Olen huomaavinani nyt jo apua kun olen syönyt vasta muutaman päivän MSM kapseleita 2x1/ pv ja samaan aikaan vihersimpukka-hainrustouutekapseleita samoin 2x1/pv. Jotkut puhuvat että alkaa auttaa muutaman viikon kuluttua. Plaseboako? Pääasia että tehoaa:) Apu on yhtä hyvä kuin minkä olen saanut Mobicista. Mutta on ruvennut pelottamaan kun kirjoitetaan tulehduskipulääkkeiden mahdollisesta sydän- ja aivoinfarktin aiheuttamisesta.
Kuvittelenko?
Selkävaivainen
2313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
Millaisia selkävaivoja sinulla on ja kerrotko enempi noista tuotteista?
Itselläni on kipuileva ja jäykkä selkä ja tuskailen joka aamu.
on ollut koko keän jäykkä ja kipeä. Sairastan psoriasista ja lääkäri on antanut nivelpsoridiagnoosin sekä lannerankakuvissa on jo vuosia sitten todettu kulumaa. Minulla on juuri kuvailemaasi jäykkyyttä, välillä vaikea nostaa tavaroita lattialta. Olen huomannut tällä "lääke"-yhdistelmällä selkeän selän notkistumisen ja kivut ovat häipyneet siksi aikaa kun vaikuttaa. Olen ottanut niin vähän aikaa vasta näitä kapseleita että toivon että apu olisi pitempiaikaista, eli kipu ei palaisi kun vaikutus lakkaa. Särkylääkkeethän eivät korjaa mitään, vaimentavat vain kipua.
Vihersimpukallahan(glukosamiini on vaikuttava aine) sanotaan olevan rustoa korjaava vaikutus.
Aion ehdottomasti jatkaa, ovat vaikutukset sen verran lupaavia.