Täällä on paljon heitetty legendaa noista ulkopuolisista murhaajakanditaateista. Jos on lukenut kaikki materiaalit, huomaa kyllä, että poliisi on tehnyt hartiavoimin töitä ja sulkenut yli noiden kanditaattienkin ulkopuolisia.
No, väliäkö tuolla, onhan täällä ollut sekin näkemys vallalla, ettei noilla poliisien töillä ole mitään meerkitystä sen enempää kuin todennetuilla tosiasioillakaan.
Täällä on puhuttu motiiveista - eräs avainkivi - tosi vähän. Etupäässä pamlattu omien uskomusten mukaisia näkemyksiä. Sitten on puhuttu alibeista. Siellä missä on toiveiden mukainen kanditaatti ei alibeilla ole merkitystä, siellä missä vastakkainen näkemys, alibeilla onkin yht'äkkiä merkitys.
Jos nyt kerran murhaajan pitää olla ulkopuolinen, ei pidä unohtaa motiivia - yleensä murhissa sellainen on. Ja jos nyt vähänkin viitsii ajatella ei näissä läpikäydyissä ehdokkaissa ole kuin yhdellä oikein sellainen ilmiselvä, klassinen motiivi - mustasukkaisuus! Eikös vähän huolettoman Irmelin monissa poikatuttavuuksissa ollut yksi pitkäaikainen - sellainen "oikea" poikaystävä. Meni vain armeijaan ja NG tuli tilalle. Eikös tämä henkilö ollut silloin lomalla armeijasta. Oli myös ottanut vähän neuvoa antavaa ja ihan turha kuvitella, ettei noin pienessä kyläyhteisössä kuulisi missä Irmeli on. Ei kukaan tule intistä lomalle etsimättä käsiinsä helluaan. No, päreet kai paloi. Lähti ehkäpä yhden - kahden frendin kaa ettimään porukkaa. Aikeena ehkä vähän kovistella, mutta kuten niin useissa suomalaisissa ihmissuhdedraamoissa, homma ehkä ryöstäytyi käsistä ja mentiin äärirajoille. Ehkä viha arvattua suurempi. Olihan herra haaveillut oikein kihloista Irmelin kaa. Sitten olikin muissa kuvioissa, vaikka ylkä tuli lomalle. Aika loukkaava asetelma. Toi teoria selittäis monta kysymysmerkkiä. Miten onnistui homma noin äänettömästi - monta tekijää, kaksi-kolme? Helppo toimia tehokkaasti. Selittäisi myös Irmelin kuoleman jälkeisen ruumiin häpäisyn - riisumisen. Selittäisi myös NG:n sijainnin puolialastoman Irmelin päällä - heitetty siihen ja tuumattu, että "Koetas nyt saada"- tyyliin. Luulleet, että isku niskaan tappoi. Ehkä joku tuli häiritsemään ja viimeistely jäi.
Joo, nyt taas varmaan sataa sikaa niskaan ja örvelletään niin, että näppäimet hohtavat punaisina, mutta TOSIASIALLISESTI tää on paree teoria kuin joku haamumies Assman jostain kaukaisuudesta. Kuten Tuominen on sanonut, "Jos ei syyllinen ole kaukaa, se on läheltä". Ja täs sentäs on mukana kunnon klassinen motiivi. No niis, nyt sitten joku heittää läppää, että onhan alibi. Nyt mä oikein tikahdun - jos ei Assmanin alibi kelpaa niin miksi täs olis sen kummempi, häh!? Tuttuja, jotka antoivat ja jos vielä joku/jotkut mukana niin varmasti iloisin mielin antoivat tukensa Piriselle. Onhan se halpa hinta linnareissua vastaan.
No niis, ihmettelen kovasti, että näin ilmeinen ja motivoitu mahdollisuus on täällä sivuttu ja niin hefletisti jostain Assmanista hehkutetaan. Vaikka olishan joku huumehörhö vakooja tieteski paljon eksoottisempi vaihtoehto (mmukalaisvihaa?).
Niinpäs, onkohan poliisi tässäkään tutkinut tarpeeksi. Onko Pirisen osuus vedenpitävästi kartoitettu? Jos ei toi työ Assmanin kohdalla ole ollut oikeellista niin kuis se tässä olisi sen kummemmin. Siinä yx pähkinä pohdittavaksi. Ei muuta kuin vaatimaan poliisilta Pirisen uudelleen tutkintaa, se on sentäs hengis, Assman ei enää pieraisekaan.Haistattelujen odotuksessa!
No, väliäkö tuolla, onhan täällä ollut sekin näkemys vallalla, ettei noilla poliisien töillä ole mitään meerkitystä sen enempää kuin todennetuilla tosiasioillakaan.
Täällä on puhuttu motiiveista - eräs avainkivi - tosi vähän. Etupäässä pamlattu omien uskomusten mukaisia näkemyksiä. Sitten on puhuttu alibeista. Siellä missä on toiveiden mukainen kanditaatti ei alibeilla ole merkitystä, siellä missä vastakkainen näkemys, alibeilla onkin yht'äkkiä merkitys.
Jos nyt kerran murhaajan pitää olla ulkopuolinen, ei pidä unohtaa motiivia - yleensä murhissa sellainen on. Ja jos nyt vähänkin viitsii ajatella ei näissä läpikäydyissä ehdokkaissa ole kuin yhdellä oikein sellainen ilmiselvä, klassinen motiivi - mustasukkaisuus! Eikös vähän huolettoman Irmelin monissa poikatuttavuuksissa ollut yksi pitkäaikainen - sellainen "oikea" poikaystävä. Meni vain armeijaan ja NG tuli tilalle. Eikös tämä henkilö ollut silloin lomalla armeijasta. Oli myös ottanut vähän neuvoa antavaa ja ihan turha kuvitella, ettei noin pienessä kyläyhteisössä kuulisi missä Irmeli on. Ei kukaan tule intistä lomalle etsimättä käsiinsä helluaan. No, päreet kai paloi. Lähti ehkäpä yhden - kahden frendin kaa ettimään porukkaa. Aikeena ehkä vähän kovistella, mutta kuten niin useissa suomalaisissa ihmissuhdedraamoissa, homma ehkä ryöstäytyi käsistä ja mentiin äärirajoille. Ehkä viha arvattua suurempi. Olihan herra haaveillut oikein kihloista Irmelin kaa. Sitten olikin muissa kuvioissa, vaikka ylkä tuli lomalle. Aika loukkaava asetelma. Toi teoria selittäis monta kysymysmerkkiä. Miten onnistui homma noin äänettömästi - monta tekijää, kaksi-kolme? Helppo toimia tehokkaasti. Selittäisi myös Irmelin kuoleman jälkeisen ruumiin häpäisyn - riisumisen. Selittäisi myös NG:n sijainnin puolialastoman Irmelin päällä - heitetty siihen ja tuumattu, että "Koetas nyt saada"- tyyliin. Luulleet, että isku niskaan tappoi. Ehkä joku tuli häiritsemään ja viimeistely jäi.
Joo, nyt taas varmaan sataa sikaa niskaan ja örvelletään niin, että näppäimet hohtavat punaisina, mutta TOSIASIALLISESTI tää on paree teoria kuin joku haamumies Assman jostain kaukaisuudesta. Kuten Tuominen on sanonut, "Jos ei syyllinen ole kaukaa, se on läheltä". Ja täs sentäs on mukana kunnon klassinen motiivi. No niis, nyt sitten joku heittää läppää, että onhan alibi. Nyt mä oikein tikahdun - jos ei Assmanin alibi kelpaa niin miksi täs olis sen kummempi, häh!? Tuttuja, jotka antoivat ja jos vielä joku/jotkut mukana niin varmasti iloisin mielin antoivat tukensa Piriselle. Onhan se halpa hinta linnareissua vastaan.
No niis, ihmettelen kovasti, että näin ilmeinen ja motivoitu mahdollisuus on täällä sivuttu ja niin hefletisti jostain Assmanista hehkutetaan. Vaikka olishan joku huumehörhö vakooja tieteski paljon eksoottisempi vaihtoehto (mmukalaisvihaa?).
Niinpäs, onkohan poliisi tässäkään tutkinut tarpeeksi. Onko Pirisen osuus vedenpitävästi kartoitettu? Jos ei toi työ Assmanin kohdalla ole ollut oikeellista niin kuis se tässä olisi sen kummemmin. Siinä yx pähkinä pohdittavaksi. Ei muuta kuin vaatimaan poliisilta Pirisen uudelleen tutkintaa, se on sentäs hengis, Assman ei enää pieraisekaan.Haistattelujen odotuksessa!
Vastaukset 36
Vanhimmat
Minusta tuo on ulkopuolinen tekijä-kuviossa uskottavin vaihtoehto. Assmann ja täysin ulkopuolinen sarjamurhaaja ovat mielestäni hyvin vähän uskottava vaihtoehto.
jauhat samaa asiaa.Antaisit jo olla.
Paappas laskien montako legendaa täällä on Assmanista, montako Pirisestä. Mikäs kommentti ja pohdinta on "annas olla". Tää on tätä tyypillistä täällä. Heitäs nyt sitten paree jutska kerran toi on niin huono. Oletkos yhtään Assmanista käskenyt vaieta?
kuin nyt ilmeisesti NG:kin on ollut, aah, anteeksi, se tappaja!, samanlaiset kuin se 'murhaniemen teurastaja' juuri siinä mielessä, että he kokee että 'koko maailma on mua vastaan', ei mitään väliä enää mitä sanon, kunhan olen mieluusti mahdollisimman ilkeä ja hävytön, nämä tyypitkö puolustavat henkeen ja vereen NG:ia, vaikka hän olisikin tekijä? Potaskapuuro ei ole valmis edes vielä.
Viha on valinta, se on vaarallinen mielentila, sellainen mieli etsii ainoastaan merkkejä siitä että muut ovat minua vastaan, ja minä oikeassa. Muuta se ei kykene näkemään. kaikki havainnot suodattuu tuon seulan läpi. Mikä on toisin kuin minä tiedän etukäteen, sillä ei ole merkitystä.
Lopulta joutuu tilanteeseen jossa on pakko nitistää viestin tuoja, kun ei sitä viestiä muuten saa vaiennettua.
Heille jaksa vihanen olla, ja mitä se auttaa, siitähän he saavat vain uutta intoa örvelyynsä.
Eikö sinun tyhjän lässyttäjän pitänyt häipyä täältä, luvannut olet jo monta kertaa?
Ja tuon "teoriasi" olet pöllinyt täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000476&posting=22000000010148597#22000000010148597
Mikä katkera persoona. Ottaako noin hiileen, kun joku pystyy ajattelemaan. Julma on maailma.Sorry, en ole koskaan nähnyt ko. kirjoitusta. Ei kiinnosta lainailu. On paljon tyydyttävämpää rakennella itekseen siitä materiaalista, jota on. Ja jos sulla tos kohtaa lyö hippiä tulppaan niin älä nyt hyvä örvelö mulle pamlaa - mee isälles ja äiteelles huutamaan.Huom! En ole sanonut, KOSKA lähden.
Mees nyt jonnekin vähän kasvamaan ja häpeemään ja kuten sanoin, jos joku jutska on susta tyhmä, silloin sulla on velvoite perustella paremmalla - vai onko toi hirrveen vaikee ymmärtää? Ja mä lähen silloin kun ite tuumaan niin. Piste.
Ajattelin pitkästä aikaa käydä lukaisemassa olisiko mitä tarjolla foorumissa uutta. Odotin vähän turhan valoisasti näemmä jotain kehitystä tapahtuneen. Täällä näyttää sama kaava toistuvan jatkuvasti. Joku yrittää kirjoittaa pohdintoja ja virittää keskustelua, mutta sitten tulee noita ihmeellisiä alatyylin tölväisyjä ihan ilman sisältöä. Tässäkin oli yllä oikein hyvä mietelmä eräästä aivan hyvästä mahdollisuudesta. Ja tällaisia sitten on palautteet. No, ei kaikilta voi kai samaa vaatia. Mutta yksi hyvä puoli tässä tökerössä kökössä on mitä nyt ehdin nähdä - ei ainakaan tarvitse jäädä. Kamalaa tyyliä. Hyi hitto. Ja nyt äkkiä pois samoja jälkiä ennenkuin joku ehtii sanoa jotain tökeröä. Tsemppiä Wattson!
... noista ei kannata piitata. Ihan hörhöjä! jatka vaan!
Hyvä, että täältä löytyy edes yksi henkilö, jolla on loogista päättelykykyä. Ihmisillä suurimmalla osallahan on ÄO keskitasoa tai sen alapuolella, ehkä hieman yläpuolella. Joten ei kait heiltä voi olettaakaan loogista päättelykykyä, joka löytyy mensa-tasoisilta tai lähes sitä tasoa olevilta..
.... on niin hyvä teoria, että sais se Tuominenkin lukea. Kunpa näkis!
Meitsi on nyt kyllä ihan niin häkellyksis tästä positiivisesta palautteesta, että ihan punasena käperryn rullalle:) Ihan täs noi örvellyksetkin unohtuu,ja sitähän te kait halusittekin. Kiitos:)) Spacibo:)) Thanks:)) Danke schön:)) Tack:)) huuh...
Lopeta jo tuo itsellesi vastaileminen ja kehuskelu, tai malta ainakin pitää useamman minuutin paussit.
Nyt sitten ottaa hattuun, kun vielä muitakin samanhenkisiä kuin meikä. Sorry vain, mutta jos vois seurata noita osoitteita joutuisit nielemään katkeraa kalkkia. Voivathan olla samaltakin henkilöltä - ei heiluta meikää. MUTTA..... eivät ole mun osoitteesta, YEEEESSSSSS:)))! Olen hyvin iloinen! Ja mitä sä kellarikolon luihuotsainen alikoulutettu imbesilli örveltäjä siinä vielä ähkyt. Mee koloos, näet kai, että sua ei täällä kaivata.
Juuri näin! Kaikki kulminoituu Irmeli Björklundiin - näkeehän tuon sokeakin: miksi hänet oli näin räikeästi "ylitapettu" ja lopuksi riisuttu ja näin häväisty?! Siksi, ystäväiseni, että tekijä tunsi Irmelin ja tekijä tunsi tätä kohtaan suunnatonta vihaa ennen tekoaan ja teon aikana! Maailman vanhin motiivi raivon puuskille: mustasukkaisuus!
Toinen kulminaatiopiste onkin sitten herra Gustafsson: miksi hän joukon isoimpana teltassa olijoista jäi paitsi henkiin myös suhteellisen vähin kolhuin? Suuri kysymysmerkki! Sitten on vielä tämä herra Gustafssonin muistin erikoislaatuisuus: väittää olleensa tajuton (todettu ainoastaan alentunut tajunnan taso): muistaa vain merkityksettömät seikat hyvin yksityiskohtaisesti, merkityksellisiä ei lainkaan. Ja lopuksi ne Nilsin kengät: miksi kukaan ulkopuolinen panisi ne jalkaansa teon ajaksi? (ei järkevää selitystä ole olemassakaan, hullukin selitys liian hullua kun ottaa huomioon muut tosiseikat).
Kun nyt tarkastelemme henkilöitä, jotka ovat tunteneet Irmelin ja voineet tuntea häntä kohtaan jotain noin syvää vihaa, tulemme poikaystäväkandidaatteihin: Nils sekä armeija-jannu. Jälkimmäinen sai yllätyksekseen kuulla Irmelin äidiltä, että hänen tyttöystävänsä viettikin aikaansa telttailemassa, eikä siis ollut vaivautunut häntä vastaan asemalle kuten oli sovittu, saati edes ilmoittamaan aikeistaan > Vihastus! Mustasukkaisuus! Sormus ojaan...ja Vantaalle ryyppäämään. Alibi on olemassa, mutta onko se todella kestävä ja ulottuuko se aina aamuntunneille saakka? Baarit menivät 60-luvulla aikaisin kiinni ja Vantaalta ei kauaa aja Bodomjärvelle. Olisiko joku yhteinen tuttu osannut kertoa armeija-jannulle telttailijoiden tarkan paikan?
Hercule Poirotiakin kyllä vaivaa tuo kahden surma-aseen käyttö: puukko ja jokin kova, laakea esine (mahd. kivi). Koska suurin osa porukasta ei ollut alkoholia juuri nauttinut, olisiko yksi tekijä voinut ehtiä surmaamaan kaikki niin nopeasti, ettei kukaan olisi ehtinyt huutaa apua > järven rannalla äänet kantautuvat kovin hyvin kauaskin. Ja jos tekijöitä oli ainoastaan yksi, miksi hän käytti kahta asetta? Ehkäpä veitsi jäi johonkin kiinni ja karkasi otteesta juuri sillä hetkellä kun yksi teltassa olijoista yritti epätoivoisesti päästä sieltä ulos (A.Mäki). Ehkä tuossa hetkessä käteen tarttui kivenmurikka...
Nämä ovat niitä kysymyksiä, joita tulisi nyt tarkastella hyvin tarkasti, sanoo Hercule Poirot! Tosiasia on kuitenkin se, että voimme lakata jauhamasta typeriä teorioita ulkopuolisista tuntemattomista tekijöistä. Tekijä/tekijät tunsivat ainakin Irmelin, kukaan ei voi sitä kiistää! Ihminen - mielipuolikaan ei käyttäytyisi noin.
Olisiko siis niin, että "petturi Irmeli" surmattiin alkoholin ja hulluuden vallassa, Nils "vain hakattu opetukseksi" ja muut ikään kuin tapettu silminnäkijätodistajina sekä malliksi Nilsille siitä miten hänenkin käy jos puhuu. Nilsille on siis vannotettu kostoa, jos hän koskaan puhuu asiasta mitään. Tämä sopisi mainiosti siihen, että Nils on sulkenut asian pois mielestään. Ja ehkei hän tuntenut kaikkia paikalla olijoita, joten hän ei voisi heitä kaikkia nimetä ja näin ollen joutuisi elämään pelon vallassa siitäkin huolimatta, että kertoisi yhden murhiin osallisen nimen. Tai ehkä hakattu Nilskin on pakotettu tuikkaamaan uhreihin omat iskunsa, joten hän näin ollen olisi itsekin osasyyllinen tekosiin.
Kyllä tämä tästä aukeaa, kunhan vaan panemme nuo harmaat aivosolut liikkeelle, ystäväiseni!
joo, kiitos henkisestä tuesta! Hyvin kirjoitit ja tossa oli yksi tosi mielenkiintoinen yksityiskohta, joka multa on jäänyt ihan huomaamatta! Siis yksi tekijä - ja kaksi asetta. Siis olis kyllä aika homma. Boisman on tapettu ensin puukolla, muut on ensin hakattu laakealla tylpällä esineellä. Ja asennosta päätellen Boisman ehkä ensin - on jäänyt lähes paikalleen, mutta - siihen Boismanin puukkovammaan ei kuole HETI. Äh, täs on hyt joku ihan hyvä kuvio, mutta mun Bodom-aivolohko on nyt niin kuormitettu, ettei sytytä, mutta funtsin kyllä tota lisää! Toivottavasti joku viisaampi hokaa jotain. Sopiiko tohon kuvioon paremmin kaksi kuin yksi tappajaa. Kertooko toi kahden erilaisen aseen käyttö muuta - toinen ei halunnut käyttää puukkoa, vai mitä muuta? Palataan!
Olisi muuten mielenkiintoista nähdä miltä tämä armeijassa ollut poikaystä näytti. Olisiko sopinut havaittuun henkilöön....
Kirjoitin heti alkuun täällä, että ex poikaystävä on potentiaalisempi murhaaja kuin Nils, sillä hänellä oli motiivi, eli mustasukkaisuus.
Se, että hänellä oli "alibi" ei poista häntä epäiltyjen listalta, sillä vääriä alibeja on anneltu lukemattomia kertoja ja mitä lähempänä alibin antaja on tekijää, sitä epäuskottavampi alibi on.
Onko ex poikaystävä syyllinen, on asia erikseen.
Nilssin "Motiivissa" on joka tapauksessa miehen mentävä aukko, jota ei tukita MUTU ajatteluun perustuen, kuten syyttäjä teorisoi. Nils vei tytön ja toinen jäi lehdelle soittelemaan. Kummallakohan on parempi motiivi surmiin?
Olen vahvasti sitä mieltä, että tekijöitä oli ainakin kaksi, sillä niin paljon siellä oli tehty ja liikuttu, myös murhien jälkeen. Kolmen ihmisen tappaminen ja yhden ihmisen telominen on yhdeltä kovaltakin mieheltä aikalailla mahdoton tehtävä.
