Mikaela

Uneton kirjoitti:

Oppilaat masensivat minut tyhmyydellään. Ennen puoltapäivää olin jo päättänyt lähteä kotiin ja kumota naamaani purkillisen kelvottomia unilääkkeitä ja huuhtoa ne alas votkalla. Minua väsytti, sillä en ollut nukkunut viikkoihin kuin katkonaisesti ja lakanoissa hikisenä pyörien.

Jos en jo kohta päättäisi päiviäni itse, niin minä kuristuisin vahingossa omiin lakanoihini. Se ei näyttäisi hyvältä CV:ssä. Familon saattaisi jopa haastaa minut oikeuteen lakanoiden väärinkäytöksestä.

Oli taas smanlainen päivä lukiossa, jossa oli kaiken päällä tylsä tasakatto ja valtavat ikkunat, kuin jonkin exhibitionistin toiveuni. Porukka raapusti kiemuroitaan papereihin ja minä mietin miten voisin välttää opettajanhuoneeseen menon hyppytunnilla. En kestänyt niitä kaiken ulos kotkottavia kalkkunoita enkä silmälasiensa takana kiiluvia elottomia äijänsilmiä. Kahvi oli pahaa ja aika matoi kuin maailman luomisen alussa.

Minun olisi pitänyt alkaa palomieheksi tai lähteä tekemään jotain jännittävää avustustyötä maailman vaaroihin ja kuumiin polttopisteisiin, sen sijaan että yrittäisin upottaa tuloksetta näiden idioottien päihin mitään fysiikkaan vivahtavaa. Heihin ei uppoa muu kuin räppi ja huulipuna, hevonvitun paskapuheet ja jatkuva marina maailman monimutkaisesta epäoikeudenmukaisuudesta - juuri heitä kohtaan.

Olin enenmän kuin kyllästynyt.
Nojasin naamani nyrkkiin ja tuijotin eteeni mykkänä. Kun hiljalleen papereita alkoi sataa pöydälleni sekalaiseen pinoon. En viitsinyt oikoa sitä. Halusin pyyhkiä niillä perseeni ja töristää niihin nenäni, sillä mitään muuta niillä ei näkemästäni päätellen voinut tehdä.

Porukka väheni ajan myötä, ja käytävästä kuului tarpeeksi kovaäänistä lörpötystä jotta minäkin sen kuulisin. Koetta ruodittiin monilla erilaisilla kirosanoilla joiden sisällöllinen merkitys keskittyi vain ja ainoastaan genitaalialueille, raamatullisiin paikkoihin ja henkilöhahmoihin, ja oli muodin ja ajan trendejen takia suolattu muutamilla sointuvilla englanninkielensanoillakin.

"Fuckin fuckshit." Mitä se sitten ikinä tarkoittikaan, niin sen välittämä sisältö oli kuitenkin minulle aivan selvä.

Kun kourallisesta tikkuja vedetään niitä yksi toisensa jälkeen pois ja leikitään, niin tikkuviuhka harvenee: Luokassa oli jäljellä enää tuo säälittävä insinöörinpoika pingottamassa viimeisillä aivosoluillaan omia tarkistuksiaan jottei isänsä pitäisi häntä hitsaajana, sekä Lady Fair, hymytyttö ja luokan tekoenkeli. Hän haaveili jo kaksikymppisenä Botoxin-piikeistä ja rinta-implanteista, halusi journalistiksi ja pelasi sulkapalloa pitääkseen perseensä kiinteänä. Ja sitten tuo ääliö, jonka vanhemmat dokaavat ja heittelevät toisiaan ulos parvekkeen ikkunasta. Tyttö oli niin tyhmä, että häneltä kesti huomenen toivottaminenkin neljä kertaa kauemmin kuin se olisi ollut edes mahdollista. Ehdin kevyesti pestä hampaani ja juoda aamukahvini ennen kuin hän oli päässyt yhden sanan lauseessaan loppuun asti. Hän ei ikinä pääsisi lakkiin asti. Siitä voisin panna vaikka pääni pantiksi - ja vielä ihan mielelläni.

Insinöörinalkupelle lähti luokasta ja nosteli laseja nenällään porsasmaisesti. Olin yrjötä. Sitten saapui Lady Fair ja hymyili minulle kuin Naantalin aurinko, lemahti kuin Stockan alakerta ja katosi käytävän lätinään. Jäljelle jäi tuo imbesilli ja minä.

Aika kului, se uhkasi loppua. Minä liikehdin tuolillani yrittäen saada vauhtia asioihin jotta pääsisin kotiini ryyppäämään ja kuolemaan. Mutta tuo narttunalku venytti elämäni tähtihetkeä aivan piruuttaan.

Nousin ylös tuoliltani ja kysyin hiljaiseksi huvenneelta luokkahuoneelta kuin ohimennen: - Kaunis ilma tänään, eikö?
Mutta kohta taitaa tulla jo ilta, ja Siwasta katoavat kaikki oranssilla hintalapulla varustetut alepakkaukset, sanoin ja nostelin housujani valmiina lähtöön. Tyttö katsoi minua pyöreillä silmillään ja pyyhkäisi pitkät tummat hiuksensa korvan taakse, katsahti kelloon ja totesi aikaa olevan jäljellä vielä viisitoista minuuttia.

Astelin hänen luokseen ja kumarruin hänen ylitseen vilkaisemaan paperia. Käsiala oli pientä. Tarvitsin sen lukemiseen suurennuslasin tai elektronimikroskoopin. Voi itku.

- Kuules Mikaela! Mulla alkaisi oleen vähän kiire. Mun pitää hakee lapset tarhasta ennen kuin ne heitetään sieltä kadulle. Kuvittele sitä parkua, sanoin. Valhehan se oli. Olin poikamies, jostain syystä, jota en voinut käsittää.

- Jos vielä viisiminuuttia? hän kysyi ja katsahti minuun. Huokaisten otin itselleni tuolin ja istuuduin hänen viereensä. Hän tuoksui aivan kuin jokin venäläinen esanssikukkatarha. Teen tämän paperin itse, niin pääsen täältä ajoissa ulos, meitin. Teen sen vaikka tässä lemussa, tai kaatopaikalla, mutta ulos oli nyt päästävä. Minua inhotti hänen avuttomuutensa ja tuo kuvottava luuserin stigma. Pelkäsin että se voisi tarttua jopa minuun.

Tyttö katseli sanojani kun niitä avittavasti hänelle jaoin. Hän seurasi oppaitani ja ohjeitani ja täkyjäni, ja pääsi pikkuhiljaa perille sinne jonne olimme menossakin. Oli suunnaton riemu tajuta että osasin opettaa tuota laihaa ja hiljaista naisenalkua, nökönenäistä ja surusilmäistä, pienirintaista hameihmistä joka uppoutui papereihinsa ja ääneeni kuin vuoteeseen.

Esanssikukat humisivat aivoissani ja käsivarteni silitti hänen selkäänsä, tunsi paidan lävitse miten rintaliivien olkaimet kuulsivat valkomustan paidan lävitse. Hän katsoi minua silmiin hitaasti ja käteni oli hänen niskallaan. Se oli ohut kuin linnunkaula, kuin kurjen kaiho huuto pellolla. Hieroin hänen niskaansa ja hän vilkuili vuoroin paperiin, vuoroin minuun, sitten ovelle ja sitten taas minuun.

- Se on valmis. Tule. Viedään paperit pois, sanoin ja nousin äkisti ylös. Otin hänen paperinsa ja avasin - en käytävän ovea - vaan kopiointihuoneen sivuoven. En jäänyt katselemaan tuliko tyttö perässäni vaiko ei. Vaan menin pienehköön huoneeseen jossa kopiokoneet yhä humisivat hiljaa. Asettelin papereita järjestykseen ja tyttö ilmaantui ovelle, seisoi kynnyksellä ja katseli sisään. Halvat vaatteet, merkittömät releet yllään yksinkertaisessa hameessaan seisoi paperipino sylissään minua ihmetellen. Pyysin hänet sisään ja asettamaan paperit pöydälle. Hän asteli ohitseni ja puhui hiljalleen kokeestaan ja tulevaisuudestaan fysiikassa. Minä lupain hänelle kaiken sen jonka hän kykenisi avullani saavuttamaan.

hän mietti sanojani ja naurahti, ikäänkuin kikatti ensimmäisen kerran. Se osui minua johonkin arkaan kohtaan. Ja minä tunsin miten housujeni paine hieman hellitti. Minulla oli seissyt jo kohta viisitoista minuuttia tämän rujon ja mitäänsanomattoman naisenalun takia.

Mitä tämä oli verrattuna Johannaan, Johannaan joka oli ottanut kamansa ja lähtenyt personal-trainerinsa kanssa Puerto Ricoon? Eipä juuri mitään. Menin Mikaelan ohitse puhellen niitä ja näitä ja suljin kopiohuoneen vastavaihdetun oven. Kukkaistuoksu hulmusi pienessä huoneessa, kun pyysin häntä laittamaan paperit pöydälle, ja itse keskityin katselemaan hänen vartaloaan, kapeaa vyötäröä ja - itseasiassa - hyvännäköistä takapuoltaan, kun hän sen eteeni taivutti salamannopeasti ja häpeillen. Aloitin puhumaan hänen koulumenestymättömyydestään ja siitä, miten vaikeaa oli hänenkaltaisiaan oppilaita opettaa jota ovat niin paljon muita hitaampia ja lahjattomampia. Yritin tsempata häntä käänteispsykologialla.

Hän istuutui kuuntelemaan ja hautasi kasvonsa käsiiinsä. Luulin että hänen itkunsa ei ollut kovin kaukana. Istuuduin hänen viereensä sohvalle ja kiedoin hänet kiinni itseeni ja haistelin hänen hiuksiaan. Niissä haisi hänen kotinsa. Enkä pitänyt hajusta.

Nostin hänen leukansa ylös, ja näin alkavat kyyneleet hänen silmänurkissaan jotka minä tahansa hetkenä valahtaisivat poskille, jos en muuttaisi väsytystaktiikkaani. Hän nojautui vasten sohvan selkänojaa ja antoi käteni vaellella vatsallaan. Hän alkoi puhua kodistaan ja isästään ja äidistään ja veljestään. Koko suku taisi tulla siinä tutuksi samalla kun minä tutustuin hänen vartaloonsa. Riisuin tietäni eteenpäin ja nostin hänen paitaansa ylöspäin. Paljastin napakorun ja mustat rintaliivit. Hän puhui tietokoneesta, jota hän ei ollut vielä saanut, koska... Minä riisuin häneltä paidan kokonaan pois ja lupasin hänelle tietokoneen heti. Hän siirsi kätensä housujeni etumukselle ja tunnusteli sen pullottavaa ahdinkoa. Etsin kuumeisesti hänen hameensa hakasia. Ja löydettyäni ne, avasin ne päästäen löysän hameen riisuutumaan hänen reisiltään lattialle.

Hän oli kaivanut vehkeeni esiin ja tyydytti minua puhellen arvosanoistaan ja unelmistaan. Oli tyydyttänyt jotakuta ennenkin, sillä minä seisoin kuin postilaatikko Espoolaisella pihatiellä. Potkin housut jalastani ja jäin paitahihasillani hänen kimppuunsa. Uin hänen pehmeisiin huuliinsa ja painoin hänen päänsä huulillani takakenoon sivellen hänen rintojaan rintaliivien alla. Hän alkoi vatkata minua kuin minulta olisi puhjennut autosta rengas. Jestas!

Puhuin itse jotain sekavaa tietokoneista, kun samalla ujutin käteni hänen alushousujensa sisään, kahahdin karvoituksen ylitse hänen lämpimästä liukkaaseen uraputkeensa ja olin iloinen ja voitonriemuinen, vähän kuin lapsi, kun sormeni kostuivat hänestä ja uivat kuin ensimmäiset ötökät alkulimassa nauraen ja iloiten elämästään.

Hän riisui itseltään pikkarit pois ja nosti takapuoltaan niin ihanasti, että olin jo tulla. Kun mitään estettä ei enää ollut, hän levitti reitensä niin avoimeksi kuin kykeni, ja antoi minun käsitellä itseään voihkien huuliensa välistä posket punaisena. Annoin klitorikselle sellaista kyytiä, että hän alkoi vajota jonnekin toiseen maailmaan jossa ei tämän maailman ongelmia ollut. Olin ilkeä, enkä antanut hänen livahtaa sinne liian aikaisin, vaan vedin sormeni hänestä pois ja painoin häneltä tuoksuvat sormeni hänen huulilleen.

Ilmaan leyhähti esanssikukat ja puhdas vituntuoksu. Hän katseli minua suurilla silmillään suu auki, nuolaisi sormiani ja taivutti itsensä kaluni kimppuun, imi sitä juurilta asti ja sai minut näkemään katossa kummallisia kuvioita. Samalla hän riisui minut sekä omat rintaliivinsä pois. Ja me jäimme alastomina toistemme kimppuun - hän imemään kaluani ja minä nuolemaan hänen klitoristaan. Hän tempoili päälläni jokaisella nuolaisulla, jokaisella kieleni liikkeellä, ja joutui toisinaan pysähtymään omissaan kun oli liian hyvää ollakseen totta.

En voinut enää asialle mitään, minä käänsin hänet päältäni ja katselin hänen kiimasta punoittavia kasvoja ja ajattelin että minulla oli itselläni luultavasti aivan samanlaiset. Viskasin kamat kopiokonepöydältä lattialle ja nostin tytön siihen selälleen. Levitin hänen häpyhuulensa ja painoin itseni hänen sisään. Hän antoi minun tulla itseensä purren omaa kyynärvarttaan, jottei olisi päästellyt enää pahempia ääniä.

Jokaisella työnnöllä hänen kaksikymppiset nuorennaisenrintansa jäivät hieman työnnössä jälkeen, heilahtivat sitten kohti kasvoja ja hyppäsivät sitten takasin, ja taas uudelleen.
Panin häntä elämäni vimmalla ja unohdin että minun piti syödä unilääkkeeni ja juoda votkani. Votkan kyllä joisin kun tästä selviäisin. Vittuun kaikki Johannat!

Mikaela kaartui alleni ja päästeli kummallisia, katkonaisia ja lyhyitä äännähdyksiä pöydällä. Itse minä tunsin repeäväni kahtia kun painoin tytön reidet vasten tämän rintoja ja työnsin kaluni niin syvälle häneen kuin ikinä se vain olisi mahdollista. Hän kahmi minut kiinni itseensä ja puristi vartaloaan vasten ällistyttävän lujaa...ja sitten hän tuli.

Huuto oli niin alkukantainen ja veret seisauttava, että luulin olevani jokin luolamies enkä fysiikanmaikka. Tyttö sai niin kauhean orgasmin että minusta tuntui että hän kuolisi pöydälle halvaukseen.
Hän oli kivikova ja hänen silmänsä olivat auki, ilme tähdissä, vartalo hetken niin pingoittunut että luulin sen repeävän kappaleiksi. Sitten hän lysähti kuin tiedottomuuteen pöydälle aivan veteläksi ja sulki silmänsä.

Hänen tummat hiuksensa levisivät jokapuolella hajalleen ja hän huohotti raskaasti rinnat kohoillen ja vatsa väreillen.

Ehdin työntää tämän muistikuvan jälkeen häneen vielä kerran, sitten minä tulin kuin hevonen. Lensin kaaressa hänen vatsalleen ja toivoin jälkeenpäin ettei hänelle tulisi vatsan ulkopuolista raskautta. Siemennesteeni valui pitkin hänen napakoruaan ja putosi lämpimältä kyljeltä pöydälle - minun nojatessa pöytään huohottaen ja silmissä tähtiä vilkkuen.

Mikaela heräsi horroksestaan ensimmäisenä. Hän nousi pöydälle istumaan ja katsahti minuun utuisesti hymyillen. Minä retkotin lattialla istuallaani ja katselin miten hän luikahti pöydältä seisaalleen eteeni, otti askeleen kohti minua ja tuli seisomaan päälleni. Hän tarjosi itseään kielelleni, ja minä upotin kasvoni hänen reisiensä väliin. Kuumat häpyhuulet levisivät huulilleni ja kieleni etsivät kärkeensä hänen herkimmän ja jatkoi hänen tyydytystään uudelleen. Mikaela hieroi omia rintojaan ja koetteli nännejään pyöritellen päätään niin että hiukset vaelsivat hänen selältään rinnoille ja takaisin ylitse olkapäiden. Hän oli niin kaunis, ei yhtään enää rujo tai tyhmä tai jotain muuta negatiivista.

Minulla alkoi ottaa taas eteen ja hän veti minut ylös lattialta pienellä kädellään ja asettui vatsalleen vasten pöytää asettaen pyöreän pyllynsä eteeni valmiiksi. Kapeasta vyötäröstä alkavat laajat kaaret tekivät minut aivan sekopäiseksi. Jos olisin taiteilija tai eläin, olisin vain ja ainoastaan tässä kulmassa suhteessa naiseen, jos se vain mitenkään olisi mahdollista.

Tumma vako pyöri edessäni ja odotti kaluani itseensä, huusi ja parkui itselleen omaansa. Punaiseksi muuttunut vehkeeni hinkkasi vakoa ja Mikaela äännähteli mielihyvästä, vaati sitä ja tahtoi sitä. Mulkkuni pää upposi hänen sisäänsä hiljalleen, ja taas hänen sisäinen lämpönsä valtasi koko varteni aina juureen asti. Vapisin mielihyvästä, olin niin tajuttoman arka.

Pannessani häntä takaa päin, minä jo luulin että hän panee minua, koska hän piteli lantiostani kiinni kynsillään ja määräsi tahdin, antoi itsensä minulle niin, että minusta tuntui että minä olin se jolta otettiin. Mikaela pyöritti pyllyään ja kiemurteli juuri niin kuin halusi mulkkuni häneen osuvan, milloin mihinkin. Ja silloin minusta alkoi tuntua että minua käytettiin hyväksi. Se oli kamala tunne. Taas tuli Johanna mieleen.

Pääsin kahden tunnin kuluttua pois kopiointihuoneesta, jätin eroilmoitukseni opettajainhuoneeseen, menin kotiin ja söin lääkkeeni ja join votkani.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä