Minä ammuin pienoiskiväärillä yökehrääjän.
Se on jälkeenpäin potuttanut ja olen kuvannut
ja suojellut luontoa.
Mitä lapsuuden temppua sinä kadut?
Se on jälkeenpäin potuttanut ja olen kuvannut
ja suojellut luontoa.
Mitä lapsuuden temppua sinä kadut?
Luurankoja kaapissa?
Pekka Suur-Näkki
141843
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kadun montakin juttua elämässäni. Muutamaa näpistelyä, liiallista alkoholin käyttöä muutamina vuonna nyt olen täysraitis, en opiskellut kunnon ammattia, tuhlasin nuoruusvuosia hörhöilyyn ja pinnallisiin suhteisiin... jne jne
noitahan kannattaakin katua? ne kai kuuluu elämään... viinan juonti ja nussiminen ja kaikki sähläily...
Ei nyt sentään mut leuhka sitä oli kun aseen sai metsään ottaa mukaan.
Pahiten kaivelee kissan ampuminen aitan alle.
Osuma oli huono ja kissa joutui kitumaan ehkä viikon pari.
Luulen, että olen löytänyt raskaasti edestäni nuo nuoruusajan rötökset.
mieleeni melko usein.
Olin koululainen, ehkä n.13v. Meillä oli kotona emokissa ja sillä oli neljä vilkasta pentua.
Olinpa sitten kerran lähdössä kouluun ja kissat juoksentelivat koko ajan ovelle ja minä koetin
hyyssätä niitä takaisin. Luulin onnistuneeni ja
paiskasin oven kiinni. Mutta kuitenkin yksi poikasista ehti oven väliin ja vääntyi aivan hirveän näköiseksi ja voi sitä rääkymistä.
Minulla oli kiire ja minä vein sen isoon hiekkakasaan ja tukehdutin sen sinne. Vieläkin se tulee uniini. Se koulupäivä ei ollut elämäni parhaimpia.
luurankoja niin paljon , että eivät sovi yhteen kaappiin . Koko elämän ajalta , niistä ei pääse eroon ikinä , koko elämän ,hautaan asti saan niitä raahata mukanani .
niin kaukana takanpäin, ettei niitä tekemisiä kannata enää katua. Käenpojan tappo pääskysenpesässä, räkättirastaiden poikien hävittäminen, kissanpentujen lopettaminen, sudenkorennon takapuoleen heinänkorren laittaminen, kimalaisen vangitseminen tyhjään tulitikkuaskiin kun ei ollut taskuradio, kaniinien vapaaksi päästäminen häkistään, käärmeiden etsimiset ja tapot, saksikoukkujen käytössä eläviä syöttejä, jne jne. Ei mitään sellaista mitä kannata katua!
Vanha, koltiaisena tehdyt rötökset muodostuivat aikuisikään päästyäni
pyrkiä säilyttämään ja kunnioittamaan elämää niin pitkälle kuin mahdollista.
Parasta koulutusta on oppia omista virheistä.
Väärän ja oikea erottamiseen enin osa kolttos saldosta on onneksi koitunut.
minä katuisin,tuntuu pahalta edes ajatella,vaikka itse en ole mitään tuollaista tehnytkään.
Tehdylle ei voi mitään,mutta kai sitä nyt voi pahoilla mielin muistaa.
Rouva Kääriäinen oli hyvin aulis auttamaan kaikkia ja teki paljon vapaaehtoistyötä. Eräänä vuonna hän oli ehdolla paikkakuntansa "Vuoden Nainen" -tittelikilvassa.
Hän ei voittanut kisaa, sillä hänen kaapistaan löytyi luuranko. Se oli herra Kääriäisen luuranko.
MEILLÄ OLI AIKOINAAN AKVAARIO.KALA OLI POMPPASSUT SIELTÄ ULOS,OLI ELOSSA VIELÄ KUN NÄIN SEN.EN USKALTANUT NOSTAA SITÄ TAKAISIN VETEEN,SIIHEN LATTIALLE SE SITTE KUOLI.JOUDUNKOHAN NYT LINNAAN?
Kadun katkerasti sitä, että kerran vanhemman sisareni kanssa kiusasimme nuorinta sisartamme. Houkuttelimme hänet illalla isoon pimeään saliin vakuuttaen ettei mitään hätää ole. Sitten juoksimme pois huoneesta huutaen Mörkö tulee, mörkö tulee!!! ja jätimme hänet sinne itkemään.
Ei ole enää mahdollisuutta pyytää anteeksi.
Kadun sellaista asiaa,kun lapsena lähdin metsään ja siellä tuli orpo kissanpentu vastaan,otin sen syliini ja vein sen naapurin isännälle,joka suuttui hirveästi ja sanoi nytkö tuot sen katin tänne ja niin se heitti sen silmieni edessä kiveen kaikella voimallaan.
En ole sen jälkeen enää löytöeläimiä vienyt muuta kuin eläintaloihin.
Kokeilen vain , vieläkö vanha nikkini toimii
Toimihan se.