Itse ei Nils voinut vammojaan aiheuttaa, eikä myöskään teltan sisälle tapettu Boisman voinut niitä vammoja aiheuttaa, joten mitä jää jäljelle?
Myös Tulilahdessa oli ulkopuolinen tekijä, taikka tekijät, miksei siis Bodomillakin?
Gustafssonista oli teltan SISÄLLÄ iso ja laaja verijälki, joten hänen oli oltava teltan sisällä, kun hyökkäys alkoi.
Assman teoria ei ole lainkaan uskottava, sillä niin tyhmää murhaajaa ei olekaan, joka marssii sairaalaan, jossa hänestä jää tiedot ja myös kiinnijääminen jälkikäteen on mahdollista. Poliisit sentään tajusivat tämän yhtälön mahdottomuuden.
Murhantekijä menee kyllä aivan muualle kuin sairaalaan, esim. kotiinsa, tai muualle putsamaan itseään ja tuhomaan vaatteitaan.
Summa summarum. Kukaan täällä ei voi VARMUUDELLA sanoa yhtään mitään, mutta ajatusten vaihto on aina mielenkiintosta teidän maallikoidenkin kesken.
Nissen verta on teltassa voi olla monta syytä olihan homma yhtä mylläystä ja piehtarointia.
Missä on Nissen puukko (tai sepon) ja miten helvetissä "murhaaja sieltä jostain" sai ne haltuunsa miehiltä?
urakan isous kyllä puhuu kahden tekijän puolesta, mutta toisaalta yllätys ryhmän sisältä tai iskut kasassa olevaan telttaan (ulkoa) onnistuvat kyllä.
Se poikaystävä tulisi ottaa nyt esiin uudestaan!
Motiivi hyvinkin todennäköisesti mustasukkaisuus. Minä olenkin ihmetellyt miksi NG olisi ollut mustasukkainen, Hänhän oli se, joka sen naisen sai mukaansa retkelle. Ennemmin tämä armeijassa oleva poikaystävä on mustasukkainen, kun tyttöystävä lähti toisen pojan kanssa järvelle telttaretkelle.
Ei olisi mikään ihme, vaikka olisivat ajaneet baari-illan jälkeen bodomille. Siihen aikaan baarit eivät todellakaan olleet aamu neljään auki, vaan menivät kiinni klo. 24.
Surmat tehtiin jossain aamu neljän ja kuuden välillä.
sanailua sinulta. Mitäs tietoa sinulla on Irmelin kirjeessään mainitsemasta Jormasta. Onko aikoinaan tutkittu?, alibi?
Kirje tässä, lainaus "Irmeli Björklundin kirje Ilselle:
"Hei Ilse! Mitä Sinulle kuuluu? Minun piti tulla viime sunnuntaina käymään siellä, mutta en minä voinutkaan, kun Jorkka pyysi minua lähtemään hänen kanssaan päivällä hiihtämään. Paki lähti viime kuun 15 päivänä ruodikseen. Sinä et usko, kun minun oli aluksi kauhean ikävä. Paki kun lähti silloin maanantaina vonguin koko päivän. Mutta illalla minä ajattelin, että hulluksihan minä tulen, jos kotona vain ikävöin. Minä menin illalla Vantaalle ja siellä minä sitten tutustuin Jormaan. Olen ollut siitä asti Jorman kanssa. Hän on 19 vuotta, ihan pikimusta tukka samalla lailla kuin Elviksellä kammattu. Jorma asui ennen Malmilla, mutta toissa sunnuntaina hän muutti Pohjois-Haagaan. Mikset Sinä ole yhtään kirjoittanut. Oletko sinä Tuulan ja Ritvan kanssa sovinnossa. Sano minulta terveisiä Tuulalle ja Ritvalle ja jos näet Piiaa ja Kaijaa ja Pirjoa heille myös. Kenenkä kanssa Sinä nykyisin olet? Minä olin viime sunnuntaina illalla Lukaalilla joraamassa. Sieltä lähdin Jorkan kanssa kanssa ajelemaan Jorkan autolla ja tulin puoli kahden aikaan himaan. Mutsi heräsi ja oli kauhean vihainen. Ei minulla sitten muuta kerrottavaa olekaan. Ai joo, minun piti kysyä, poltatkos Sinä vielä? Minä lyhensin tukkaani viisi senttiä. Terveisin I. B. - Muista kirjoittaa pian."
tämän "neitsyen" (nisse tiesi että on saumaa tähän vosuun) poikakavereita kuultu ja pantu koville?
"Neidin" alatyylinen profiili viittaa johonkin kostavaan karpaasiin hyvinkin mutta yhtä hyvin siihen että pihtasi ja leikki väärän känni-korston kustannuksella viime retkellään.
taisi olla Malmin mustalaisia ainakin pikimustasta tukasta päätellen ja eikö puukkokin kuulu vakiokalustoon manneilla? Alkaako kuumeta?
kirjeessä..... pyysi HIIHTÄMÄÄN...en ole nähnyt mustalaisen koskaan hiihtävän???????!!! Hiihtikö ne 60 luvulla, oletko tosissasi?
"omilla" suksilla.
Mietippä miltä olisi tuntunut jos olisit ollut teltaretkellä kolmen kaverisi kanssa ja kesken
kaiken muu porukka sanoo että pysy ulkona äläkä yritäkkään tulla tänne telttaan enään? Olisiko tunteet nousseet pintaan?
omia "latujaan"!
Irmeli olis sanonut kesken kaiken, tuuppa tänne otan suihin, olisko Nissen mulkku noussut pystyyn. mietippä sitä
Kun verijälkien perusteella NG on ollut teltan sisällä saadessaan vammansa. Teltan seinissä sisäpuolella ei muuten olisi ollut veriroiskeita.
Lyöntien kovuudesta vielä sen verran, että NG:n veri oli roiskunut samalla tavalla kuin teltassa menehtyneiden veri
jonkun vakiokalustoon niin suomalaisten. On pelkkä yleinen ennakkoluulo että mustalaset ovat aina puukottaneet ja yhä puukottavat enemmän kuin muut, otahan selvää. Sitäpaitsi ajat ovat muuttuneet, suomalaiset ampuvat pyssyllä päin pläsiä ja myös selän takaa, kas kun meillä on varaa pyssyihin.
'Manne', sakemanni tai manne! voihan
Loppuko aiheet kesken vai mikä mahtoi tulla?
... vilske käynyt Irmeli-polon sydämen ovissa, ihan huimaa. On Paulia, Jormaa, Nisseä..... Ja kuinka siistin helposti ja kevyesti käy näköjään noi siirtymät. Ei hengen vaivaa eikä kutinaa, huh. Alkaa hahmottua kuva juuri sellaisesta tytöstä, jonka kanssa kyllä vaikeuksia juuri pääsee syntymään. Se on kun monta pörrää saman kukan ympärillä niin kyllä siinä ennemmin tai myöhemmin kolahtaa. Millaisia ovat mahtaneet olla jutut. Kyllä tolla tytöllä olisi eväitä pistää ihan takuusti vaikka Nissekin kuumaksi. Mitä lie siellä loppujen lopuksi on keskusteltu ja sanottu. Mitä lie on Nissekin saanut kuulla? No, harmi vain, ettei tossa näy päivämäärää eikä sisällössäkään ole mitään suoraan tuohon retkeen liitettävää, muuta antaa tuo nyt vähän taustaa. Poikia on ollut ja mennyt. Kyllä tuolla pohjalla on hyvät kuviot syntyä jonkinlaista mustasukkaisuutta jossain henkilössä.
"...harmi vain, ettei tossa näy päivämäärää eikä sisällössäkään ole mitään suoraan tuohon retkeen liitettävää, muuta antaa tuo nyt vähän taustaa. Poikia on ollut ja mennyt..."
Juttu on Eeva-lehdestä heinäkuulta 1960. Linkki on ollut täällä jo aiemminkin. Kirje on lehtijutun mukaan kirjoitettu noin kuukausi ennen heluntaita. Joten on ihme jos ei tuon 'Jorman' ja hänen kaveriensa tekemisiä helluntain vaiheilla ole selvitetty. Irmelikertoo tavanneensa hänet saman päivän iltana (!) kuin 'Paki' lähti armeijaan ja oli siitä asti ollut tuon 'Jorman' kanssa. Hänellä olisi näiden tietojen perusteella ollut syytä vähintään yhtä suureen mustasukkaisuuteen kuin armeijassa olleella Pakilla. Ja auto käytössään...
http://www.icon.fi/~art3/waldemar/eevalehti.htm
Motivoituneen ulkopuolisen tekijän etsiskely ei siis ole pelkkää huuhaata, vaikka jotkut asioihin perehtymättömät sitä kuvittelevatkin!
