralta pois?
Eläinlääkärin ammatissa tulee olla puolueeton
ja palveluystävällinen.
Aika tyhmän provon tänne taas kirjoitit!
Eikö sinulla ole parempaa tekemistä?
Et taida omistaa koiraa ollenkaan, kunhan vaan provoilet joutavaa.
Oletko niin yksinäinen? Vai mikä viiraa?

Äänestä
  • kun en tänne aiemmin juurikaan ole kirjottanut. ja miksi kävisin el.lääkärillä jos en omistaisi koiraa. ja se el.lääkäri sitä nyt NIIN tosissaan sanonu, kunhan keskusteltiin. ja jospa sillä oli om.koht. kokemuksia ja pälä pälä, mene sinä kuule päiväunille tai hiekkalaatikolle, eiks tääl oo niin tapana sanoa.
    ainiin, onks SULLA koiraa?

    Äänestä

  • taas kerran kirjoitti:

    kun en tänne aiemmin juurikaan ole kirjottanut. ja miksi kävisin el.lääkärillä jos en omistaisi koiraa. ja se el.lääkäri sitä nyt NIIN tosissaan sanonu, kunhan keskusteltiin. ja jospa sillä oli om.koht. kokemuksia ja pälä pälä, mene sinä kuule päiväunille tai hiekkalaatikolle, eiks tääl oo niin tapana sanoa.
    ainiin, onks SULLA koiraa?

    Kissojen kanssa. Diagnoosi oli, että toisella kissalla on kurkku kipeänä. Kyllä helpotti. Kaikenmaailman parvot ja rutot juoksivat viime yön mielessä, kun hoivailin ruokahalutonta pentua. Rokotukset vähän siirtyivät tämän taudin takia, mutta hyvin oli kaikki muuten.
    Koiralta minulla oli paperit (=rokotusvihko) mukana ja kyselin samalla neuvoja näihinkin. Tarhalla suosittelivat uusinta rokotteita kahden vuoden kuluttua, mutta tämä lääkäri oli sitä mieltä, että kolmoisrokotteen voi uusia jo tänä syksynä, kun ei ole menneisyydestä tietoa. Ensin oli vähän hölmistyneen näköinen, kun katsoi syntymäaikaa ja rokotusten määrää;)
    Siellä oli muuten melkoinen vilske ja vilinä. Kissoja ja koiria tuli ja meni kiivaaseen tahtiin. Kaksi lääkäriä palveli ja passasi näitä nelijalkaisia omistajineen oikein mallikkaasti. Eli löytyi meidän perheelle oma lääkäri.

    Äänestä

Kyllähän ne eläinlääkärit sanovat kaikkea hyvää asiakkailleen. Mitä jos olisi paukauttanut, että oot huono ihminen, mitä ostit tuollaista paskaa. Sehän olisi menettäny asiakkaan.

No joo, saahan ihmiset ostaa vaikka mitä, eikä minkään koiran - rotu tai roduttoman - terveydestä tiedä pentuna, luonnon kanssa kun ollaan tekemisissä. Onnea uudesta pennusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


HYVÄMIELI kirjoitti:

Kävin uuden pentuni kanssa el.lääkärissä rokotuksissa ja tuli sit puhetta kun koirani ei ole rekattu, niin el.lääkäri sanoi että ei mitään merkitystä, taitaa vaan olla terveempi ja hienompi koira ku rekattu. Ja hänen mielestään kasvattajat ovat kaikkein pahimpia huijareita.
Että silleen, kyllä on meikäläisen päivä pelastettu, kun joku ammatti-ihminen on kanssani samaa mieltä. Ja please älkää taas kerran alkako selittään miks koiran pitää olla rekattu, minä en jaksa sitä soopaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu