Hei! Me teemme koulussa erästä ryhmätyötä ja haluaisimme tietää mitä mieltä te koiranomistajat olisitte tälläisesta asiasta että: Miltä tuntuisi mennä itse kampaajalle ja viedä samalla rakas koirasi trimmattavaksi/pestäväksi? Näin voisit hemmotella itseäsi ja koiraasi yhtäaikaa.(tämä kuitenkin tapahtuisi eri tiloissa) Kiitos, Olemme kiitollisia kaikesta palautteesta :)
Kysely
johnna
2174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nautin itse siitä kun saan pestä ja trimmata koirani, se on meille luksusaikaa yhdessä. Eli en veisi koiraani vieraan pestäväksi ja laitettavaksi sillä aikaa kun hemmottelen itseäni.
Minä myös pidän koirani turkin hoidosta, mutta esim. ennen näyttelyä en trimmaa itse koiraani, joten silloin voisi tuollainen yhdistelmä olla ihan hyvä :) Tosin rahaahan siihen kuluisi melkoisesti, kun molemmat olisivat yhtä aikaa kaunistumassa, joten käytännössä en pystyisi sellaista toteuttamaan. (Opiskelijan budjekti)