Ei tuota motiivia voi tietää, ennen kuin sen syyllinen kertoooooooooop............
Se siitä klassisesta..
... melkonen suo kahlattavaksi. Siis sissos, jopa kielletään noin ilmiselvä motiivin mahdollisuus tuossa teoriassa kuin olla ja voi. Eräs kautta aikojen tavallisimpia - tämän tietävät kaikki, jotka VÄHÄNKIN rikoksista ovat lukeneet ja ihmistä ymmärtävät, voi lutuna. Mutta niinhän täällä aina käy, kuten laulussa sanotaan.
Mutta pari selvennystä. En ole missään vaiheessa sanonut, että noin se ON mennyt, mutta eipä näytä arvostelijoilta parempaa kritiikistä huolimatta löytyvän. Toi on vain yksi teoria täällä muiden legendojen ja fantasioiden joukossa. Olen jossain vaiheessa heittänyt myös vastaavan kuvion Nissestä - ja samanlainen kritiikin ryöppy tuli. Eli kuten olen tuonut ilmi, mulle IHAN yx hailee - Nisse vai muu. Nää on niin sanottuja pohdiskeluja ja yleensä semmoisista keskustellaan ja esitellään perusteluja, omia teorioita ja vaihtoehtoja, mutta valitettavasti täällä joutuu kovin usein lukemaan vain jankutusta, haukkumista ja inttämistä. En ymmärrä miksi vihareaktioita!? Asioistahan pitää voida KESKUSTELLA. Joskin keskusteluhan edellyttää kykyä abstaraktiin ajatteluun ja jonkinlaista henkistä kypsyyttä ja halua ymmärtää asioita ja myös kykyä osata käsitellä vastakkaisia näkemyksiä. Joku kohta ilmeisesti tässä foorumissa falskaa tai monikin.
Ja SITÄPAITSI - en todellakaan tällä ajattelukyvyllä aio hyväksyä mitään tökeröä pelle-nimikettä. Jos olet sitä mieltä, että olen ajatuksineni pelle niin heitähän helvetin äkkiä tähän kehään jotain parempaa, ajatuksia, vaihtoehtoja, teoriaa tai muuta vastaavaa, mutta jos VAIN morkkaamaan kykenet niin panehan suusi kiinni ja mene ihmissuhdekursseille ja äkkiä!
Ja sanon nyt VIELÄ kerran - tämä on KESKUSTELUfoorumi - ei haukkumafoorumi. Koettakaa nyt hyvät ihmiset opetella tapoja ja keskustelutaitoja. Ei haukkuminen ole mitään - se on skeidaa. Siis - ajatuksia kehään, ei sivalluksia, kiitos!
Wattson, sinäkin - tuollainen verbaalikko - tuhlaat älysi mahdollisuuksia tuollaisiin pöytä- ja pötypuheisiin, kun jokainen itseään arvostava ja arvostelukykeinen moraalisesti aikuinen kansalainen ymmärtää noiden ulkopuolisten olevan ulkopuolisa todellakin koko tapauksen suhteen.
Jokainen itseään arvostava j aarvostelukykyinen moraalinen aikuinen tietää jo, mikä on homman nimi.
Eikö sinulla siis ole omanarvontuntoa, Wattson; älyä sinull alienee riittämiin oikeiden johtopäätösten tekemiseen; vai oletko sitten epäkypsä moraalisessa katsannosa, hyvä Wattson??
Kerro pian, ja passita pääsi osastolle vuosihuoltoon.
Ystävällisesti
Holmes, Kastaja
näköjään löytyy vielä OIKEASTI järkeviä jotka eivät ole humaltuneet valtavasta ryöpytyksestä vaan kykenevät tekemään johtopäätöksiä kuka oikeasti on syyllinen! ja eiköhän ole kuulkaa rikostutkijatkin sen verran kokenutta porukkaa että eivät ihan extempore ole kaveria pidättäneet. watson on PELLE!!!